sisältää pari kuvaa ja kirosanoja.

Kashniin,nyt ollaan jännän äärellä. Uusivuosi tulossa,joten uudet kujeet tulevat sen mukana,vai mitä?
Joulu oli taas niin JOULU,että ihan vituttaa. Joulu ei kummemmin oo mun juttu,eikä tämän joulun jälkeen varsinkaan. Muuten oli ihan mukavaa,mutta isäpuoli ei ollut paikalla,vaan humalapäissään mökillä (onneksi edes siellä,eikä äidin luona),myöhemmin sisko lähti viemään äitiäkin sinne mökille ja mukana oli tietysti kaljaa ja joululahjaksi saatu pullo jotain oisko ollu konjakkia? :o
Jäätiin sitten pojan kans kaksistee äidin luo,kunnes sisko tuli takas muutaman tunnin jälkeen. Sellaisia meidän joulut on.
Mulla on 11 VITUN vuotta ollu sama tyhjä olo ja vaikka hetkellisesti onkin kaikki hyvin ja voin hymyillä,se ei koskaan ole pysyvää. Vaikka minulla on kaikki mitä tarvitsen,kaikki se mitä ansaitsen,oloni on silti sisältä tyhjä. En pääse siitä tunteesta pois. Ja voin kertoa,että nautin kivusta. Mä aina nauran ku muhun sattuu. Naapurini prinsessako muka sairas??

Siitäpä puheenollen,kävin 28.12.12 ottamassa poikani nimen ranteeseeni ja heti suunnittelen isompaa kuvaa samalla tatuoijalla. Eihän tuohon mennyt kuin 120e. Missäpä se raha olisi paremmin tallessa kuin oman ihon alla? Rakastan poikaani niin suunnattomasti,että nyt se on sitten pysyvästi ihollani. Se ei siitä lähde kulumallakaan. Voin sitten vanhempana kirota,että pitikö nyt tuokin sitten tuohon ottaa ;)
Tässäpä kuvaa :>
Olen todella,todella tyytyväinen ja aion todellakin ottaa Heidiltä useammankin kuvan. Jospa hän suostuisi korjailemaan tuota edellistä kotona tehtyä tribalia,ihan hävettää tuo leima. :D Siitä en edes kuvaa tänne laita. Kenenkään päivän huviksi ;>

Hmm,olikohan mulla muuta? Varmaankin sitä,että ihmiset on samanlaisia mulkkuja kaikki,onneksi on edes muutama hyvä ystävä,joista 1 asuu hevonvitun perseessä,kaukana täältä. :<
jep! BM <3

Eipä mulla tällä kertaa muuta.
-kettu kuittaa.-

Suomen talvi,tatuointi ja ikävä.

Ainoa,mistä pidän Suomen talvessa on kauniin valkoiset koivut. Muuten Suomen talvi on perseestä. Pakkanen,lumi,jäätävän hyytävä ilma ja hrrh. Syksy on kaunis. Talvikin omalla tavallaan,mutta jos minulla ei olisi poikaa,asuisin talvet ulkomailla ja palaisin Suomeen vasta kesän alussa. En olisi täällä hetkeäkään,ellei olis pakko. Ehkä sitten,kun poika on vanhempi ja rikastun 10kertaisesti ;D

2 asiaa on elämässä pysyvää. Täysin pysyvää. Lapset ja tatuoinnit. Minulla on molemmat. Lapsi ja tatuointi. Siitä puheenollen,käyn ensi perjantaina ottamassa poikani nimen,sekä syntymäpäivän ranteeseeni,valtimon kohdalle. Ennestään minulla on pieni tribali olkavarressa. Tulevaisuudessa olisi suunnitelmissa ottaa myös koirani tassunjälki,syntymäaika ja kuolinaika lapaluuhun (kuolinaika sitten,kun rakkaasta karvakasastani aika jättää) . Sitten suurentelen tuota ensimmäistä tatuointiani,kunhan aika ja raha antaa periksi.
Hinta-arvio uudesta ''kuvastani'' on +-100 e ,riippuen työn määrästä ja kestosta +fontista ja sillee.
Fonttinani käytän http://www.dafont.com/janda-celebration-script.font?text=Atte+14.10.12&psize=l tai jotain tämän tyyppistä. Nimi tulee ensin,sitten syntymäpäivä alle. :) ME LIKES.

Kohta on joulu. Joulu ei oo ollu mun juttu,melkeinpä koskaan. En tiedä,johtuuko se siitä,että silloin soitetaan ankeita joululauluja,vai siitä,ettei meillä lähes koskaan ole ollut ''raitista'' joulua. Aion antaa lapselleni joka joulu 'raittiin' joulun. Mummoni poismenolla voi myös olla osuutta asiaan. En vieläkään,ole pystynyt hyväksymään hänen poismenoaan,saati käymään haudalla. Koen kai jollain tavalla syyllisyyttä,lähinnä siitä,etten mennyt sairaalaan häntä katsomaan,ennenkuin hän kuoli. Olin nuori ja tyhmä. Muistan hänen viimeisen puhelunsa minulle,olin tulossa kotiin koulusta,ala-asteella. Kävelin pururataa pitkin ja mummo pyysi katsomaan häntä sairaalaan. En käsittänyt,että se saattaisi olla viimeinen kerta. En käsittänyt,enkä ymmärtänyt,että kuulin mummoni äänen viimeistä kertaa. Hän lupasi,ettei kuole koskaan. Hän sanoi,että vaikka hän kuolisi,ei hän ole poissa. Hautajaisissa en itkenyt,sillä mummoni sanoi,ettei hautajaisissa saa itkeä. Näin hänen makaavan arkussa,kalman kalpeana. Elottomana. Suu oli kuin tikattu kiinni. Hänen poskillaan ei ollut enää sama punainen väri,niinkuin ennen. Hän oli poissa. Rakastin häntä enemmän kuin mitään. Vietin hänen kanssaan suurimman osan ajastani. Hän oli minulle rakkain. Tuo kuva ei vieläkään ole poistunut mielestäni,eikä varmasti poistukaan. Joka joulu,joka syntymäpäivä,joka hetki,kaipaan häntä lisää ja lisää..

Tässäpä nämä kai tältä aamulta. Asiasta taasen toiseen ja miljoonanteen.
-Kettu kuittaa -

the baby daddy. -.-'

Huomasin aamulla,että mähän oon kirjotellu niitä näitä jo pitkän aikaa tähän blogiin. Sain joskus idean,että alanpa bloggaamaan ja tässä sitä taas ollaan,heti aamusta kirjottelemassa shaibaa,jota kukaan ei varmaankaan edes lue,tai vilkaisee vaan.
Pakko silti tulla hehkuttamaan,kun poikani (ikää 2kk ja 4pv) kääntyy jo mahalta selälleen ja hänelle on tulossa hampaita. Uskokaa tai älkää. Vähän hurjaa,näin aikaseen ja voivoi. :< Hää kasvaa liian nopeesti. Vastahan se vaan nukku ja söi 3h välein. Oli 50cm jajaja !! Nyt poika on 57cm ja painoa herralla on 6150g. Huhu. Mihin se kaikki aika katoo? Minun pieni,ei olekaan enää niin pieni.

Mulla ei oikeesti oo ees mitään kirjotettavaa ja silti mä kirjauduin sisään ja aloin kirjottaa. Aihekin vaihtu aika napakasti asiasta toiseen ja kolmanteen. Mä en tajuu,miten mä oon jaksanu kirjotella tänne blogiin ja kui mä oon uskaltanu jakaa elämäni hetkiä ja suuren osan elämästäni täällä. Silti tästä on ollu enemmän hyötyä ku haittaa.
En jaksa tarkistaa jokaisesta tekstistä kirjoitusvirheitä,joten pahoittelen,niitä saattaa löytyä. Esim. kirjaimia saattaa puuttua joistain sanoista,sillä koneeni on vanha ja se vammailee. :D

Meillä lapsen isän kanssa välit ovat tulehtuneet entisestään. En halua antaa poikaani hänen hoitoonsa,ilman,että itse olen paikalla. Mies nimittäin on karannut kurkkuuni kiinni,kohottanut kätensä lyödäkseen (hänen entinen hyvä ystävänsä ehti väliin),painoi minut kurkusta sohvaa vasten,heitti viinapullolla päin (onneksi meni ohi) ja nosti seinälle,viikko sen jälkeen kun kerroin raskaudesta ja siitä,että aion pitää lapsen. Hän vain kilahti. Sen takia haluaisin valvotut tapaamiset jos kerran on pakko suostua tapaamisiin. En uskalla,pysty enkä halua nähdä sitä ihmistä. En luota häneen. Rakastan poikaani liikaa,antaakseni hänet kyseiselle sekopäälle. Ehkä tätäkään ei olisi pitänyt tänne kirjoittaa,mutta kirjoitinpa silti. Nyt jos siis ihmiset pitävät minua paskana äitinä,kun en anna poikaani hänne,olkaa hyvä vain,siinä karu totuus miksi en. En unohda noita tapahtumia koskaan. Vaikka siitä on vähän alle vuosi,nuo tapahtumat pyörivät edelleen mielessäni kuvina ja pakko myöntää,mua pelottaa nykyään olla pojan kanssa kaksisteen kotona,jos vaikka sattuisikin jotain tapahtumaan.
Jos voisin pyyhkiä nuo ajat,tapahtumat ja sanotut lauseet mielestäni,muististani,olisin tehnyt sen jo. Minua kaduttaa,että luotin kuin lammas sokeeseen vuoheen..

Elämä kuitenkin jatkuu. Vaikka elänkin jollain tapaa pelossa ja olen epävarma jokaisen ihmisen suhteen,on jaksettava ja yritettävä jatkaa eteenpäin. Ei muiden,vaan itsensä vuoksi. Anteeksi en anna,enkä myöskään unohda.
ja mä hymyilen,vaikka sattuu. Vaikka epävarmuus syö mua sisältä päin.





Mä pyysin päästämään irti,ja kun se päästi,mä olin juurikin tuollainen.
Ei mulla muuta!
-Kettu kuittaa-

Erilaiset äidit ja MINÄ.

On erilaiset äidit ja sitten minä.
En vieläkään oikeastaan ole saanut päähäni mahtumaan,että olen äiti. Olo tuntuu jotenkin tajuttoman vanhalta,kun kaikki puhuu 'meijän mamma' tai 'meijän pikku-äiti' tmv. Se ei tunnu oikealle. Vaikkakin pidän äitinä olosta enkä vaihtaisi tätä mihinkään. Entä jos mulle tulee kriisi kun poika sanoo ensimmäisen kerran ÄITI. Huhu. Se ei vaan kuulosta omalle..
Tämän päivän aihe on siis erilaiset äidit.

