routa on raiskannut maan.

Valkoinen maa,niin mä taas lämpöä luokseni kutsua saan.
Tuskaa vaan,kun routa raiskaa tämän maan.
Mut mä en jäädy kiinni,mun jaloista.

Toisaalta ihana,että täällä on jo maa valkeana,mutta toisaalta sitten taas ei niin mukava.
Ei ole enää ankea,sateinen syksysää,vaan raikkaan puhtoinen talvi-ilma ja kauniin valkoinen maa.
Tätä lystiä ei kuitenkaan kestä kauaa. Ärsyttää jo valmiiksi ajatella,että kohta on loskaa ja pakkasta ja lunta tajuttomasti. Hmph. Voisin paeta Suomen talvea ulkomaille. Tekisi hyvää (y)
Tänään olis tarkotus lähtee keskustaan kattomaan talvitakkia ja pojalle uusia vaatteita,meinaa yks lemppari raitapukutsydeemi jo käydä lyhyeks. Kasvaako se oikeesti nii hurjaa vauhtia? :o
Keskiviikkona olis sit taas neuvola :>

Tämän päivän kummastelun aihe on,MULTA ON TISSIT VALLAN TYHJENTYNEET.
Maidon tulo ei kuulemma voi loppu ns. Noin vaan,mutta minusta tuntuu,että niin on päässyt käymään.
Mulle tuli kauhee stressi ja ahdistus,kun pojalla rupes maha oleen tosi kipee,itkeskeli ja vääntyili ja kääntyili +tässä on ollu niin paljon mietittävää kaikkien isyyshommien ja muiden kanssa. Huhu..
Voiko stressi siis vähentää tai lopettaa kokonaan maidon tulon?
Joudunko nyt sitten aloittamaan korvikkeen annon?
ÄÄÄÄÄÄ. Mä kyllä todella oon yrittäny tissitellä. Tai siis antaa pojan tissitellä.
Sitte ku poika imee,se tekee kipeetä,rinnan sisälle. O.o Mistäköhän tää nyt johtuu ja mitähän tää mahtaa olla ? :o Mä en tajuu.

Kaikki on menny tähän asti muuten ihan ok. Haavaki on parantunu ja nyt se on lähinnä paksu arpi.
Enää ei oo ongelmia nousta suorilta ylös sängystä,eikä selkäänkään koske. Eikä päähän.

Eilen käytiin taas kärryttelee,kaverin ja poikien kanssa. Raitis ilma tekee kyllä hyvää ja liikunta.
Pari päivää kun sisällä napotti,huomasi,kuinka seuraa oli kaivannut ja kuinka hyvää teki liikkua ja jutella asioista. Kuulin myös siitä,että vauvalle voi tulla maitoallergia,enhä mä mitään mistään tuollasesta oo tienny.
Tosin eipä mulla ookkaan aiempaa kokemusta pienistä vauvoista ja oman lapsen kanssa on kyllä niin erilaista,ku jonkun muun.
Mietittiin vanhoja aikoja,mitä ollaan n. vuosi sitten esim. Duunailtu. Olisko kukaa meistä kuvitellut olevansa tähän aikaan äiti?
Oliko kukaan meistä kuvitellu,että tähän aikaan vuodesta,me vaihdetaan kotona vaippoja ja kuunnellaan itkua ku muut meidän ikäset on koulussa ja ryyppää viikonloppusin ?
No ei,eipä kukaa ollu mitää miettinyt mut tässä sitä vaan ollaan..
Enigeis,nyt on käytettävä tää 'vapaa-aika' hyväksi ja lähdettävä suihkuun ja laittautuu. Kiitosahnam!

angstine teini,vitu rääpäle. HUH!

Ensimmäisenä isken tän kuvan tähän.
Voiko kuulua molempiin? Mua on sattunu,mua on satutettu ja nyt en enää halua päästää ketään lähelleni,koska en halua,että muhun sattuu taas uudelleen.

jep,kukaan ei kävele mun kengissä,ei kukaan voi kävellä kenenkään toisen kengissä. Entä kun sydän ja pää on eri mieltä? Syntyy sydämen ja pään välinen taistelu.

 Perseen nuoleminen ei todellakaan helpota ketään,eikä mitään. Se saa vaan sen toisen voimaan hitusen paremmin ja tuntemaan itsensä ylempiarvoiseksi kuin todellisuudessa onkaan. 'koira,mutten kenenkään persettä nuollu..'

Hohho. Miten musta tuntuu,että tästä blogista ei tullukkaa se kuuluisaVAUVABLOGI,jossa hehkutetaan ihanaa vauva-arkea ja kerrotaan joka päivä kuinka vaipanvaihto sujuu minäkin päivänä. ANTEEKS! Mä tykkään purkaa myös omia ajatuksiani,kun mietin niin paljon,että pitää jossain nämä asiat jakaa. Kirjoittaminen on ollu mulle pitkän aikaa pakokeino. Se on ollu mulle todella suuri apu ja helpotus. Ei sillä,että tää vauva-arki ei olis ihanaa. Onhan se! En tekis mitää mieluummin ku olisin poikani kanssa..

