ollakko vai eikö olla?

En tiedä mistä aloittaa.
Enkä tiedä mihin lopettaa.
Tiedän vain, että aion kirjoittaa..

Aloitan, kertoakseni omat tuntemukseni.

Kertoakseni, etten enää edes tiedä olenko vain väsynyt vai todella masentunut.

Minulla ei ole kahta tuntia päivässä OMAA AIKAA.

Vaikka lastani rakastan, enemmän kuin mitään tai ketään, 

en enää tiedä, mistä ammentaisin itselleni lisävoimia.

En saa nukuttua, eikä ruokakaan tahdo maistua.

Seksi ei ole käynyt mielessäni puoleen vuoteen.
PUOLEEN VUOTEEN!
(minulla, jolla ennen se oli lähes aina mielessä)

Taas on vain minäminäminä eikä kukaan muu,

vaikka maailmassa on paljon pahaa.

Monella muulla menee rutkasti huonommin, 

mutta saan kai minäkin kertoa olevani väsynyt, että

myös minä, se tukipilari ja kaikkien olkapää saattaisin tarvita seuraa,

juttukaveria, omaa aikaa jne?
Se lienee ei muilta pois ole, jos kirjoitan sen tähän.

En puhu siitä, sillä tukipilarithan eivät tunteile. 

Minun täytyy olla vahva, en saa näyttää tunteitani.

En hyviä, enkä huonoja.

Miksi en saisi?
Kai minullakin on oikeus olla ihminen, ja elää? :o

En enää tiedä, mikä olen.

Olenko vain kuori?

En tunne itseäni enää.

Nämä kahleet, jotka puristavat aivan liikaa.

En pääse irti vaikka kuinka riehuisin sisälläni.

En tunne juuri mitään.. 

kuinka..

Kuinka voisin antaa itselleni anteeksi sellaista, mitä en ole tehnyt?
Kuinka voisin näyttää, etten ole sellainen?
Olen yksin paskamyrskyn keskellä, jo puoliksi luovuttaneena.

Olen kuin juurineen revitty puu.
Kuin talo tornaadon pyörteessä.

En koskaan voisi satuttaa ketään, niinkuin minua on satutettu.

Miksi minua silti syytetään?

Nykyhetki?

Heips..

Tuntuu, kuin aloittaisin kirjeen kirjoittamista.

Mitä kertoisin, miten kaikki ajatukseni sanoiksi pukisin?

Osaisinko asettaa asiat oikeaan järjestykseen?

Tuntuu, että on pakko kirjoittaa, huolimatta siitä, minkälainen romaani tästä syntyy :D

ELI..

Poika on oppinut paljon uutta.

Hän juoksee, kävelee, kiipeää, sanoo paljon sanoja mm. Rekka, auto, kurkku, mummu, kari, ukki, äiti, Eeli (koira), Hessu (kissa), kisu, kissa, potta, pissi, kakka, niin, ei oo, pois, rasva, kala, tulppa, panta, ruokaa, sipsi, nami, maito, istuu, moi, heihei, kiitos, silmä, korva, varvas, pipi, Henna, Niko, Aino, Vauva jne. En saisi millään kaikkia tähän, vaikka kuinka yrittäisin muistella.

Hän osaa näyttää ja kertoa mitä haluaa tai mitä ei halua. 

Hän kuuntelee ja osaa näyttää asioita. 

Hän menee itse liukumäen, kiipeää raput, painaa hissin napin, leikkii hiekkalaatikolla jne. :)

Suu on täynnä hampaita, tuskin yhtään enää puuttuu.

Uhmaa kyllä, mutta lahjoa voi vielä toistaiseksi ;) 

Hän syö lähes kaikkea ja janojuomaksi kelpaa vesi.

Hän pitää herkuista , niinkuin äitinsäkin ;)

Hän pitää eläimistä, etenkin kissastamme, ehkä liiankin paljon.

Hän ei tapaa isäänsä ollenkaan, 17.8 tapahtuneen selkkauksen vuoksi.

Hän ei käy päiväkodissa, vaan on kanssani kotona ainakin ensi syksyyn saakka.

Siinä kai tärkeimmät.

¨

Meidän elämässä on nyt myös uusi ihminen, josta pidän paljon. Niin poikakin.

Vaikka ihmiset ovat puhuneet hänestä pahaa, on hän täysin erilainen ihminen kun puheet antoivat ymmärtää.

Hellä, lämmin, ajattelevainen, hieman hölmö, ehkä välillä hieman outokin.. :D

Pidän tästä tunteesta, että olen edes jollain tapaa onnellinen. Hänen kanssaan.

Kunhan vain mikään ei menisi vikaan..

Minua itseäni stressaa raha-asiat paljon, sekä selkäkipu vaivaa lähes päivittäin.

Olemme olleet nyt viikon kipeänä, joten odotellaan, milloin mahtaisi syysflunssa mennä ohi.