On äitejä,jotka hyysäävät lapsiaan.
On äitejä,jotka jättävät lapsensa oman onnen nojaan.
On äitejä,jotka ovat vahvoja ja antavat lapsensa pois taaten näin lapsen saavan vain parasta ja sen mitä ansaitsee,jos itse ei sitä voi tarjota. Silti he rakastavat ja miettivät valintaansa koko loppuelämänsä.
On äitejä,jotka karjuvat lapsilleen naama punaisena,kun lapsi ei tottele tai on tehnyt väärin (kokeilkaa kuiskata,se on vielä pelottavampaa).
On äitejä,jotka kohottavat kätensä lyödäkseen.
On äitejä,jotka pitävät lastaan kuin kukkaa kämmenellä.
Toisilla on tiukat säännöt ja toisilla niitä ei ole lainkaan.
On äitejä,jotka ostavat kirpputoreilta kaiken,vain,koska rahat eivät yksinkertaisesti riitä uusiin vaatteisiin. Samaan aikaan stylistimutsit,varakkaat pellet ostavat vain parasta lapsilleen ja itselleen. Ajavat jaguaarilla tai porschella,ehkä uudella BMW:llä.
On niitä äitejä jotka rakastavat lapsiaan ilman rajoja ja niitä,jotka eivät tahtoisikaan olla äitejä.
On äitejä,jotka lahjovat lapsiaan.
On äitejä erilaisia,äitien perään.
Sitten olen minä. ÄITI. Kaikkien mahdollisten äitien sekoitus. Rakastava,hellä,pienillä tuloilla toimeentuleva,äkkipikainen,yms. Tarvitseeko kuulua juuri johonkin kategoriaan? Jos täytyy valita,otan kategorian ERILAISIN mutsi. :)

En mieti etukäteen minkälaisen elämän poikani kanssa haluan. En suunnittele,että kaikki menee juuri näin ja näin. En piirtele päässäni pieniä pilvilinnoja ja elä hattaranöyhtäunelmaa. Annan lapseni kasvaa ja olla lapsi,annan hänen näyttää itse,mitä hän haluaa ja aikoo olla. Aion pitää tietyt rajat ja säännöt. Opetan,että vanhempia ihmisiä kunnioitetaan,myös omia vanhempia ja isovanhempia. Naisia arvostetaan,eikä kohoteta kättä lyödäkseen. Tällaisia asioita ei minulle opetettu. Siksi jouduin itse ottamaan sen periaatteen ja kasvamaan siihen. Siksipä minä olenkin minä,enkä kukaan muu. Kasvatus on ollut mitä on ollut,mutta silti,äitini on maailman paras.




Kaikki olkoon sellaisia kuin itse parhaaksi näkevät,sellaisia,niinkuin itse haluavat olla. Kaikki äidit on omalla tavallaan täydellisiä eikä juuri OIKEANLAISTA äitiä olekaan. Ei ole sääntöjä tai kehotuksia,millaisia äitien pitäisi olla. Se hyvä puoli äitiydessä sitten onkin. :)

Tässäpä kaikki tältä erää.
-Kettu kuittaa! -

Tahdonko ja tarkoitanko?

Nyt ollaan taas tilanteessa,jolloin mistään ei tule mitään ja kaikki tuntuu menevän päin helvettiä.
Jotenki sitä aina luisuu samaan tilanteeseen,vaikka kuinka jarruttelee ja pistää vastaan.
En tiiä,johtuuko sen mun ylitsepääsemättömän vaikeasta luonteesta,siitä,että haalin ongelmia itselleni,siitä,että työnnän ihmisiä pois luoltani vai mistä,mutta joka kerta,kun asiat tuntuvat vihdoin olevan kohdallaan,huomaa liian pian,että samassa tilanteessa taas ollaan.
On suoraan sanottuna perseestä lähteä jälleen kipuamaan pohjalta ylös,varsinkin kun puolet tärkeistä ihmisistä on feidannut,kääntänyt takkinsa ja jättänyt minut. Kadonneet elämästäni. Kokonaan. Ei ehkä pysyvästi,mutta voiko heihin enää luottaa? siinäpä se juuri onkin. Kun en osaa. :S

Pojan kanssa on hankalaa,pojan isän kanssa asiat vaan hankaloittuvat,raha-asiat meinaa pissiä pahasti,joskus vaan tuntuu,ettei yksinkertasesti enää jaksa. Vaikka kaikki olisikin suht hyvin,ei mikään ole kohdallaan. Joskus kun poika nukkuu hienosti,monta tuntia,jopa 4-5 tuntia yölläkin ja herää sitten syömään,itse en saa nukutuksi kun mietin asioita. Mietin miten hienoa olisi,jos olisi joku,jolle kuiskata hyvää yötä. Joku,jolle sanoa heti herättyä hyvää huomenta (joku muukin kuin poika). Joku,jolle sanoa,kuinka paljon rakastaa. Joku,jonka kanssa voisi jakaa kaiken. Joku,jonka kanssa voisi itkeä ja nauraa. Joku,jonka seurassa voisi olla täysin oma itsensä. Joku,joka halaisi ja sanoisi,että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Joku,joka todella välittäisi. Se taitaa olla sitä kuuluisaa fantasiaa,ei sellaista kai olekaan. Minulle tai minulla ainakaan.

Mitä sitten,jos kaikki olisi toisin?
Olisiko sekään lainkaan hienoa?
Olisiko mikään silloinkaan hyvin? Tulisiko minulle silti tyhjä olo? Auttaisiko asioiden muuttuminen mitään?
Jos kaikki olisi hienoa,siihen kyllästyisi,eikö?
Mietin (yllätysyllätys) jälleen kerran kotiin kävellessäni,että ihmisethän kyllästyvät melko nopeasti kaikkeen uuteen ja vanhaankin? Ihmiset ovat hetken innoissaan uudesta lemmikistä tai kännykästä ja sitten innostus lopahtaa ja asia vaan jää ilmaan roikkumaan. Siitä tulee joka päiväistä. Niinkuin hengittämisestä. Mutta miettikää,mp3 tai iPod joka on täynnä musiikkia,jota kuuntelette yhä uudelleen ja uudelleen. Siellä on samat vanhat biisit,mutta silti ne eivät kyllästytä. Miksi? Onkohan tuohonkaan olemassa järkevää vastausta? Epäilen.

Olisikohan tässä kaikki tältä erää?
Jos ei,palailen astialle myöhemmin. Paremmalla tai huonommalla fiiliksellä. Kiitosahnam.
- Kettu kuittaa -

jahah!

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikaisin, otti kynän käteen
Rupes siinä piirtämään

...

Se kuva oli kaunis
Oi, ihme suorastaan
Muodon jumalaisen sai
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun
Päde kuolevaisten lait

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
Sanon vastaukseksi vaan
Että jos ne edes kerran näkis sinut
Kaikki rupeis uskomaan ...

Näin.
Näillä mennään.
Tahdonko mennä?
No en tietenkään.
HMPH.

Meillä on lapsen isän kanssa lastenvalvojalle aika 21.12.12 jolloin lapsen isä tunnustaa isyyden. Näinollen lapsen isä on velvollinen maksamaan minulle elatusapua ja yksinhuoltajaksi jään. Kaikki menee päin vittua hänen kanssaan,mutta menköön.
Itse voin hyvin,tai en,mutta niin sanon kaikille. Tänään oli sossupalaveri,jossa päättivät,ettei ole mitään syytä tai tarvetta jatkaa perhetyötä jne. Olen iloinen,vaikka hymyile en. . .
Olenkohan maanisdepressiivinen tai jotain,kun mielialat heittelee näin,ne on heitelly jo vuosia. Yhtenä hetkenä pursun iloa ja ihan yhdenäkin saattaa tulla angsti.? Nojaa.. Ei mulla muuta. :)

mitä sitten JOS ja KUN..?

Noniin,tässäpä sitä taas ollaan. Uskokaa tai älkää. Mua vituttaa,just ku on aatellu,että kaikki alkaa olla ok ja vihdoin sais rinnalle sellasen miehen,joka ei juokse vaan pillun perässä,vaan on valmis sitoutumaan,niin paskanmarjat! Eihän siitä mitään tullu,eikä tule. Ehkä ihan hyvä vaan,vaikka luotin,että meistä olis voinu tulla jotain.. Maybe next time. If 'the next time' ever comes. Tai jotain.


Täytynee tehdä niinkuin PAAVO!

Löysin muuten aivan mahtavat paavo pesusieni kengät,niken sivuilta ja aion TODELLAKI tilata ne,ne on huiput!
Tässä kuussa,rakkaalla pikkumiehelläni oli nimiäiset 6.12.12 ja poika sai nimen Atte Santtu Antero. :) Aion ottaa ekan nimen ja syntymäpäivän oikeaan ranteeseeni,valtimon kohdalle hienolla fontilla,koska PAPPA BETALAR! Se on ikäänkuin ukon joululahja minulle. :) Enpä malta odottaa sitä jumalatonta surinaa ja pistelyä. Hehehee! Aion ottaa tatuoinnin,koska poikani on minulle kaikki kaikessa,tärkeämpi kuin kukaan,elämäni ilo,valo ja päivänsäde. Enpäs tiedä,mitä tekisin,jos minulla ei olisi Attea :)

Tänään aion siivota,koko kämpän,vaikka lattiasta kattoon. Eräs ystäväni,eksäni sisko on nyt majaillut luonani vähän päälle viikon ja meillä on ollu ihan tajuttoman mukavaa. Ollaan pämpätty,ku poika on ollu hoidossa. Ollaan pidetty muutenki hauskaa,ilman,että oltais välitetty mitä muut sanoo. Aiemmin,ennenkuin hää tuli tähän,olin vajoomassa sinne,mistä oon jo kerran ylös noussu. Enkä aio mennä takas. Vaikka välillä tuntuuki,että kaikki on turhaa,ettei mikään tunnu miltään,että ainoo asia mitä haluis tehdä olis nukkua huolet pois. Ajattelin tässä,että voi hitsi ku voiski tehdä niinkuin siskoni ystävä,se lähtee rahattomana maasta maahan ja elää maassa maan tavalla. Asuilee alkuasukkaiden tai joidenki heimojen luona ja hyppelee sademetsissä. Miettikää,ei tarttis miettii raha-asioita,ei tarttis maksella laskuja tai veroja. Ei tarttis huolehtia mistään. Mutta no can do! Ei auta ei auta,täällä on oltava. Hyytävässä,ankeassa Suomessa. Ehkä ens keväänä mä sitten lähden,nimittäin KUSADASIIN taai Ibizalle. :)

Tässäpä nämä tärkeimmät.
-Kettu-

palavelavelavala?

Mitä tahansa teen,pintaan,muistot tunteet kuljettaa,turha niitä pois ottaa..
Mihin ikinä meen,huomaan,seuraa varjo kulkijaa,kunnes aamu sen hautaa.

Sanat jotka sanoin sulle,elää,vaikka aika jättää!

Hmph. Vaikka mä kuinka haluisin uskoo ja uskonkin,että me pärjätään. Jos ei hyvin,ni sitte huonosti. Kyllähän tämä kaikki nyt on mulle itsestään selvää ja pärjään pojan kanssa.
Entä vuoden,puolentoista,kymmenen vuoden kuluttua?
Jos mulle on hankalaa hoitaa asioita,tyyliin,nimen annot yms. Miten pojan tarhaanlaitto,kouluun meno,lääkärikäynnit yms. hoituu? Osaanko mä silloinkaan tehdä mitään?
Mulle iski kauhee epävarmuus tässä yks kaunis ilta.
UUUU baby baby it's a wild world.
Turhaa kai sitä vielä miettimään,sen näkee sitten.

