palavelavelavala?

Mitä tahansa teen,pintaan,muistot tunteet kuljettaa,turha niitä pois ottaa..
Mihin ikinä meen,huomaan,seuraa varjo kulkijaa,kunnes aamu sen hautaa.

Sanat jotka sanoin sulle,elää,vaikka aika jättää!

Hmph. Vaikka mä kuinka haluisin uskoo ja uskonkin,että me pärjätään. Jos ei hyvin,ni sitte huonosti. Kyllähän tämä kaikki nyt on mulle itsestään selvää ja pärjään pojan kanssa.
Entä vuoden,puolentoista,kymmenen vuoden kuluttua?
Jos mulle on hankalaa hoitaa asioita,tyyliin,nimen annot yms. Miten pojan tarhaanlaitto,kouluun meno,lääkärikäynnit yms. hoituu? Osaanko mä silloinkaan tehdä mitään?
Mulle iski kauhee epävarmuus tässä yks kaunis ilta.
UUUU baby baby it's a wild world.
Turhaa kai sitä vielä miettimään,sen näkee sitten.

Mä oon kyllästyny,tähän oravan pyörään. Kaikki tuntuu TAAS turhalta. Oikeestaan mikään ei tunnu miltään. Kaikki on niin.. NO,turhaa! Kaikki on oikeesti tajuttoman hyvin,mut tuntuu,ettei mikää siltikään oo hyvin. Mä en tiedä. Kaikki pakkautuu mun päähän ja ahdistaa. Vituttaa,masentaa,itkettää,naurattaa. Eihän siinä. Kyllä mä hajosin yks päivä kaverin kanssa,nauroin vaan,koska vitutti niin armottomasti! Ehkä se on hyvä vaan,että pystyy omille 'ongelmilleen' nauramaan. Niin,ettei kenenkään muun tarvitse ;)

Mä oon tykästyny. Jotenki ihana tuntee pitkästä aikaa näin. Vaikka mitään ei vieläkään olla sovittu,tai ollaan. Et katellaan täs nyt miten asiat etenee ja voisko,ehkäjopa meistä tullakki jotain.
Vaikka tää ihminen on vaan niin.. IHANA ja komee ja mahtava,välillä tuntuu,että ei se oikeesti välitä yhtään,sillä on niin paljon itellään kaikkee ja juuri nyt,hänelle on kuppi maistunut vähän liikaa.
Mä en puutu siihen. Enkä tule puuttumaan,oma on elämänsä. Ainoa vaan,että jos alkaa minun,tai siis meidän elämässä pyöriä,on kupposta kallistettava harvemmin. En puutu siihen,mitä hän tekee,tai kenen kanssa,missä ja milloin,mutta kun itse olin ystäväni kanssa kupilla toissapäivänä (PAHA ÄITI) alkoi hirveä tenttaus,mitä tein,kenen kanssa,miks ja missä. Otti päähän. Mä en tykkää siitä,että KUKAAN,KUKAAN puuttuu mun tekemisiin tai sanomisiin,saati valittaa seurasta jne. Jos luottaa,luottaa myös,ettei minua kiinnosta kukaan muu. Etten aio koskea muihin. HUHU.
Joku roti. Kiva,että joku välittää,mitä teen,mutta jos puuttuu niihin asioihin,mulla kilahtaa. Pieni kiinnostus ei ole pahasta,mutta liika urkkiminen.. Se on.

Ensi viikolla on aika lastenvalvojalle,keskeytetään isyydentunnustaminen. Myöhemmin sitten jos jompikumpi meistä haluaa aloittaa isyydentunnustamisen vahvistamisen tai jotain,pitää uudelleen ottaa yhteys lastenvalvojaan ja sopia aikaa sinne sitte. Näilläpä mennään siihen asti. Lapsen isä,haluis kyllä tunnustaa,mutta siitä tulis taas roppakaupalla lisää paskaa niskaan,molemmille,niin odottelen mieluummin vähän aikaa. PÄIJYM.

Haluun lähtee pois suomesta.. ja lähdenkin. Ens vuonna. Jos joku yrittää tässä asiassa astua ylitseni,voi kyllä yrittää,mutta kerron heille jo etukäteen,että olen päätökseni tehnyt. Hemmetin Suomi. Ei mulla muuta.