Jatkossa minulla ei ole omaa aikaa juuri lainkaan, joten olen aika väsynyt jo nyt.

Pelkkä ajatus saa minut huokaisemaan syvään.

Olen kotini vanki..

Täällä minua kuitenkin tarvitaan, joten täällä aion myös olla.

Käyn nuorisopsykiatrian poliklinikalla taas enkä todella syö lääkkeitä vaikka muuta psykiatrilleni väitänkin. Yök!

Asiasta toiseen.. Isäni oli sairaalassa muutama viikko sitten, hänen sydämensä reistaili. Toivon, ettei niin enää tapahdu ja Atte saisi myös isona olla ukkinsa kanssa esim. mökillä..

Tässä nämä tältä erää..

Lörpöttelyä.

Heips.

Aloitan siitä, että kaikki on muuttunut viime postauksen jälkeen.

 

Ensinnäkään en ole enää parisuhteessa kyseisen miehen kanssa.

Olen löytänyt jotain parempaa.

Olemme tunteneet tämän henkilön kanssa pian neljä vuotta.

Olemme olleet yhdessä jo jonkin aikaa, mutta kaikki tuntuu taas hajoavan käsiin.

En halua muuta.

En tarvitse ketään..

 

Poika on oppinut paljon uutta, hän kävelee, juoksee, rakentaa palikoilla, höpöttelee (ei niinkään ymmärrettäviä sanoja, mutta kuitenkin..) jne.

Hän on perusterve, kaunis, hyvätapainen ja kiltti lapsi.

Elämäni keskipiste.

 

Olen itse kuin syksyllä lehtensä pudottanut puu, olen oravan järsimä käpy.

Olen tyhjä sivu.

Rikki revitty kirja.

Rikkonainen lasi.

Kuurankukka ikkunassasi.

Olen talvituulen kylmä henkäys.

Autio hiekkaranta.

Loppuun palanut kynttilä, jonka liekki sammuu.

 

 

Olit kaikkeni.

Sinut menetin täysin turhan jutun takia.

Luulit kaiken muun olevan minulle tärkeämpää.

Olit itse se, joka jätti minut aina toissijaiseksi.

Helppo on toista syyttää omista virheistään.

Enää en jaksa yrittää.

Kulutat minut loppuun.

Annat minun riutua yksin tyhjyydessä, siellä minne valo ei enää loista.

Jätit kuin nallin kalliolle.

Mene pois.

Haluan unohtaa.

Pala palalta sait minut voimaan huonommin, siihenkö pyrit?

Sait sen, mitä halusit ja nyt olet vapaa.

Valitse viisaasti niin ei tarvitse katua.

Ota omasi ja pidä kiinni.

Näin usein hymysi, mutta silmäsi eivät nauraneet.

Taidat itsekin olla loppu.

Älä koita peittää sitä.

Tyhjyys voi olla myös kaunista, ymmärräthän.

Sinun rauhasi on sota minua vastaan..

 

 

 



Tahdon sinut vällyihini nukkumaan..

Tahdon nyt kertoa, että olen VIHDOIN löytänyt oman onneni.

Sen tunteen, jonka saa kun jotain rakastaa (HUOM. pojan lisäksi)...

Olen siis nykyään parisuhteessa.

En suinkaan lapseni isän kanssa, vaan miehen, jolla on itsellään 7-vuotias tytär.

Mies välittää pojasta ja poika miehestä.

Miehellä, rakkaallani, ikää on 28, mutta minulle sillä ei ole väliä.

Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän tilanteeseen, lukuunottamatta sitä, että rakkaani on poissa luotamme joka toinen viikko..

Silloin olen yksinäinen enkä oikein tiedä miten päin olisin.

Olen suoraan sanottuna hukassa.

En kehtaa kertoa hirmuisesti,  sillä tiedän, että juttujani kyylätään.

Tiedän myös, että virheistään ja menneisyydestään huolimatta hän on aivan ihana, hyväsydämminen ihminen.

Jotenkin pelottaa vaan, että  kun olen taas saanut  jotain hyvää, se viedään pois minulta..

 

Asalla on nyt 8 hammasta, 4 ylhäällä ja 4 alhaalla.

Lisäksi pojalle on puhjennut ylös  keskelle, molemmille puolille hammas sekä alas vasemmalle puolelle.

Asa oppi kävelemään 10kk  1opvää pidempiä matkoja.

Korvatulehduksia on nyt ollut puolen vuoden sisään 4-5. Putkitus siis edessä.

Asa kehittyy joka päivä:)

Asa osaa potkia palloa, harjata hampaansa itse, harjata hiukset, heittää palloa, kävellä, juosta, TEUVO?!?!?!

Hän osaa avata sekä tyhjentää kaapit.

Hän osaa juoda itse.

Hän osaa juosta.

Hän osaa leikkiä, jopa piilosta.

Hän osaa halata sekä pussata.

Hän on lähes aina erittäin iloinen ja touhukas lapsi.