Mä oon kyllästyny,tähän oravan pyörään. Kaikki tuntuu TAAS turhalta. Oikeestaan mikään ei tunnu miltään. Kaikki on niin.. NO,turhaa! Kaikki on oikeesti tajuttoman hyvin,mut tuntuu,ettei mikää siltikään oo hyvin. Mä en tiedä. Kaikki pakkautuu mun päähän ja ahdistaa. Vituttaa,masentaa,itkettää,naurattaa. Eihän siinä. Kyllä mä hajosin yks päivä kaverin kanssa,nauroin vaan,koska vitutti niin armottomasti! Ehkä se on hyvä vaan,että pystyy omille 'ongelmilleen' nauramaan. Niin,ettei kenenkään muun tarvitse ;)

Mä oon tykästyny. Jotenki ihana tuntee pitkästä aikaa näin. Vaikka mitään ei vieläkään olla sovittu,tai ollaan. Et katellaan täs nyt miten asiat etenee ja voisko,ehkäjopa meistä tullakki jotain.
Vaikka tää ihminen on vaan niin.. IHANA ja komee ja mahtava,välillä tuntuu,että ei se oikeesti välitä yhtään,sillä on niin paljon itellään kaikkee ja juuri nyt,hänelle on kuppi maistunut vähän liikaa.
Mä en puutu siihen. Enkä tule puuttumaan,oma on elämänsä. Ainoa vaan,että jos alkaa minun,tai siis meidän elämässä pyöriä,on kupposta kallistettava harvemmin. En puutu siihen,mitä hän tekee,tai kenen kanssa,missä ja milloin,mutta kun itse olin ystäväni kanssa kupilla toissapäivänä (PAHA ÄITI) alkoi hirveä tenttaus,mitä tein,kenen kanssa,miks ja missä. Otti päähän. Mä en tykkää siitä,että KUKAAN,KUKAAN puuttuu mun tekemisiin tai sanomisiin,saati valittaa seurasta jne. Jos luottaa,luottaa myös,ettei minua kiinnosta kukaan muu. Etten aio koskea muihin. HUHU.
Joku roti. Kiva,että joku välittää,mitä teen,mutta jos puuttuu niihin asioihin,mulla kilahtaa. Pieni kiinnostus ei ole pahasta,mutta liika urkkiminen.. Se on.

Ensi viikolla on aika lastenvalvojalle,keskeytetään isyydentunnustaminen. Myöhemmin sitten jos jompikumpi meistä haluaa aloittaa isyydentunnustamisen vahvistamisen tai jotain,pitää uudelleen ottaa yhteys lastenvalvojaan ja sopia aikaa sinne sitte. Näilläpä mennään siihen asti. Lapsen isä,haluis kyllä tunnustaa,mutta siitä tulis taas roppakaupalla lisää paskaa niskaan,molemmille,niin odottelen mieluummin vähän aikaa. PÄIJYM.

Haluun lähtee pois suomesta.. ja lähdenkin. Ens vuonna. Jos joku yrittää tässä asiassa astua ylitseni,voi kyllä yrittää,mutta kerron heille jo etukäteen,että olen päätökseni tehnyt. Hemmetin Suomi. Ei mulla muuta.

Kettu kuittaa!

rakkaus. Todellisuus. Elämä?

me<3you,just us two. I really really wanna be with u. Everything is so much better when we're together. Let's make it work. Let's do this like we want. No matter what they say.. I'm begging you to stay. <3

Aloitetaan siitä,että vihdoin voin taas paremmin ja olen saanut uutta puhtia elämään. Asiat näyttävät tällä hetkellä paljon,paljon paremmilta,mitä ne olivat esim. viikko sitten.
Ensinnäkin,olen löytänyt uuden ihmisen rinnalleni,vaikka vielä ollaan siinä pisteessä,että katsotaan mitä meistä vois tulla,vai voiko tulla mitään. We'll see. Tätä miespuolista ei häiritse,että minulla on poika,joka merkitsee minulle enemmän kuin mikään. Eikä häntä kiinnosta,mitä muut sanovat. 'Jos kerran meinataan jotain,ni sit kans ollaan,eikä sillee,että ollaan,ei olla,ollaan,ei olla,ollaan,ei olla.. ' hän oli sanonut. Onko hän kuitenkaan valmis? Ymmärtääkö hän,että meillä ei hirveästi tule olemaan kahdenkeskistä aikaa? Ymmärtääkö hän todella,mitä on olla pieni lapsi lähellä 24/7? Ehkä. Minä ymmärrän ja kyllä,minulla on aikaa ja voimavaroja yrittää. Toivotaan parasta,mutta varaudutaan pahimpaan.

Asiasta toiseen.. Lapsen isä on nyt ollut enemmän yhteydessä minuun ja poikaan. Hän välittää. Hänellä vain ei ole tarpeeksi aikaa ja sekös minua harmittaa. Ei sillä,minä en menetä mitään,jos hän ei käy poikaa katsomassa ja viettämässä pojan kanssa aikaan. That's his lost,tai jotain. Uhkas ostaa leikkimaton pojalle,kun poika niin tykkää katsella ympärilleen ja seuraa tarkasti tapahtumia.
Eilen hää täytti 6-viikkoa! O.o Vastahan mä tein testin,johon tuli 2 viivaa,sitten sitä oltiinki synnyttämässä ja mitä,siitä on jo niinkin pitkä aika. Hmmph.
Toissayön pojan isä oli nukkumassa mun sohvalla ja huolehti pojasta yöllä,kun ei malttanut poika nukkuakkaan vaan valvoi ja valvoi. Sain itse olla vaan. Mun ei tarvinnu tehdä mitään. Tottakai mä pidin niitä silmällä,mutta muuten vaan olin. Jospa nää asiat lähtis rullaa ja toimis näin,ni ei tarttis koko ajan tapella yms.

Tänään aamutupakilla todellisuus veti mua nyrkillä naamaan. Polttelin siinä tupakkia ja mietin,että tässäkö sitä nyt ollaan? Asutaan omassa asunnossa,ostetaan ruuat itse,pestään pyykit itse,tehdään ruuat itse.. Ollaan lemmikkien ja pojan kans keskenään. Maksetaan laskut itse. VITTU,mä oon 17.
SEITTEMÄNTOISTA!!
Hitto soikoon! Mitä muut mun ikäset tekee? Ne asuu porukoilla,niille kannetaan tyyliin ruoka pöytään ja pestään pyykit. Vanhemmat soittelee perjantai-iltana,missä mennään ja onhan kaikki niiku pitää. Voin nostaa itse itselleni hattua,en tarvitse enää jatkuvaa holhousta,asun yksin ja hoidan lapseni yksin. Tottakai hoidan,itsehän sen olen tehnyt ja vastuuni kyllä kannan.
Välillä meinaa tuntua,että eihän tästä tule nyt yhtään mitään,mutta onneks mulla on ihania ihmisiä ympärillä jotka auttavat tarpeen tullen ja ovat tukena,kun sitä eniten tarvitsen.


 In the family portrait we looks pretty happy..

Ei mulla muuta,kiitosahnam! :)

pitkääpitkää tekstiää..

 Pointless shit. I know..

 Make your choice.

I hear you say 'i'm alone and i don't want to be..' but guess what,i know you're lying.

Mä näin sen katseesta,sitä vaivas. Se miettii pienen päänsä sisällä,tehneensä virheen kun jätti mut ja pojan. Sen niin näki. No can do,olis miettiny sitä aiemmin. Se on vihdoin tajunnu mitä menetti.
Vielä se valehtelee,että yksin on kämpillään,vaan eipä oo,ku uuden emäntänsä kanssa. Luuleeko se,että juttu ei kierrä näin pienellä paikkakunnalla? :o Hullu miesh! Kukako? No,lapsen isä.
ha.
 OFF.

Mä en tuntenu mitään. Tai tunsin,vihdoin voittaneeni. Voittaneeni sen mielen,sen ajatukset,tiedän,että oon sen mielessä. ME ollaan. Rakastan,mutten tahdo sanoo,rakastan.
Mitäpä siitä enää tässä jauhamaan,kertoillaas sitte muuta välillä.

Sossutantat on nyt aloittanu kotikäynnit. Ne käy 2-3 kertaa viikossa istuu sen pari tuntii korkeintaan tässä ja täytellään kaikenmaailman lippussii ja lappussii ja jutustellaan miten on menny jne. Kyllä mä suoraan sanoin,että ahdistaa. Ja vituttaa. Se että ne käy täällä kyttäämässä. Itsepä olen soppani keittäny,eihän siinä. En minä sitä kiellä.
Ne sano,että saa sanoo suoraan mille tuntuu ja minähän täräytin.
Tällä hetkellä kaikki on muuten hyvin. Ei valittamista,ainoo vaan,että poika nukkuu päivät ja valvoo yöt. Eli se tarkoittaa sitä,että oon vitun väsyny koko ajan ja puolet hommista jää tekemättä. FOR REAL.
Lapsen isä on nyt käyny tässä eilen ja tänään ja sovittiin,että jos näin onnistuu ni ei mitään,saa tavata poikaansa jne. Ihan hyvin me nyt tullaan toimeen. Oon sanonu mitä ajattelen ja mille musta tuntuu. On se ihan ymmärtäny hyvin..
Mua vaan vituttaa,että se valehtelee mulle suoraan päin naamaa.

Eilen oli kaverin pojan ristiäiset,herra sai nimekseen Robin ja tänään oli toisen kaverin pojan ristiäiset ja siitä pojanvenkulasta tuli Eemeli.
Ite en vieläkään oikeen tiiä,minkä nimen pojalle antaisin ja kohtahan se olis tiedettävä.
Päivät kuluu ja herra vaan kasvaa.
Viimeksi neuvolassa painoi 4995g ja pituutta oli hurjat 54.9cm.
Tuntuu se jo isolle ja hitsi miten aika kuluu nopeeta. Poika synty 5viikkoo sitten! :o

Nyt pitää lopetella,mutsi tulee isäpuolen kanssa kylään ja tuovat koiran samalla mulle tänne. Sitte ollaan taas kaikki yhdes koos! :>

perkele.

Mä rakastun vaan tosi harvaan ja loput voiki jo sanomatta arvaa.
Sä tiedät mitä mietin,no nii varmaa.
Päässä ajatukset eteenpäin hiljaa rullaa,
tai melko usein ne paikallaan jummaa.
En saa sua mielestä,haluun tarraa sua kielestä.
Tekisin mitä vaan,et saisin sua ees hetken halaa.
Mä niihin aikoihin muistoissani palaan.
Vaikka kuinka sanon etten rakasta,haluun kyllä takas ajas palata.
Haluun olla ehjä ja hymyillä aidosti jälleen,vittu mä en käsitä,miten täs kävi tällee.
Mä voisin jatkaa,ihan kenen kans vaan,mut en pysty koska en osaa rakastaa.
Mun rakkaus kuuluu vaan sulle ja pojalle,mä kirjotan pullopostin,heitän ojaan sen.
En haluu rakastaa sua,mut sydän sanoo toista.
En ikinä oo aiemmin tavannu moista. Miestä joka saa mut tuntemaan tällee.
Haluun vaan olla,se ehjä tyttö jälleen..

Noniin,enpä valaise sen enempää.
Kaikki on.. Pois viety.
Tässä mä vaan dataan,yksin,yöllä,poika ei nuku. EIPÄ VITTU SITTEN NUKUTA,ei toki VÄSYTÄKKÄÄ.