Kettu kuittaa!

rakkaus. Todellisuus. Elämä?

me<3you,just us two. I really really wanna be with u. Everything is so much better when we're together. Let's make it work. Let's do this like we want. No matter what they say.. I'm begging you to stay. <3

Aloitetaan siitä,että vihdoin voin taas paremmin ja olen saanut uutta puhtia elämään. Asiat näyttävät tällä hetkellä paljon,paljon paremmilta,mitä ne olivat esim. viikko sitten.
Ensinnäkin,olen löytänyt uuden ihmisen rinnalleni,vaikka vielä ollaan siinä pisteessä,että katsotaan mitä meistä vois tulla,vai voiko tulla mitään. We'll see. Tätä miespuolista ei häiritse,että minulla on poika,joka merkitsee minulle enemmän kuin mikään. Eikä häntä kiinnosta,mitä muut sanovat. 'Jos kerran meinataan jotain,ni sit kans ollaan,eikä sillee,että ollaan,ei olla,ollaan,ei olla,ollaan,ei olla.. ' hän oli sanonut. Onko hän kuitenkaan valmis? Ymmärtääkö hän,että meillä ei hirveästi tule olemaan kahdenkeskistä aikaa? Ymmärtääkö hän todella,mitä on olla pieni lapsi lähellä 24/7? Ehkä. Minä ymmärrän ja kyllä,minulla on aikaa ja voimavaroja yrittää. Toivotaan parasta,mutta varaudutaan pahimpaan.

Asiasta toiseen.. Lapsen isä on nyt ollut enemmän yhteydessä minuun ja poikaan. Hän välittää. Hänellä vain ei ole tarpeeksi aikaa ja sekös minua harmittaa. Ei sillä,minä en menetä mitään,jos hän ei käy poikaa katsomassa ja viettämässä pojan kanssa aikaan. That's his lost,tai jotain. Uhkas ostaa leikkimaton pojalle,kun poika niin tykkää katsella ympärilleen ja seuraa tarkasti tapahtumia.
Eilen hää täytti 6-viikkoa! O.o Vastahan mä tein testin,johon tuli 2 viivaa,sitten sitä oltiinki synnyttämässä ja mitä,siitä on jo niinkin pitkä aika. Hmmph.
Toissayön pojan isä oli nukkumassa mun sohvalla ja huolehti pojasta yöllä,kun ei malttanut poika nukkuakkaan vaan valvoi ja valvoi. Sain itse olla vaan. Mun ei tarvinnu tehdä mitään. Tottakai mä pidin niitä silmällä,mutta muuten vaan olin. Jospa nää asiat lähtis rullaa ja toimis näin,ni ei tarttis koko ajan tapella yms.

Tänään aamutupakilla todellisuus veti mua nyrkillä naamaan. Polttelin siinä tupakkia ja mietin,että tässäkö sitä nyt ollaan? Asutaan omassa asunnossa,ostetaan ruuat itse,pestään pyykit itse,tehdään ruuat itse.. Ollaan lemmikkien ja pojan kans keskenään. Maksetaan laskut itse. VITTU,mä oon 17.
SEITTEMÄNTOISTA!!
Hitto soikoon! Mitä muut mun ikäset tekee? Ne asuu porukoilla,niille kannetaan tyyliin ruoka pöytään ja pestään pyykit. Vanhemmat soittelee perjantai-iltana,missä mennään ja onhan kaikki niiku pitää. Voin nostaa itse itselleni hattua,en tarvitse enää jatkuvaa holhousta,asun yksin ja hoidan lapseni yksin. Tottakai hoidan,itsehän sen olen tehnyt ja vastuuni kyllä kannan.
Välillä meinaa tuntua,että eihän tästä tule nyt yhtään mitään,mutta onneks mulla on ihania ihmisiä ympärillä jotka auttavat tarpeen tullen ja ovat tukena,kun sitä eniten tarvitsen.


 In the family portrait we looks pretty happy..

Ei mulla muuta,kiitosahnam! :)

pitkääpitkää tekstiää..

 Pointless shit. I know..

 Make your choice.