Häntä minä en vaihtaisi ja häntä minä rakastan enemmän kuin mitään.

 

Tänään Asalla on taas isäviikonloppu.

Hän pääsee ihan uuteen paikkaan,  nimittäin isänsä on muuttanut maalle uuden emäntänsä kanssa.

Minulle asia on täysin fine.

Emme siltikään vaihda isänsä kanssa kovin montaa sanaa kun hän hakee pojan, sillä se menisi vaan tappeluksi. Voitteko kuvitella, kuin pahaisetkin teinit...

 

Oma mieleni on virkistynyt, vaikka  tässä nyt on ollut kaikenlaista.

Huomenna lähden rakkaani luo, hänen kotiinsa. :)

 

Tässäpä pikaiset kuulumiset..

 

Ps. Meillä on  uusi koiravauva, Rölli nimeltään.

Rölli on nöffin ja pyrren sekoitus, mahtava tapaus!!  :))



Vittu mitä paskaa.

Olenko ainut, jolle tulee toisinaan se tunne, että tekis mieli vaan kadota?

Tekis mieli vaan ottaa ja lähtee?

Olenko ainut, joka istuu koneen ääressä ja toivoo maailman katoavan ympäriltään?

Olenko ainut joka kaipaa jotain ''melkein rakastajaa'' ?

Olenko ainut, jota pönkitetään henkisesti alaspäin jatkuvasti?

Olenko ainut joka välittää?

Olenko ainut, jonka elämä tärisee välillä, ikäänkuin sortuva rakennus?

Olenko ainut, joka elää jatkuvassa pelossa, stressissä, ahdistuksessa ja huolessa?

Olenko ainut, jolle on sanottu 'haetaan apua.' ?

Olenko ainut, joka taistelee tätä kaikkea vastaan?

Olenko ainut, josta tuntuu, että vaikka ihmiset ovat ympärillä ja tukena, kuin olisin jatkuvasti yksin?

Onko minulla oikeasti ketään?

Se ainoa hetki, jolloin pääsen irti kaikesta, on se hetki, kun pääsen nukkumaan.

Pala rauhaa.

Hetki ilman huolta ja stressiä.

Joskus nukkumaan mennessä, en tahdo sulkea silmiäni, sillä minusta tuntuu, että jotain kamalaa tapahtuu.

Herään pienimpiinkin ääniin, joita ympäristössä kuuluu.

Kuulen jokaisen pienen rasahduksen ja rapinan illalla ulkona liikkuessani.

Olen varuillani jopa nukkuessani.

Koko maailma tuntuu välillä olevan minua vastaan.

Kaikki tuntuvat hyökkäävän päälleni, ilman syytä, ainakin henkisesti.

Joka kerta minusta rapisee paloja, kun ihmiset jatkavat puheitaan.

Onko minusta pian enää mitään jäljellä??

Joskus ajatukset valtaavat mieleni, laukkaavat kuin villihevoslauma, enkä saa yhdestäkään kiinni.

Silloin tuntuu kuin pääni hajoaisi käsiini.

Tunnen olevani jälleen eksyksissä.

Miksi?

Eikö tämä lopu koskaan?

Enkö saa yhtään armoa?

Onko minut luotu kärsimään?

Onko ihmiset luotu vain luomaan paskaa oloa toiselle?

Mikä minussa on vikana?

Ehkä syy ei tosiaan olekaan muiden, ainoastaan minun.

Minä olen itse syyllinen näihin tuntemuksiin, tähän oloon, tämä on vain minun taisteluni.

Olen yksin kaikkea vastaan ja nyt tuntuu, että en enää pärjää tuolle suurelle joukolle.

Minun on silti yritettävä.

Ainoa syy jatkaa, Atte.

Jos oma maailmani romahtaisi, romahtaisi Atenkin ja silloin olisin tehnyt elämäni pahimman virheen.

Mietitään sitä.

fuck this shit

Mä olen niin vitun positiivinen,että oksennan sateenkaaria ja paskannan päivänsäteitä!

 

Jotenkin musta nyt vaan tuntuu,että tääki päivä on ihan perseestä.
Vaikka onkin kpo rokki ja kaikkee.. -.-'

 

 

Niinhän sitä luulis...

 

Joskus sitä vaan kyllästyy..

 

 

 

 

Ehkä kuitenkin loppupeleissä tässä on vastaus

 

Jospa kaikkeen löytyy vastaus..

 

 

 

If someone just could take my hand..
Tapasin tiistaina yhden miehen,hänellä on 7-vuotias tytär.

Hän vaikutti oikein mukavalta,mutta olen kiinni eräässä pelimiehessä joka ei ole valmis suhteeseen.

Vittu mitä paskaa,mä sanon.
Saatiin onneks uusi asunto pojan kanssa,kolmio nimittäin,joten siitä on hyvä aloittaa uusi raikas elämä :)

 

EI MULLA MUUTA!

-Kettu kuittaa-