Silti oli pakko sua sun nukkuessa silittää..Vieraisiin,kotiisi.. En oo jaksanu kirjottaa. Vaikka olis ollu tosi paljon asiaa. Enemmän ku koskaan.
Nyt mun pää lyö tyhjää. Olis pitäny kirjottaajust sillon ku pää oli täynnä kaikkee.
Eilen sain vapaapäivän,vietin sen tosi ihanassa seurassa. Pitkästä aikaa joku oli mun lähellä. Itkin. Sillon mun vanhat ystävät oli mun luona. Se oli mun tukena. Pää oli täynnä,vihaa,muistoja,kipuu,rakkautta,iloisuutta,alkoholia,kyllähän sen tietää. Poika oli hoidossa. Mulle iski ikävä. Todella. Ja paska fiilis,koska nyt jo jätin sen hoitoon. Olin mielestäni ansainnut illan vain itselleni. Omille ajatuksille. Yön,jolloin ei tarvinnut herätä kertaakaan. Nyt jaksan taas paremmin.
Oon kahden vaiheilla. Tekisinkö seuraavan siirron? Jatkan elämääni eteenpäin. Haluan jonkun,jonka kanssa sammuttaa valo illalla,jonkun jonka kanssa voin keittää aamulla kahvit. Näkymätön mies..
Kuka huomaa? Ei kukaan huomaa.

Pitkästä aikaa kävin aivan ihanan miespuolisen henkilön luona. Hän on hellä,ei tunkeileva. Hän ei tappele,edes humalassa. Hän on se,jonka kanssa haluaisin kääntää uuden sivun elämänkirjassani. Hän ei tiedä näistä tunteista. Oli mahtavaa tuntea hänet yöllä vieressäni,lähelläni. Kuulla hänen hengityksensä. Mutta silti,jokin on minulle esteenä. En tunne kelpaavani,kenellekkään. Vaikka tiedän,että tuolla jossain on joku joka rakastaa minua juuri tällaisena. Ei halua minulta mitään muuta,kuin rakkautta.
Sitten on niitä,jotka juoksevat pillun perässä,niinkuin eilen toinen miespuolinen ystäväni :<

Mua ei kiinnosta se,mille toinen näyttää,minkä kokoinen hän on,kuinka paljon hän nostaa penkistä,minua ei KIINNOSTA! Aino mitä vaadin,on,että hän rakastaa minua. Vain minua. Ja on valmis ottamaan pojankin elämäänsä mukaan. Vaikka rakkaus ei yksin riitä,se on se,mikä määrää tahdin.

Talvi on alkanut tehdä tuloaan. Jälleen aamulla herätessä on pimeää ja iltapäivälläkin on pimeää. Masentava vuodenaika. On kylmä ja lunta ja loskaa. Hyih. Näin sitä jälleen hypättiin asiasta toiseen ja kolmanteen. Ehkä kuudenteen ;D
Tänään aion vain istua kotona ja olla poikani kanssa.
Kirjoittelen piakkoin taas.
?hyvää isänpäivää kaikille kunnollisille,ihanille,välittäville iseille? Lapsellani ei sellaista ole. :<

Vielä kerran miettii mielessään,ei oo mitään menetettävää...

Ei mikään muutu milloinkaan,kaikki säilyy ennallaan.
Samat tuulet puhaltaa,samat sateet lankeaa ja kaikki kaunis katoaa..
Mistähän sitä taas alottas? No ekaks,se,miks en oo kirjottanu,on sen takii,että multa on ruettu kyselee,kirjotanko blogia ja mikä blogin nimi on.. Tää oli mun henkireikä,mahdollisuus paeta hetkeksi todellisuutta,kirjoittaa,purkaa ajatuksiani. Sitten joku tuttuni on ilmeisesti penkonut blogin esiin ja siitä kaikki tää. En haluu jakaa näitä asioita tuttujen kanssa. En halua,että ne tietää. En häpee sitä,että kirjotan. Oon ylpee siitä,mut se,että pitäs jakaa nää kaikki asiat tuttujen kanssa,ahdistaa. Pelkkä ajatus alkaa vituttaa.
Taas oon joutunu tappelee lapsen isän kanssa tapaamisasioista,vittu mä oon tosi kyllästyny tähän touhuun. Mikää ei oo muuttunu. Niinhän se sano että ku poika syntyy,kaikki on nii erilaista. NO EI OO. Mikää ei oo muuttunu. Se pistää kaiken muun pojan edelle,kun sen pitäisi olla niin,että poika menee kaiken muun edelle. No,kaikista ei vaan oo siihen. Kaikki ei voi olla isänä lapsilleen. Ei voi mitään. Mä oon antanu monta vitun mahdollisuutta,monta vitun päivää,millon se olis voinu tulla. Ja sen piti. Mutta ei tullu. Enää en jaksa. Sopia mitää,varsinkaa sen kanssa. Oon kyllästyny,oon loppuun palanu,en jaksa. Aina pitää tapella,sen ei pitäs olla niin. En halua negatiivista ilmapiiriä lapseni ympärille,lapsi aistii sen. :s
Enää en kaipaa sitä ihmistä,en enää halua tulevaisuutta hänen kanssaan. Enää en mieti,mitä se tekee milloinkin,oon päässy yli ja nyt mun päässä on vaan tyhjää ku nään sen. Vihaa. Mun tekis mieli sanoo sille niin paljon asioita,mutta en voi. Jos avaan suuni,se menee tappeluks ja sit jompikumpi räjähtää. Haluun jatkaa elämääni. Siirtyy eteenpäin. Meillä on vara paljon parempaan ja joku,joku on valmis rakastamaan kumpaakin meistä,minua ja poikaa. Ja eräs,miespuolinen ystäväni sanoi,että olis valmis pitämään poikaa ku omanaan. Se haluis meidät,ei vaan toista meistä. Mutta mä en voi,koska oon satuttanu kyseistä ihmistä,useemmin kun kerran,enkä voi,pysty,enkä halua antaa sitä itselleni anteeksi. Rakastan häntä,mutta en sillä tavalla. :<  <3

Mun tekis mieli itkee. Anssi Kela-Mikan Faijan BMW.. Vanhat ajat. Mä kaipaan niitä. En sillä,että haluisin mennä takas ajassa ja tehdä asioita toisin.. Vaan sillä,että ne oli sillon,mä muistelen niitä aikoja,mä useesti palaan mielessäni niihin päiviin,ystävien kanssa. Kesät rannalla,talvet ystävien luona. Lumisateessa tarpomiset,kaikki ne naurut,kaikki ne itkut. Voi taivas.
Oon väsyny itkemään. En jaksa tehdä sitäkään. Mielialani on.. SITÄ EI OLE..
Mä näin eilen pitkästä aikaa vanhaa ystävää. Meil oli hauskaa. Lapsen syntymän jälkeen moni kaveri on feidannu mut. Ollaa puhuttu ystävien kanssa näistä asioista (heilläkin on pojat),että niin se vaan menee. No,jos ne ei voi hyväksyy,et tää on nyt mun elämä,menköön,ei muistella pahalla,MULKUT.
3 Viikkoo on menny,sanoisinko.. Ylinopeesti. Tässä on kerenny tapahtuu niin paljon kaikenlaista. En ees jaksa tähän kertoo kaikkee. Lyhykäisyydessään,viikot kuluu,päivät menee ku sumussa,oravan pyörä on alkanu taas pyörii,on niin paljon kaikkee,poika kasvaa,jutteluu ystävien kans,liikuntaa joka päivä jne.

Miun sisko tulee Helsingisstä kotona käymään,vaikka me aina tapellaan,on silti mukava nähdä taas. Ostan siltä kengät. Ihanat kiilakorot. Huhu.
Tänään lähdetään keskustaan ystävän ja poikien kanssa. Nyt en enää piilota blogia. Lukekoon ken tahtoo. Suuttukoon jos on niikseen. Tulkoon aukomaan.
HERE I AM. I'M NOT AFRAID ANYMORE.
I'm in whole new fuck it level. :)
I'm proud of myself. DEAL WITH IT.

routa on raiskannut maan.

Valkoinen maa,niin mä taas lämpöä luokseni kutsua saan.
Tuskaa vaan,kun routa raiskaa tämän maan.
Mut mä en jäädy kiinni,mun jaloista.

Toisaalta ihana,että täällä on jo maa valkeana,mutta toisaalta sitten taas ei niin mukava.
Ei ole enää ankea,sateinen syksysää,vaan raikkaan puhtoinen talvi-ilma ja kauniin valkoinen maa.
Tätä lystiä ei kuitenkaan kestä kauaa. Ärsyttää jo valmiiksi ajatella,että kohta on loskaa ja pakkasta ja lunta tajuttomasti. Hmph. Voisin paeta Suomen talvea ulkomaille. Tekisi hyvää (y)
Tänään olis tarkotus lähtee keskustaan kattomaan talvitakkia ja pojalle uusia vaatteita,meinaa yks lemppari raitapukutsydeemi jo käydä lyhyeks. Kasvaako se oikeesti nii hurjaa vauhtia? :o
Keskiviikkona olis sit taas neuvola :>

Tämän päivän kummastelun aihe on,MULTA ON TISSIT VALLAN TYHJENTYNEET.
Maidon tulo ei kuulemma voi loppu ns. Noin vaan,mutta minusta tuntuu,että niin on päässyt käymään.
Mulle tuli kauhee stressi ja ahdistus,kun pojalla rupes maha oleen tosi kipee,itkeskeli ja vääntyili ja kääntyili +tässä on ollu niin paljon mietittävää kaikkien isyyshommien ja muiden kanssa. Huhu..
Voiko stressi siis vähentää tai lopettaa kokonaan maidon tulon?
Joudunko nyt sitten aloittamaan korvikkeen annon?
ÄÄÄÄÄÄ. Mä kyllä todella oon yrittäny tissitellä. Tai siis antaa pojan tissitellä.
Sitte ku poika imee,se tekee kipeetä,rinnan sisälle. O.o Mistäköhän tää nyt johtuu ja mitähän tää mahtaa olla ? :o Mä en tajuu.

Kaikki on menny tähän asti muuten ihan ok. Haavaki on parantunu ja nyt se on lähinnä paksu arpi.
Enää ei oo ongelmia nousta suorilta ylös sängystä,eikä selkäänkään koske. Eikä päähän.

Eilen käytiin taas kärryttelee,kaverin ja poikien kanssa. Raitis ilma tekee kyllä hyvää ja liikunta.
Pari päivää kun sisällä napotti,huomasi,kuinka seuraa oli kaivannut ja kuinka hyvää teki liikkua ja jutella asioista. Kuulin myös siitä,että vauvalle voi tulla maitoallergia,enhä mä mitään mistään tuollasesta oo tienny.
Tosin eipä mulla ookkaan aiempaa kokemusta pienistä vauvoista ja oman lapsen kanssa on kyllä niin erilaista,ku jonkun muun.
Mietittiin vanhoja aikoja,mitä ollaan n. vuosi sitten esim. Duunailtu. Olisko kukaa meistä kuvitellut olevansa tähän aikaan äiti?
Oliko kukaan meistä kuvitellu,että tähän aikaan vuodesta,me vaihdetaan kotona vaippoja ja kuunnellaan itkua ku muut meidän ikäset on koulussa ja ryyppää viikonloppusin ?
No ei,eipä kukaa ollu mitää miettinyt mut tässä sitä vaan ollaan..
Enigeis,nyt on käytettävä tää 'vapaa-aika' hyväksi ja lähdettävä suihkuun ja laittautuu. Kiitosahnam!

angstine teini,vitu rääpäle. HUH!