I hear you say 'i'm alone and i don't want to be..' but guess what,i know you're lying.

Mä näin sen katseesta,sitä vaivas. Se miettii pienen päänsä sisällä,tehneensä virheen kun jätti mut ja pojan. Sen niin näki. No can do,olis miettiny sitä aiemmin. Se on vihdoin tajunnu mitä menetti.
Vielä se valehtelee,että yksin on kämpillään,vaan eipä oo,ku uuden emäntänsä kanssa. Luuleeko se,että juttu ei kierrä näin pienellä paikkakunnalla? :o Hullu miesh! Kukako? No,lapsen isä.
ha.
 OFF.

Mä en tuntenu mitään. Tai tunsin,vihdoin voittaneeni. Voittaneeni sen mielen,sen ajatukset,tiedän,että oon sen mielessä. ME ollaan. Rakastan,mutten tahdo sanoo,rakastan.
Mitäpä siitä enää tässä jauhamaan,kertoillaas sitte muuta välillä.

Sossutantat on nyt aloittanu kotikäynnit. Ne käy 2-3 kertaa viikossa istuu sen pari tuntii korkeintaan tässä ja täytellään kaikenmaailman lippussii ja lappussii ja jutustellaan miten on menny jne. Kyllä mä suoraan sanoin,että ahdistaa. Ja vituttaa. Se että ne käy täällä kyttäämässä. Itsepä olen soppani keittäny,eihän siinä. En minä sitä kiellä.
Ne sano,että saa sanoo suoraan mille tuntuu ja minähän täräytin.
Tällä hetkellä kaikki on muuten hyvin. Ei valittamista,ainoo vaan,että poika nukkuu päivät ja valvoo yöt. Eli se tarkoittaa sitä,että oon vitun väsyny koko ajan ja puolet hommista jää tekemättä. FOR REAL.
Lapsen isä on nyt käyny tässä eilen ja tänään ja sovittiin,että jos näin onnistuu ni ei mitään,saa tavata poikaansa jne. Ihan hyvin me nyt tullaan toimeen. Oon sanonu mitä ajattelen ja mille musta tuntuu. On se ihan ymmärtäny hyvin..
Mua vaan vituttaa,että se valehtelee mulle suoraan päin naamaa.

Eilen oli kaverin pojan ristiäiset,herra sai nimekseen Robin ja tänään oli toisen kaverin pojan ristiäiset ja siitä pojanvenkulasta tuli Eemeli.
Ite en vieläkään oikeen tiiä,minkä nimen pojalle antaisin ja kohtahan se olis tiedettävä.
Päivät kuluu ja herra vaan kasvaa.
Viimeksi neuvolassa painoi 4995g ja pituutta oli hurjat 54.9cm.
Tuntuu se jo isolle ja hitsi miten aika kuluu nopeeta. Poika synty 5viikkoo sitten! :o

Nyt pitää lopetella,mutsi tulee isäpuolen kanssa kylään ja tuovat koiran samalla mulle tänne. Sitte ollaan taas kaikki yhdes koos! :>

perkele.

Mä rakastun vaan tosi harvaan ja loput voiki jo sanomatta arvaa.
Sä tiedät mitä mietin,no nii varmaa.
Päässä ajatukset eteenpäin hiljaa rullaa,
tai melko usein ne paikallaan jummaa.
En saa sua mielestä,haluun tarraa sua kielestä.
Tekisin mitä vaan,et saisin sua ees hetken halaa.
Mä niihin aikoihin muistoissani palaan.
Vaikka kuinka sanon etten rakasta,haluun kyllä takas ajas palata.
Haluun olla ehjä ja hymyillä aidosti jälleen,vittu mä en käsitä,miten täs kävi tällee.
Mä voisin jatkaa,ihan kenen kans vaan,mut en pysty koska en osaa rakastaa.
Mun rakkaus kuuluu vaan sulle ja pojalle,mä kirjotan pullopostin,heitän ojaan sen.
En haluu rakastaa sua,mut sydän sanoo toista.
En ikinä oo aiemmin tavannu moista. Miestä joka saa mut tuntemaan tällee.
Haluun vaan olla,se ehjä tyttö jälleen..