Ensimmäisenä isken tän kuvan tähän.
Voiko kuulua molempiin? Mua on sattunu,mua on satutettu ja nyt en enää halua päästää ketään lähelleni,koska en halua,että muhun sattuu taas uudelleen.

jep,kukaan ei kävele mun kengissä,ei kukaan voi kävellä kenenkään toisen kengissä. Entä kun sydän ja pää on eri mieltä? Syntyy sydämen ja pään välinen taistelu.

 Perseen nuoleminen ei todellakaan helpota ketään,eikä mitään. Se saa vaan sen toisen voimaan hitusen paremmin ja tuntemaan itsensä ylempiarvoiseksi kuin todellisuudessa onkaan. 'koira,mutten kenenkään persettä nuollu..'

Hohho. Miten musta tuntuu,että tästä blogista ei tullukkaa se kuuluisaVAUVABLOGI,jossa hehkutetaan ihanaa vauva-arkea ja kerrotaan joka päivä kuinka vaipanvaihto sujuu minäkin päivänä. ANTEEKS! Mä tykkään purkaa myös omia ajatuksiani,kun mietin niin paljon,että pitää jossain nämä asiat jakaa. Kirjoittaminen on ollu mulle pitkän aikaa pakokeino. Se on ollu mulle todella suuri apu ja helpotus. Ei sillä,että tää vauva-arki ei olis ihanaa. Onhan se! En tekis mitää mieluummin ku olisin poikani kanssa..

Mua ärsyttää,ku eräs tuttu kirjoitti blogiinsa siitä,kuinka laitos vahtaa seurustelua ja pitää hkäisystä huolen. Hän kirjoitti,että ei aio tulla raskaaksi todellakaan 15-vuotiaana ja hänellä on pillerit ja muuta shaibaa.
Jo,aivan vitun hienoo. Että on pillerit. Mutta.. Voin omakohtaisesta kokemuksesta kertoa,että ei ne pilleritkää aina ihan luotettavia ole. Enpä minäkään suunnitellut tulevani raskaaksi 16-vuotiaana! Vittu,mä olin 16. Mulla oli pillerit,jotka sit ei ollukkaa luotettavia. Enpä mä koskaan kuvitellu,että 17-vuotiaana mulla olis lapsi,vaihtasin vaippoja kotona ku muut rellestää viikonloppuna. KAIKKI EI MENE AINA SUUNNITELMIEN MUKAAN!! Tottakai,joillain ne pillerit voi olla tehokkaitakin ja se on hienoo,ettei aio tulla raskaaksi. En mä olis tätä tietosesti valinnu. Vaikka nyt oon tosi iloinen,rakastan poikaani,olen mieluusti hänen kanssaan kotona,enkä vaihtas mitää. Todellakaan.

Nyt mulla menee paremmin ku aikoihin. Välillä tietty tuntuu,että tässäkö tää nyt on?
Enää en ryyppää,enkä polta niinkuin ennen. Enää en tule kotiin aamuyöstä. Mä oon kotona koko ajan.
Ennen mä ryyppäsin,oikeesti,aloin olla jo huolissaa itestäni. Kesälläki saatto mennä joka päivä 0,7l leijona tai kaljaa. JEP. Ei siis 2012 kesällä,vaan 2011 kesällä. ja syksyllä. ja talvella. ja sitä ennen. ja sen jälkeen. Sitten ku tein testin,se loppu ku seinään. Kaikki. En enää halunnu olla kavereiden kanssa. En halunnu tippaakaan alkoholia,enkä halua vieläkään. Tupakkia poltin vielä viikolla 13-14 ja joo,oon varmaan tosi paska ihminen. -.-'
Mulla kuitenkin on sylissäni täysin terve,hyvinvoiva pieni poika.Josta oon ylpee.
Mä en haluu tuntee pahaa oloo siitä,että alkuraskauden aikaan poltin,koska se on pääasia,että lapseni on terve.
Tässä sitä vaan ollaan. Nyt mun elämä on tätä ja ihan hyvä vain että on.
Näihin tunnelmiin. :)

:D:D:D:D:D

 :)) HAPPY NOW!

MALA MADRE

Noniiin,mistähän sitä kertoilis?Otsikosta sen verran,mala madre,bad mother,paska mutsi?
Eilen mä tein sen. Mä poltin tupakan. Tai kaks. Kun poika nukku. Kun kaveri tuli kylään. Illalla.
Olin pumpannu pakastimeen maitoa,kaiken varalta,ja jouduin sen nyt sitten lämmittämään ja syöttämään pojan pullolla.
Mulle tuli tosi paska fiilis. Mua säälitti. Mua hävetti. Mua ällötti. Iski huono omatunto. Teinkö oikeasti niin väärin?
Tiesin,että en voi sen jälkeen imettää. Nikotiinin pitäis vissiin kuitenkin haihtua maidosta 2,5h sisällä?
Mä mielestäni olin ansainnu ne savukkeet. Olin kaivannu röökiä. Oliko se väärin?
En usko.. Tai toivon,ettei ollut,koska tein sen ja tehtyä ei saa tekemättömäksi.
En kuitenkaan usein ole joutunut antamaan pullosta maitoa pojalle,kerran ennen tätä.
Muuten se saa tyytyväisenä luputella tissiä. :)

Mä mietin,onko mikää oikeestaa oikein mitä teen. Annanko pojalle sen mitä se tarttee?
Olenko mä itsekäs,jos haluan,että poika ei tapaa isäänsä?
Annanko mä liian helposti anteeksi,ja päästän sen ihmisen taas lähelleni?
Mua vituttaa ku poika ei saa ehjää perhettä,jota mullakaan ei koskaan ollu.
Mulla ei ollu rakastavaa isää,jonka kanssa touhuta. Mulla ei ollu äitiä,joka piteli sylissä sen minkä kerkesi.
Mulla oli mummo,joka rakasti,joka otti aina luokseen. Hän ei koskaan sanonut ei.
Hän halusi mulle vain parasta. Hän halusi,että musta tulis ylioppilas ja eläintenhoitaja.
Mitä musta tuli? TEINIÄITI.
Mä oon 17 ja äiti. Mulla on maailman hienoin poika. En suunnitellut tätä,mutta tätä tämä mun elämä nyt on. Tykkään siitä näin. :) Poika kaipaa mua,on mentävä.

neuvolaa ja muuta mietintää!

Mä kysyn nyt itseltäni,tekisinkö toisin,jos vain voisin?
Mä mietin ja mietin,tulin tulokseen,että en,en tekis mitään toisin. Vaikka voisin.
Raskaus,tämä pieni poika,se on muuttanut minua. Se on muuttanut myös muita. Se tekee minusta minut.
Vaikka sukset ovatkin ristissä lapsen isän kanssa,en muuttaisi mitään.
Vaikka kaikki sattuu yhä uudelleen,asioita ajatellessa.
Vaikka mikään ei mennyt,niinkuin piti. Olen tyytyväinen. Tämä on nyt elämääni.
En kadu mitään. En syytä ketään. En pyydä,enkä halua mitään.
 !!! REMEMBER THAT,ASSHOLE!
Olenko liian vaatimaton?
Jos annan isän tavata poikaa,onko se hyväksi?
Jos kiellän sen,onko se oikein?
Päässä pyörii nii paljon asijoita. Sellaisiakin,mitä ei kuuluisi miettiä.
Välillä pääni on täynnä vihaa. Välillä niin paljon kaikkea paskaa. Mutta kun katson poikaa,se kaikki haihtuu.
Mun sydämeen sattu,ihan todella,kun näin pojan isän pitävän poikaa. Mua sattu. Taas kerran. Pitikö sen tuntua näin pahalta. Vaikka samaan aikaan se tuntu hyvältä.. Se lämmitti mun mieltä. Että edes hetken,pienen hetken,poika sai olla isänsä kanssa.
_Kaikki_ on niin monimutkaista. Mikään ei ole yksinkertaista,eikä helppoa.
Kuuluiko mun miettiä tällaisia asioita tämän ikäisenä? Ehkä ei..
Onko tosiasia,että rakkaus on se,mikä sattuu ja satuttaa eniten?
ÄSH!

Iloisempiin asioihin.
Pojalla oli neuvola,multa poistettiin samalla hakaset.
Pojalla oli painoa 4070g,eli hyvin kasvaa. Terkka ihmetteli,kun poika itseään kyynärvarsilla kannatteli,päätäkin piti pystyssä,kun mahalle hänet laskettiin. Jäntevä poika. Ikää kun on vasta 10päivää.
Rakastan häntä niiiin paljon <3
Voiko jotain rakastaa liikaa? :)


Samaan aikaan..
 ! Näihin tunnelmiin.

itkusurkuparku,rakas!

Poika nukkuu.
Valot on kiinni. Ainoa valo tulee tietokoneen ruudusta.
On hiljaista. Vain näpytys tietokoneen näppäimistä.
Mietin,kuinka mulle on voinut siunautua noinkin rauhallinen lapsi?
Poika saattaa tunnin,pari vain katsella ympärilleen,välillä päästäen pientä ääntä. Sitte nukutaan. Saatetaan nukkua jopa 5tuntia heräämättä kertaakaan..
Nyt alkaa kapalo heilua,vieressäni. Pojalla vääntää mahaa. Kohta se parkaisee. Tiedän. On kirjoitettava pikaisesti.

Huomenna hakasten poisto,pojan neuvola. Tänään kylpy ja eilen käytiin ekaa kertaa pihalla. Nyt poika itkee. Heips! :)

sektio ja kullannuppuni ;)

On syksy,kun katson ikkunasta ulos,näen usvaisen pihan. Näen puista pois pudonneet lehdet. Aamukaste on vallannut kaiken. Se peittää pisaroidensa alle tuhannet lehdet,ruohon,sen mitä on jäljellä..
Pihalla ei ole ketään. Maanantai-aamu on juuri sellainen. Ei sellainen,kuin muilla minun ikäisilläni. Sen täyttää hetkeksi 8 päivän ikäisen vauvan itku,pieni tuhina,television äänet,imemisen ääni ja sitten hiljaisuus. Vauva nukkuu. Tuijotan koneen ruutua,jolle alkaa pikkuhiljaa kertymään sanoja,lauseita,asiaa.
Ei välttämättä mitään tärkeää,mutta jotain.
Päässäni pyörii vain sanoja,lauseita,riimejä.. Voisin kirjoittaa taukoamatta,loputtomiin.
Sille ainakin tuntuu.
Nyt kun keskiyn omiin ajatuksiini,kunnolla,alkaa pihalta kuulua ääniä. Koululaispoikia,autoja,muuten ei mitään. Iltaisin mieleni valtaa ajatukset kaikesta pahasta,mitä voisi sattua.
Mielessäni kummittelee koko ajan menettämisen pelko. Se on peloistani suurin.
Aina,kun olen saanut käsiini jotain hyvää,johon olen kerennyt kiintyä. Kun olen sanonut 'minä rakastan sinua' , kaikki on kadonnut yhdessä hetkessä.
Jonka jälkeen oloni on tällainen.. Tyhjä,tyytymätön.

Kun pitää jostain kiinni. Kun ei halua päästää koskaan irti. Kun kaikki kaunis katoaa. Kun mikään ei enää tunnu miltään. Kun kipu on se,mikä korvaa muun..
 Nyt minulla on kuitenkin jotain,mistä pidän kiinni aina. Jotain mistä en joudu luopumaan. Minun ei tarvitse.
Tämä "jotain" merkitsee minulle enemmän kuin mikään. Tämä "jotain" saa minut voimaan paremmin,saa minut hymyilemään. Hän tekee minusta ÄIDIN.
Vaikka yksinäisyys valtaisi mieleni yhä uudelleen ja uudelleen.. Vaikka suru tulee kutsumatta.. Vaikka välillä miettii niin paljon,että seinät tuntuvat kaatuvan päälle.. Vaikka mieleni murhe valloittaisi.. Olen onnellinen. Olen iloinen. Olen täynnä rakkautta,vaikka luulin,etten osaa enää rakastaa. Mutta minä rakastan. Todella.
Vaikka rakkaus ei näkyisi ulos,eikä kuuluisi sanoina. Se on sydämmessäni. Tunnen sen. Tiedän sen.
`Millään muulla ei ole väliä. Minulla on nyt kaikki.
Hän on minun kaikkeni. <3


Kerron vielä pikaisesti synnytyksestä.
14.10.12 aamuna mut siirrettiin synnytyssaliin. Kalvot puhkaistiin ja sain samalla epiduraalin jumalattoman kipeiden supistusten takia. Illalla en ollut auennut 4-5cm enempää,vaikka supistukset olivat sitä luokkaa,että olisi pitänyt aueta. (Tilanne tarkastettiin kohdun sisään asetettavalla supistuskatetrilla).. Loppupeleissä mulla ei ollut mitään kivunlievitystä ja koko homma oli yhtä helvettiä. Mä itkin. Kivusta. Koskaan en itke fyysisen kivun vuoksi. Mua todella sattu. Ja se katetri tuntu pahalle. Mä en jaksanu enää. Mä vaadin,että jotain tehtäs ja vihdoin 10 jälkeen illalla sain sektion. Päätös tehtiin ja valmistelut aloitettiin.
Kaikki kävi äkkiä. Pian katetrin laiton ja spinaalipuudutuksen jälkeen mua heiluteltiin pöydällä. Instrumentit kolahteli yhteen. Mua tärisytti. ja oksetti. Ei pelottanut. Eikä enää koskenut.
Tunsin ku mua runnottiin lantion kohdalle. Pian sanottiin syntymäaika,mutta mä en kuullu parkasua. "ONKO SILLÄ KAIKKI HYVIN?!" muistan kysyneeni. Karjaisin. Vaikka ääntä ei muuten lähtenytkään. Sitten parkaisu kuului. Siskoni alkoi itkeä. Se oli elämäni paras hetki. Kuulin poikani itkevän. Hän on terve. Hän voi hyvin. Pieni rakkaani <3
Menin heräämöön ja siskoni meni pojan kanssa synnytyssaliin takaisin,pukemaan vaatetta ja kattomaan painoa. 3910g.
Hän on täällä tänään. Mulla on haavahakasten poisto keskiviikkona,sillon leikkauksesta on 10 päivää. 16 haavahakasta.. Elämäni paras arpi. Elämäni ilon oviaukko tähän maailmaan.
Tarkemmin kertoilen joskus. Nyt poistun koneelta. :))
 

huhhu

Pieni poikani syntyi 14.10.12 klo 23.35! Ei mulla muuta! ;))

Tänään pääsin käymään äitini luona. Kertoilen nyt sen verran pikaisesti,että 11 jälkeen olin vain sormelle auki,kätilöitten mukaan. Eli ei muutosta. Mihinkään. Hmph. No,menin joskus puoli 1 lääkärin luo,katsoi pojan hyvinvoinnin,hyvin voi siis,sitten katsottiin kohdunsuuntilanne.. Varmuuden vuoksi. Että mietittäisiin seuraavaa siirtoa. Olin jo niin varma,että eikun kotiin ja jatketaan huomenna,tai ylihuomenna,mutta..
Kappas. Lääkäri kysyi 'oletko huomannu että sulta tulee täältä lapsivettä?' ja olin ihan O.o,tuleeko?
'Kävitkö suihkussa äskön?' no kävin kävin..
'Otetaanpas nyt kuitenkin pikatesti varmuuden vuoksi..' selvä ok ok..
Noniin,sitten katsottiin tilanne. Herrajestas,3-4cm auki,sormet sai vauvan päähän mukavasti.
Testin tulos oli positiivinen. Jostain tihkuu lapsivettä.. Tänään siis saan antibioottia,koska mulla oli pallonki.
Tänään puhkaistaan kalvot,tai viimeistään aamulla,jos ei ne itseksee puhkea.
Tässäpä nämä.. Tärkeimmät.. :)

rv 38+6,odottelua,odottelua.

Noniin,otsikosta siis selviää viikot ja en taas tiiä mitä tänne lässyttäsin.
Täysin turhaa paskaa? vai asiaa? joka tuskin ketään kiinnostaa.. NO,minäpä kerron silti..
Eli..
Mä muistan ku kattelin joskus sillon toisten blogeja ja ajattelin,et WAU,noil on enää !viikko! ja ne saa hyvällä lykyllä oman mukeron syliin,joskus kun olin itse viikolla 15-24.. :)
Arvatkaas mitä! Mulla on enää reilu viikko! Vitsi aika on menny nopeesti!!
Ihan kadonnu aika,kokonaan,minne lie? :) Usein mä huokailen edelleen,miten aika sais mennä hitaammin,mutta toisaalta sitten taas nopeemmin.
Huomenna mulla on synnytyksen käynnistyksen aloitus,ainahan se on hyvä yrittää,right!? : )
Tänään ne vielä tsekkas äitipolilla kohdunsuun tilanteen ja just ja just sormelle auki.
Oon kuitenkin itse tosi kipee,en saa nukuttua,en voi liikkua yms. Joten tilanne on nyt tämä. Se voi olla,että mulla on pian oma poika sylissä ja tuhisemassa vieressä,enkä olekaan enää yksin. Taaai,se voi olla,että menee vielä aikaa ennenkuin näen pienen herran.
Maltan vielä hetkisen odottaa. Todellisuus iski vasten kasvoja,jälleen kerran. Käynnistys on HUOMENNA. Huhu..
Jospa se johtais sit johonki.

Asiasta toiseen ja kolmanteen.. Sen ronklauksen jälkeen,kun kävelin kotiin,tuntu,että koko alaselkä olis ollu jumissa. Nyt iltaa myöten on tullu taas 'vatsakramppeja' ja se tunne ku tekis miel paskoo koko ajan,mut mitää ei tuu. Tää on aina tätä. Johtas ees johonki ni oisin HAPPY,mutta eeei.. :<
Turha kipuilu ja jatkuva arpominen on.. Sanoisinko.. Perseestä?
Tärkeintä minulle kuitenkin on,että poikani voi hyvin. Häntä rakastaa jo niin moni ja kovin moni odottelee minun lisäksi myös poikaa <3
Ukkokin soitti tänään,kyseli kuulumisia,kun oli siskon luona hesassa iltaa istumassa. On mukava,että vihdoin isäkin vaivautuu soittamaan,kyselläkseen kuinka voin.
Aiemmin näin ei nimittäin ollut. Ollaan mietitty,että ehkä.. Ehkä hänellä on sittenkin sydän,siellä jossain piilossa,sisällään. Isä on kovin huono näyttämään tunteitaan. Tänään kuitenkin pyysi,että ilmoittaisin jos ja kun jotain sitten tapahtuu. Soittaisin,tai pistäisin viestiä,kun jaksan. Näinhän minä aion tehdä. :)

Meinasin vallan herkistyä,kun ajattelin,että kohta koirani,silmäteräni,rakkauteni,ei olekaan ainoa 'vauvani'. Lisäksi tänne saapuu pian lähetys,joka parkuu. Koira on hyvin valpas kuullessaan lapsen itkevän. Saas nähdä,miten suhtautuu uuteen perheenjäseneen. :)
Noh,näihin tunnelmiin.. :D

Kuvapostaus ja viimesiä viedään.

Kashniin rakkaat karvavarpaani. Eli varmastikin ainoastaan minä,minä ja minä..
Tänään on siis rv 38+2 ja napotan kämpillä,vain ja ainoastaan siksi,että ajattelin tänne nyt pistää taasen masukuvaa..
Kuulumisista sen verran,että ihan hyvin on mennyt,meinaa vaan taas olla kipeänä kannattimet,pojalla kun painoa on kertynyt jo ihan reilulla mitalla. :)
Tänään löysin myös uudet arvet alamahastani,minä kun luulin,että niitä ei enää tule.. :>
Noh,niitä tulee,ne ajan kanssa häviää,tai jos ei,niin ainakin haalenee. Olen muutenkin täynnä arpia,joten asia ei minua niinkään vaivaa.. :) Pian poika on täällä! Se on vain ajan kysymys milloin <3

 Pieni hassutassuni aamu-unilla <3

 Venkulainen <3

rv 38+0 . . .

 rv 38+0 . . .


 Arvet... rv 38+2 :)

 Vähäks oon ylpee pallostani <3 38+2

Siinäpä hieman tämän hetkisiä. :)

38+0

No hei vaan!
Eilen mulla oli se äitipoli,tehtiin taas synnytystapa-arvio. Sekinhän siis on vain ja ainoastaan arvio,eli vaikka he arvioisivat,että sieltä hää mahtuu tulemaan,voikin käydä niin,että eipä mahdukkaan. Tultiin siihen tulokseen,että mulle varattiin elektiivinensektio,eli suunniteltu sektio,jonka päivämäärää en blogissani kerro. Jos synnytys käynnistyy ennen kyseistä päivää,yritetään alakautta.
Tänään on suht. hyvä päivä,saunakin olis iltamassa :) AHH!
En vain malta odottaa,että pääsen rentoilee saunaan,enkä sitä,että saan rakkaan pikkuprinssini syliin. Onneksi ei ole enää pitkä aika! :)

REINO REINO,MISSÄ AINO?
Sain tänään siis ukoltani (isältäni) Reinot!
Voihan REISKA! Muuten on tosi mukavat,mutta oikea jalka on kyllä niin turpeissa,että pitänee pistää joku venyttelee mun reinoo. :D

Ilmoillaan taas!

rv 37+5 ja öö?

It depends on you what you decide to do. With your life..
It goes how it goes and rolls on.
Never let them go who you love the most.
Keep on dreamin'.
You have to make your own rules.
People hurt you,life doesn't make it easy to stay here.
When you're alone.
When you feel that nobody cares 'bout me,you have to say to yourself 'i'm good enough,here is people who loves me the way i am.'
You have to keep those things what makes you happy very close..
You'll never know when god decide to take you away. Or those who you love the most..

rv 37+4 with spongebob.

Jahah! Se on taas karu paluu arkeen.
Karu paluu todellisuuteen. Paluu ei mistään,ei mihinkään?
Jos voisi mennä ajassa taaksepäin,kuinka monta asiaa tekisin toisin?
Kuinka paljon muuttaisin jos voisin?
Oletko koskaan miettinyt näitä elämän turhimpia kysymyksiä yksin,tai yhdessä jonkun kanssa?
Itse mietin usein. Hyvin usein. Yksin. Enkä löydä vastauksia puoliinkaan itseltäni kysymiin kysymyksiini.
En kuitenkaan muuttaisi mitään. Enkä ketään.
Tapahtuneet asiat,koetut asiat,sanotut sanat,ne kaikki ovat tehneet minusta sen,joka olen tänään.
Sen,joka olin eilen ja sen joka olen myös huomenna.
Rujoa.!