Noniin,enpä valaise sen enempää.
Kaikki on.. Pois viety.
Tässä mä vaan dataan,yksin,yöllä,poika ei nuku. EIPÄ VITTU SITTEN NUKUTA,ei toki VÄSYTÄKKÄÄ.

Silti oli pakko sua sun nukkuessa silittää..Vieraisiin,kotiisi.. En oo jaksanu kirjottaa. Vaikka olis ollu tosi paljon asiaa. Enemmän ku koskaan.
Nyt mun pää lyö tyhjää. Olis pitäny kirjottaajust sillon ku pää oli täynnä kaikkee.
Eilen sain vapaapäivän,vietin sen tosi ihanassa seurassa. Pitkästä aikaa joku oli mun lähellä. Itkin. Sillon mun vanhat ystävät oli mun luona. Se oli mun tukena. Pää oli täynnä,vihaa,muistoja,kipuu,rakkautta,iloisuutta,alkoholia,kyllähän sen tietää. Poika oli hoidossa. Mulle iski ikävä. Todella. Ja paska fiilis,koska nyt jo jätin sen hoitoon. Olin mielestäni ansainnut illan vain itselleni. Omille ajatuksille. Yön,jolloin ei tarvinnut herätä kertaakaan. Nyt jaksan taas paremmin.
Oon kahden vaiheilla. Tekisinkö seuraavan siirron? Jatkan elämääni eteenpäin. Haluan jonkun,jonka kanssa sammuttaa valo illalla,jonkun jonka kanssa voin keittää aamulla kahvit. Näkymätön mies..
Kuka huomaa? Ei kukaan huomaa.

Pitkästä aikaa kävin aivan ihanan miespuolisen henkilön luona. Hän on hellä,ei tunkeileva. Hän ei tappele,edes humalassa. Hän on se,jonka kanssa haluaisin kääntää uuden sivun elämänkirjassani. Hän ei tiedä näistä tunteista. Oli mahtavaa tuntea hänet yöllä vieressäni,lähelläni. Kuulla hänen hengityksensä. Mutta silti,jokin on minulle esteenä. En tunne kelpaavani,kenellekkään. Vaikka tiedän,että tuolla jossain on joku joka rakastaa minua juuri tällaisena. Ei halua minulta mitään muuta,kuin rakkautta.
Sitten on niitä,jotka juoksevat pillun perässä,niinkuin eilen toinen miespuolinen ystäväni :<

Mua ei kiinnosta se,mille toinen näyttää,minkä kokoinen hän on,kuinka paljon hän nostaa penkistä,minua ei KIINNOSTA! Aino mitä vaadin,on,että hän rakastaa minua. Vain minua. Ja on valmis ottamaan pojankin elämäänsä mukaan. Vaikka rakkaus ei yksin riitä,se on se,mikä määrää tahdin.

Talvi on alkanut tehdä tuloaan. Jälleen aamulla herätessä on pimeää ja iltapäivälläkin on pimeää. Masentava vuodenaika. On kylmä ja lunta ja loskaa. Hyih. Näin sitä jälleen hypättiin asiasta toiseen ja kolmanteen. Ehkä kuudenteen ;D
Tänään aion vain istua kotona ja olla poikani kanssa.
Kirjoittelen piakkoin taas.
?hyvää isänpäivää kaikille kunnollisille,ihanille,välittäville iseille? Lapsellani ei sellaista ole. :<

Vielä kerran miettii mielessään,ei oo mitään menetettävää...