Minulla on keskiviikkona pelkopolilla käynti,jonka jälkeen menen äitipolille.
Pelkopolille lähinnä siksi,että minua hirvittää lapsen koko,enkä oikeasti osaa luottaa kätilöihin,saati kehooni,enkä myöskään lääkäreihin. Pelottaa,että lapselle käy jotain synnytyksessä.. Hmph..
Viimeisin painoarvio on eiliseltä,se oli 3570g,iso poika :)
Noh,jospa se päättäis pian tulla ulos,ei kasvais mahdottomaks möllykäks,vaikka pääasia on,että poika voi hyvin. Että hän on terve <3 Hää tulee ulos tavalla tai toisella!

rv 37+3,odotusta

Jahah,mmhm,sitä aletaan olla jo loppusuoralla tosiaan. Mihin se kaikki aika katosikaan?
Raskauden aikana on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista.. Paljon hyvää,mutta myös sellaista,mitä ei olisi tarvinnut tapahtua. Ei nyt,eikä myöhemmin. Ei minulle. Ei kenellekkään.
Nyt vain odotan ja odotan,että saisin oman pojan syliin. Pääsisin vihdoin kokemaan äitiyden ja saisin rakastaa,ilman,että minun pitäisi sitä hävetä. Ilman menettämisen pelkoa,ilman hylätyksi tulemisen tunnetta. Ilman draamaa. Ilman pelkoa siitä,että minut petetään,jonka jälkeen jätetään. Saisin rakastaa avoimesti,aidosti,näkyvästi. Niin,ettei olisi epäselvyyttä asiasta..
Tosin tällä hetkellä en enää niinkään pidä tästä raskaudesta. Mua on jo 3 yötä putkeen koskenut alaselkään,alamahaan,reisiin,pakaroihin,tuntunut painetta,repinyt kohdunsuulle jne.
Tosin kaikki nuo kivut ovat eteenpäin,eikö?
Viimeksi kävin torstaiyönä sairaalassa,kohdunkaulaa jäljellä 1,5cm ja sormelle auki. Jippijaijei.
Nyt meinaa koskea koko mahan alueelle + kylkeen,kun pieni herra päätti sinne varpaitaan ja pyllyään yhdessä välissä tunkea.

Tästä mahtaa taas tulla hyvinkin lyhyt postaus,pikainen kirjoitus,ei niinkään pitkä vuodatus.
Voisin kehua maasta taivaisiin hyviä hetkiä,haukkua erään ihmisen pystyyn kirjoittamalla miljoona sivua,jaaritella kivuistani,valitella ahdistuneisuuttani,selittää pitkät tovit jonniijoutavia,mutta jätän väliin. Teen sen ehkä vielä joku päivä,mutta en tänään.

vuodatus.net,käy vaikka katsomassa. (rv 36+5)

Mua vituttaa. Ahdistaa. Masentaa.
Miten kukaan voi valita naisen,ennemmin kuin oman lapsen?
Miten kukaan voi tehdä niin?
Itse tekisin mitä vain lapseni eteen,kuolisin hänen puolestaan. Teen mitä vain poikani hyvinvoinnin eteen,enkä tarvitse rinnalleni miestä. En tarvitse ketään lapseni lisäksi.
Hän on minulle tärkein. Vaikka ei olekaan vielä täällä.
En tiedä,mitä tosirakkaus on,mutta opin sen kyllä,varmasti,joku päivä. Anytime soon.
En päästä hänen kättään kädestäni. En päästä otetta lipsumaan.
Yritän olla hänelle ystävä,äiti,vanhempi. En toivo mitään muuta,kuin että saan pitää hänet lähelläni,kunnes kuolen.

Tänään nukuin,vaikka piti tehdä sitä,tätä ja tuota. Mutta ei jaksanut.
Koska muhun sattuu. Todella. Henkisesti.
Fyysinen kipu ei ole mitään henkiseen verrattuna. Ei mitään!
En ole uhri,enkä sijaiskärsijä. En ole ansainnut tätä. Kipua.
Tämä henkilö,joka opetti minut vihaamaan,opetti,kuinka toista voi satuttaa. Hän näytti minulle miten valehdellaan kun silmiin katsotaan. Hän näytti,miten nopeasti toisen voi menettää,sanomatta sanaakaan,selittämättä sen enempää,toinen on poissa. Hän teki minusta tunnevammaisen,en osaa rakastaa. Häntä varsinkaan. Hän ei ansaitse mitään,hyvää. Ei mitään mistä kiinni pitää.
Minulla on poika,jonka saan pitää kokonaan itselläni. Joka valitettavasti ei tunne isäänsä,tai tule tuntemaan..
Isä valitsi jonkun muun,ei poikaansa.
Enkä halua tuota valittua lähellekkään poikaani. HYI.
Nukuin tänään,koska silloin ajatus katkeaa,ei tarvitse miettiä mitään.
Kun heräsin,kissa kehräsi vieressäni,se näki unta.
Hetkeksi hymy nousi kasvoilleni.
Tunsin pojan liikkeet,onneksi,hänkin oli hereillä. On edelleen.
Kissa makaa mahani päällä,pentu,rääpäle ja heiluu pojan potkujen mukaan.
Kissa ei välitä,kissa kaipaa läheisyyttä. Se on vielä pieni.
En ajattele mitään,tuijotan näytölle ilmestyviä kirjaimia. Kertomus,pieni ajatus. Hmm..
Kuulen kellon tikityksen vasemmalla puolellani,koneen hurinan oikealla. Tuli taas ajatuskatkos,mutta tekstiä näyttää tulevan.
Voisin jatkaa tätä näpyttelyä,vaikka kuinka pitkään. Ajattelematta syntyy hienoin kertomus,hienoimmat lauseet,monet laulut. Antaa kaiken tulla vain,eikä mieti,mitä kirjoittaisi.

Kirjoittaminen saa ajatukset muualle. Voin hengähtää.
Rento olo. En ole saavuttanut mitään,mutta saavutan vielä paljon.
En polje enää paikallani. Voin vihdoin jatkaa elämääni,annoin itselleni vihdoin luvan hengittää.
En pidä kiinni enää kenestäkään. Miehestä.
Pidän kiinni niistä,jotka ovat minulle rakkaita. Niistä,jotka aidosti välittävät.
Niistä jotka valitsivat minut,minun lisäkseni pojan. Pienen ihmeen,elämäni rakkauden..
Ei muita. Ei ketään.
Sekavaa? Eikö vain. Parasta on vain jatkaa ja jatkaa. Monet putoaisivat jo kärryiltä?
Pitäisikö lopettaa? Ehkäpä.
Lopetus. Vai kaiken aloitus? :)

rv 36+4 ja nla

Tänään heräsin aamuyöstä/aamusta kipeisiin supisteluihin,vaihteeksi.. Neljästä kuuteen minä valvoin ja mietin,että pitääkö tässä jo synnyttämään lähteä. Tuntui painetta,menkkamaista kipua alaselässä- ja mahassa +kohdunsuulla painetta ja tiedänhän minä mistä se johtui.. Jouduin eilen stressaamaan lapsen isän möhläilyistä ja nykyisestä seuralaisestaan ja se oli vika tikki. Ei tullut paikalle vaikka piti. Silloin kun piti. Silloin hän menetti ja poika menetti,minä en menettänyt mitään. Nyt mua vaan ärsyttää niin,että tekis mieli listiä koko ihminen. Enkä muuten ole ainoa! (y)

Iloisempiin asioihin!
Tänään oli neuvola,sydänäänet kuului hyvin,poika aina pakenee,joten piti painaa pyllystä sen terkan,että sai kunnolla katsottua.
Kohdunpohjankorkeus oli noussut,jälleen,se oli 35cm. Aiemmin pari viikkoa sitten se oli VAIN 32,5cm..
Poika siis kasvaa hyvin ja voi hyvin <3
Äidin rakas porskuttelija,jonka yksiöstä alkaa tila todella loppua.
Pissa oli puhdas,mutta verenpaineet korkeimmat tähän asti 149/81... Aletaan nyt seuraamaan niitä paineita,kun ollaan jo osastollakin yö vietetty.
Hemoglobiini oli noussut,niinkuin useimmiten ennen synnytystä hempparit nousee. Viimeksi se oli 119,nyt 125! :)
Happy happy!

Ensi viikolla on sitten taas aika äitiyspoliklinikalle,pelkopoliklinikalle ja neuvolalle. Tekemistä riittää.
Ei voi valittaa,että otettaisiin turhan löysästi.
Huomenna olisi taas mentävä verikokeisiin,meinaa kämmenet ja jalkapohjat taas kutista,samoin kuin massu aina välillä. Tiedä sitten,mistä johtuu,mutta hyvähän ne on tarkistaa..
Muistan kun pelkäsin piikkejä ihan armottomasti ennen raskautta,enkä suostunut menemään lähellekkään ISLABbia,eli sairaalan näytteenottoa. JEP!
Vaikka mulla oli snakebitesit ja olkavarressa tatuointi,olin piikkikammoinen. Enemmän kuin kukaan.. Mutta nyt raskauden aikana on ollut niin paljon verikokeita,että eihän sitä kehtaa edes enää pelätä! :'D
Nyt mennään siis normirutiinilla verikokeisiin ja hipsutellaan hymyssäsuin pois..
Tälläista täällä. :)

rv 36+1 ja sta.

Voihan vitura!
Miks mikään ei toimi niinku pitäis,varsinkaan tällä vanhalla koneella?!?!?! ÄRSYTTÄÄÄÄÄÄ!!
Enigeis,tänään siis viikkoja 36+2 ja eilen oli paljon puhuttu synnytystapa-arvio ja kontrollikäynti muutenki äitiyspoliklinikalla. Kasvukontrolli.
Yritän tässä taas nopeesti vaan kertailla tapahtumia,ennenku netti lagaa TAAS.
Jeps.

Ensin menin puoli 10 maissa sinne polille,aika tosin oli vasta 9.50.. Ainahan ne siitä ajasta myöhästyy,joten pääsin joskus tasan 10 huoneeseen ja ultraus alko joskus 10.10..
Kaikki oli hyvin,iso poika siellä röllötteli,edelleen pää alaspäin,niiku on ollu jo montamonta viikkoa. Oli valmiuksissa ja painoarvio oli 3084g :)) Kaik niiku pittäähi. Kun lääkäri sitten yritti reisiluuta mittailla,poika oli sitä mieltä,että 'hyvin mä kasvan,ihan oon hyvän kokonen,oo mittailematta' ja piilotteli koko ajan,juuri ku oli lääkäri saanu aina hyvän näkymän :'D Hupsu poikanen <3 
Sitten tehtiin synnytystapa-arvio,mikä muuten teki aivan helvetin kipeää. MYös koko päivän ja illan sen jälkeen,mutta hyvin kuulemma mahtuu alakautta poika tulemaan.Pissanäytteen annoin,sillä tosiaan,mulla edelleen on koskenut päähän ja ollu oksettava olo. Pissanäytteen tulosta odotellessa (ne pisti sen jonnekki eteenpäin) mua repi aivan SAATANASTI kohdunsuun tietämille ja alkoi tulla taas supistuksia. Kohdunkaula oli lyhentynyt 2,5cm:iin,unohdin kai mainita..
Toissapäivänä verenpaineet kävi 160 ja jotain ja 158/90 ja sitte 154 ja jotain.. Hmm? Mietin vain,voiko pitää paikkaansa,mutta KYLLÄ. Eihän ne siellä polilla hälyttävät ollut,tietenkään,mikä on tietysti hyvä vaan. Ottivat kuitenkin varmuuden vuoksi verikokeet,mutta onneksi labroissakaan ei mitään ollut. Jeps ->
Pääsin vasta 1 aikaan kotiin,huhhu.