Ei mikään muutu milloinkaan,kaikki säilyy ennallaan.
Samat tuulet puhaltaa,samat sateet lankeaa ja kaikki kaunis katoaa..
Mistähän sitä taas alottas? No ekaks,se,miks en oo kirjottanu,on sen takii,että multa on ruettu kyselee,kirjotanko blogia ja mikä blogin nimi on.. Tää oli mun henkireikä,mahdollisuus paeta hetkeksi todellisuutta,kirjoittaa,purkaa ajatuksiani. Sitten joku tuttuni on ilmeisesti penkonut blogin esiin ja siitä kaikki tää. En haluu jakaa näitä asioita tuttujen kanssa. En halua,että ne tietää. En häpee sitä,että kirjotan. Oon ylpee siitä,mut se,että pitäs jakaa nää kaikki asiat tuttujen kanssa,ahdistaa. Pelkkä ajatus alkaa vituttaa.
Taas oon joutunu tappelee lapsen isän kanssa tapaamisasioista,vittu mä oon tosi kyllästyny tähän touhuun. Mikää ei oo muuttunu. Niinhän se sano että ku poika syntyy,kaikki on nii erilaista. NO EI OO. Mikää ei oo muuttunu. Se pistää kaiken muun pojan edelle,kun sen pitäisi olla niin,että poika menee kaiken muun edelle. No,kaikista ei vaan oo siihen. Kaikki ei voi olla isänä lapsilleen. Ei voi mitään. Mä oon antanu monta vitun mahdollisuutta,monta vitun päivää,millon se olis voinu tulla. Ja sen piti. Mutta ei tullu. Enää en jaksa. Sopia mitää,varsinkaa sen kanssa. Oon kyllästyny,oon loppuun palanu,en jaksa. Aina pitää tapella,sen ei pitäs olla niin. En halua negatiivista ilmapiiriä lapseni ympärille,lapsi aistii sen. :s
Enää en kaipaa sitä ihmistä,en enää halua tulevaisuutta hänen kanssaan. Enää en mieti,mitä se tekee milloinkin,oon päässy yli ja nyt mun päässä on vaan tyhjää ku nään sen. Vihaa. Mun tekis mieli sanoo sille niin paljon asioita,mutta en voi. Jos avaan suuni,se menee tappeluks ja sit jompikumpi räjähtää. Haluun jatkaa elämääni. Siirtyy eteenpäin. Meillä on vara paljon parempaan ja joku,joku on valmis rakastamaan kumpaakin meistä,minua ja poikaa. Ja eräs,miespuolinen ystäväni sanoi,että olis valmis pitämään poikaa ku omanaan. Se haluis meidät,ei vaan toista meistä. Mutta mä en voi,koska oon satuttanu kyseistä ihmistä,useemmin kun kerran,enkä voi,pysty,enkä halua antaa sitä itselleni anteeksi. Rakastan häntä,mutta en sillä tavalla. :<  <3

Mun tekis mieli itkee. Anssi Kela-Mikan Faijan BMW.. Vanhat ajat. Mä kaipaan niitä. En sillä,että haluisin mennä takas ajassa ja tehdä asioita toisin.. Vaan sillä,että ne oli sillon,mä muistelen niitä aikoja,mä useesti palaan mielessäni niihin päiviin,ystävien kanssa. Kesät rannalla,talvet ystävien luona. Lumisateessa tarpomiset,kaikki ne naurut,kaikki ne itkut. Voi taivas.
Oon väsyny itkemään. En jaksa tehdä sitäkään. Mielialani on.. SITÄ EI OLE..
Mä näin eilen pitkästä aikaa vanhaa ystävää. Meil oli hauskaa. Lapsen syntymän jälkeen moni kaveri on feidannu mut. Ollaa puhuttu ystävien kanssa näistä asioista (heilläkin on pojat),että niin se vaan menee. No,jos ne ei voi hyväksyy,et tää on nyt mun elämä,menköön,ei muistella pahalla,MULKUT.
3 Viikkoo on menny,sanoisinko.. Ylinopeesti. Tässä on kerenny tapahtuu niin paljon kaikenlaista. En ees jaksa tähän kertoo kaikkee. Lyhykäisyydessään,viikot kuluu,päivät menee ku sumussa,oravan pyörä on alkanu taas pyörii,on niin paljon kaikkee,poika kasvaa,jutteluu ystävien kans,liikuntaa joka päivä jne.

Miun sisko tulee Helsingisstä kotona käymään,vaikka me aina tapellaan,on silti mukava nähdä taas. Ostan siltä kengät. Ihanat kiilakorot. Huhu.
Tänään lähdetään keskustaan ystävän ja poikien kanssa. Nyt en enää piilota blogia. Lukekoon ken tahtoo. Suuttukoon jos on niikseen. Tulkoon aukomaan.
HERE I AM. I'M NOT AFRAID ANYMORE.
I'm in whole new fuck it level. :)
I'm proud of myself. DEAL WITH IT.