Siinäpä kaikki varmaankin. Tänään tulee sisko Helsingistä,jeij :)
Näihin tunnelmiin!
Kettu kuittaa.

haha

YOU MORON!
Tältä musta tuntuu,välillä..

Haukuin erään,nimeltä mainitsemattoman henkilön mielessäni pystyyn ja kirosin sen maan alimpaan helvettiin,viimeksi eilen illalla!


' You have to be cruel,to be kind ' - Sadie Saxton.

Mun sisällä kiehuu. FOR REAL! Ja kun se soittaa,mun sisällä kiehuu vielä enemmän.
MITÄ VITTUU se haluu,mitä ylipäätään kukaan haluu?
THE FUCK DUDE?


Miksikö?
Koska se täyttää lauseet valheilla,eikä kehtaa kertoa totuutta. Mä en tiiä,mitä se haluu.
Ja koska koen vääryyttä. NIIN PALJON VIHAA..

Mutta.. Tuli tässä mieleen. Parhaalla ystävälläni on tänään syntymäpäivä. Tai entisellä parhaalla ystävälläni..
Joten..
Forgive me! HAPPY BIRTHDAY <3
http://www.scrolllock.nl/1.cfm

rv 35+3 ja osastotarkkailu.

Hei!
Mä menin eilen illalla päivystykseen lähinnä sen takia,että itselläni on ollut lämpöä kohta viikon verran. Lisäksi tuntui,kuin joku puristaisi kasaan ylävatsan kohdalta,koski päähän ja muuta pientä mukavaa.
Päivystyksestä mut heitettiin suoraan synnärille,siellä taas käyrät ja pissanäyte +verenpaineen mittaus.
Mutta mitä tapahtuikaan? PROTEIINIA pissassa. paineet 102/50,lienee liian alhaiset?
Eikun verikoetta ja ultraamaan.. Pojalla onneksi kaikki hyvin,vaikka olikin ollut vaisumpi kuin normaalisti. Käyrillä aloitti hirveän biletyksen ja ultrassa liikkui hyvin. Painoarvio 2,7-2,8kg. Hmm? kaksi viikkoa sitten painoarvio oli sen 2,5kg? Nojoo..
Mulla oli mukava lääkäri ja kätilö oli sama,joka oli auttanut minut maailmaan.

No mennäänpä asiaan. Valkuiaista virtsassa. Osastolle tarkkailuun yöksi. Aamulla klo 06.36 tuli herätys,että mitataan verenpaineet. Muutenkin nukuin todella huonosti. Ei mikään mukava reissu.
Illalla kysyivät olisinko halunnut nukahtamistabletin,jota en halunnut,ihan periaatteen vuoksi.
Mua ahdisti. Koko illan,yön ja aamun. Halusin kotiin.
Kuulin verhon takana olleen naisen hengityksen hiukka liian selvästi. Ja ne syvät tuskaiset tylsistyneet huokaukset.
Vointiani siis seurattiin,onneksi vain tuo yksi yö. Aamupäivällä tänään,pääsin kotiin.
Onneksi enää ei ollu valkuaista virtsassa ja pojalla kaikki ok. Millään muulla ei mitään väliä.
Elämäni rakkaus on kunnossa,se on pääasia..
Mietin vain,että mitenköhän synnytyksen jälkeiset osastopäivät? Ehkä paremmin kun poika on lähellä. <3 HOPE SO. Näihin tunnelmiin..

rv 35+0 +repivä tunne.

Antibiootti almost loppu. Onneks. Ei ole mitään mukavaa puuhaa laittaa sitä voidetta joka ilta..
Kuurin piti kestää 7päivää,mutta näemmä voidetta on vain kuudelle päivälle.
Eilen oli neuvola,uusi neuvola,uusi terkkatäti,joka on myös mun siskollani ollut ja hänen tytöllään. Letkee,rento,vähän vanhempi pullukka. Kokenut molemmat synnytykset,siis keisarinleikkauksen ja alatiesynnytyksen.
Kaikki hyvin,verenpaineet ok,pissa puhdas. Sf-mitta laskenut muka viime kertasesta,sanoi tosin,että kun eri mittaaja ja riippuu ihan mistä mittaa.. JAAHAAAHH.. Joo.o..
Paino ei ollu noussu liikaa,lällälllääää vaan entiselle terkalle .. :D
Nyt tajuton flunssa päällä ja päähän meinaa todellakin vihloa. Jospa tää menis piakkoin ohi,ni ei menis yöt tämän takia valvoessa.
Pitäis varmaan pikkuhiljaa ostella loppuja hoitotuotteita pojalle kotiin,mutta millä rahalla ja plaaaaaaaaaaaaah!!
En millään jaksais enää siitä stressata,mutta pakko. Kukaan kun ei sitä puolestani tee.
Lapsen isään sain yhteyden ja aikoo siis tunnustaa isyytensä,mikä meinaa sitä,että hän saa luvan sitten sitoutua isyyteensä. Muuten se on soronoo.
Tällaistapa täällä.
Lyhyesti ja ytimekkäästi.
Ps. Mulla on taas alkanut repivä tunne kohdunsuun suunnalla ja alavatsalla,aivan kuin joku oikeasti repisi paikkoja auki. Hmph,aina ylös noustessa ja kävellessä. Mitäköhän ihmettä? We'll see! :o
pps. Ensi viikolla ultra,kasvukontrolli,ihan vaan mun iän vuoksi seuraillaan. Jospa siellä saatais sitä synnytystapaa puitua läpi.. :)

rv 34+1 ja huoh!!

kuinka ihana <3

Mm,nyt olis jo rv 34+1 ja monet valvotut yöt takana. Väsyttää ja väsyttää ja alkaa pikkuhiljaa menee hermo kun ei saa nukuttua.
Mä oon miettiny,todella paljon,miten synnyttäisin.. En liputa normaalin synnytyksen eteen,enkä suunnitellun sektion. Molemmissa omat riskinsä.
Olen oikeasti todella,todella kauhuissani ja peloissani tulevan synnytyksen vuoksi. Vauva on kuitenkin jo niin isokokoinen. Rv 33+4 painoarvio oli 2500g. Katsoin kun lääkäri,todella mukava tällä kertaa,kertoi mitä teki ja mitä mitat oli jne. Synnärillä siis käyty,kivuliaiden supistusten vuoksi,alavatsasäryn vuoksi,ylävatsasäryn vuoksi jne. Katsoin kuitenkin kun lääkäri poikaa ultralla mittaili,että mitat viittasivat rv 36+ tai rv 35.. :o Sano että hyvän kokoinen on,no mahtaa todella olla kun kerran mitat vastaa viikkoo 35-36+. TERVE.
Lisäks mulla nyt on joku tulehdus tuolla sisäsynnyttimessä,minkä vuoksi voi tulla niitä supistuksia jne. Sain antibiootin siihen.
Enkä nyt oikeen tiiä,mitä pitäis valita. Mikä olis oikein?
Kumpi olis molemmille parempi vaihtoehto??

Mm,nyt lapsen isä ei vastannu mitään,kun kysyin aikooko kenties tunnustaa isyytesä ja muuta sellasta. Jos ei,niin that's his lost,saanpahan itse enemmän rutistella poikaa ja viettää sen kans aikaa..
En malttas odottaa,että muksu olis jo täällä.. No,enää ei ole kun 6vk laskettuun.

En jaksa miettiä enää tänään,oon niin väsynyt kaikkeen.. Ehkä tämä sitten tästä,kun poika rellottaa sylissä. Näkemisiin!

rv 33+1 ja kuuuuvia

Kashniiiin! Nyt on saatu rv 33 käyntiin ja tänään ollaan jo päivä yli!
Kyllä se aika vaan menee niin pirun nopeesti. Ei oo enää ku 3vk täysaikasuuteen,että sinne asti jos edes selvittäis,ettei siis tulis poika liian aikasseen.
Naapurissa on taas pippalot ja ajattelin,että vien hänen postilaatikkoonsa kirjeen,siitä,kuinka musiikkia kuulee varmasti vähemmälläkin,vai onko hänellä kuulossa vikaa? Jos pojan syntymän jälkeen on samanlaista ja poika ei saa nukuttua,on varmaa,että menen ja valitan vuokran antajalle.. Silloin viimeistään mulla on hyvä syy valittaa.
Ajattelin lisäillä tänään tänne masukuvaa tältä päivältä jaaaaaaa olisko viikon takaisia? :)

Heräsin ennen 7 ja lähdin melkeinpä heti siskon luo. Piti viedä siskon poika puoli 9 eskaan,kun sisko lähti muuttoa tekemään mun toiselle siskolle,joka muuttaa Helsinkiin. Huuhhu,niinköhän viihtyy?
Mulle on tullu nyt turvotusta etenki käsiin ja kasvoihin,mhmh. Kävin eilen TAAS maksa-arvot tarkistuttamassa,kun terkkatäti pyys.
Oikeestaan kehotti menemään.. Toivottavasti on kunnossa.
Eilen siis oli neuvola,kaikki ok. Sydänäänet kuului hyvin,sf-mitta oli 32cm,paino oli noussu jälleen hitusen liikaa,mutta se johtuu vain ja ainoastaan mun syömisestä. Äidin luona nimittäin meni sitä mättöö ihan kiitettävästi. Lisäks mie en oo voinu liikkuu kaikenmaailman särkyjen ja kipujen ja aiaivoivoi vuoksi.

Sain laitettua taas pikkumiehen kaappiin lisää sisältöö,meinaan purin vihdoin ja viimein äitiyspakkauksen,tai siis otin sieltä ne pienimmät ja iskin kaappiin. Myös siskon kaverilta tulleita vaatteita taisin sinne laittaa. Sitten valitsin kotiutumisvaatteet herralle,mutta niistä en kuvaa pistäkään,vasta sitten kun pikkuinen saapuu kotiin. :)
En millään malttais odottaa,vaikka pelko persiissä tässä eletäänkin ettei tule liian aikaseen ulos. Mun pitäis vielä ostaa vaippoja,siteitä,rintapumppu,leikkimatto,sitteri,pinnasängyn katosverhonen,kaikenmaailman hoitoöljyt ja muuta pientä sälää. U know? Ei ole vielä valmista..
Toivottavasti ehdin. Kaiken ajoissa..
pitäiskö vielä teidän iloksi iskeä tänne kuvaa vaatekaapin sisällöstä? Ehkäpä ;>


Ensinnäkin,tässä on Rodo,Nalle <3


 19.8..
 25.8..
massu tänään rv 33+1




Vaatekaappia .. `Pojalla siis on enemmän vaatetta kuin äidillään ja osa vielä laittamatta!!´