Mua ärsyttää,ku eräs tuttu kirjoitti blogiinsa siitä,kuinka laitos vahtaa seurustelua ja pitää hkäisystä huolen. Hän kirjoitti,että ei aio tulla raskaaksi todellakaan 15-vuotiaana ja hänellä on pillerit ja muuta shaibaa.
Jo,aivan vitun hienoo. Että on pillerit. Mutta.. Voin omakohtaisesta kokemuksesta kertoa,että ei ne pilleritkää aina ihan luotettavia ole. Enpä minäkään suunnitellut tulevani raskaaksi 16-vuotiaana! Vittu,mä olin 16. Mulla oli pillerit,jotka sit ei ollukkaa luotettavia. Enpä mä koskaan kuvitellu,että 17-vuotiaana mulla olis lapsi,vaihtasin vaippoja kotona ku muut rellestää viikonloppuna. KAIKKI EI MENE AINA SUUNNITELMIEN MUKAAN!! Tottakai,joillain ne pillerit voi olla tehokkaitakin ja se on hienoo,ettei aio tulla raskaaksi. En mä olis tätä tietosesti valinnu. Vaikka nyt oon tosi iloinen,rakastan poikaani,olen mieluusti hänen kanssaan kotona,enkä vaihtas mitää. Todellakaan.

Nyt mulla menee paremmin ku aikoihin. Välillä tietty tuntuu,että tässäkö tää nyt on?
Enää en ryyppää,enkä polta niinkuin ennen. Enää en tule kotiin aamuyöstä. Mä oon kotona koko ajan.
Ennen mä ryyppäsin,oikeesti,aloin olla jo huolissaa itestäni. Kesälläki saatto mennä joka päivä 0,7l leijona tai kaljaa. JEP. Ei siis 2012 kesällä,vaan 2011 kesällä. ja syksyllä. ja talvella. ja sitä ennen. ja sen jälkeen. Sitten ku tein testin,se loppu ku seinään. Kaikki. En enää halunnu olla kavereiden kanssa. En halunnu tippaakaan alkoholia,enkä halua vieläkään. Tupakkia poltin vielä viikolla 13-14 ja joo,oon varmaan tosi paska ihminen. -.-'
Mulla kuitenkin on sylissäni täysin terve,hyvinvoiva pieni poika.Josta oon ylpee.
Mä en haluu tuntee pahaa oloo siitä,että alkuraskauden aikaan poltin,koska se on pääasia,että lapseni on terve.
Tässä sitä vaan ollaan. Nyt mun elämä on tätä ja ihan hyvä vain että on.
Näihin tunnelmiin. :)

:D:D:D:D:D

 :)) HAPPY NOW!

MALA MADRE

Noniiin,mistähän sitä kertoilis?Otsikosta sen verran,mala madre,bad mother,paska mutsi?
Eilen mä tein sen. Mä poltin tupakan. Tai kaks. Kun poika nukku. Kun kaveri tuli kylään. Illalla.
Olin pumpannu pakastimeen maitoa,kaiken varalta,ja jouduin sen nyt sitten lämmittämään ja syöttämään pojan pullolla.
Mulle tuli tosi paska fiilis. Mua säälitti. Mua hävetti. Mua ällötti. Iski huono omatunto. Teinkö oikeasti niin väärin?
Tiesin,että en voi sen jälkeen imettää. Nikotiinin pitäis vissiin kuitenkin haihtua maidosta 2,5h sisällä?
Mä mielestäni olin ansainnu ne savukkeet. Olin kaivannu röökiä. Oliko se väärin?
En usko.. Tai toivon,ettei ollut,koska tein sen ja tehtyä ei saa tekemättömäksi.
En kuitenkaan usein ole joutunut antamaan pullosta maitoa pojalle,kerran ennen tätä.
Muuten se saa tyytyväisenä luputella tissiä. :)

Mä mietin,onko mikää oikeestaa oikein mitä teen. Annanko pojalle sen mitä se tarttee?
Olenko mä itsekäs,jos haluan,että poika ei tapaa isäänsä?
Annanko mä liian helposti anteeksi,ja päästän sen ihmisen taas lähelleni?
Mua vituttaa ku poika ei saa ehjää perhettä,jota mullakaan ei koskaan ollu.
Mulla ei ollu rakastavaa isää,jonka kanssa touhuta. Mulla ei ollu äitiä,joka piteli sylissä sen minkä kerkesi.
Mulla oli mummo,joka rakasti,joka otti aina luokseen. Hän ei koskaan sanonut ei.
Hän halusi mulle vain parasta. Hän halusi,että musta tulis ylioppilas ja eläintenhoitaja.
Mitä musta tuli? TEINIÄITI.
Mä oon 17 ja äiti. Mulla on maailman hienoin poika. En suunnitellut tätä,mutta tätä tämä mun elämä nyt on. Tykkään siitä näin. :) Poika kaipaa mua,on mentävä.

neuvolaa ja muuta mietintää!

Mä kysyn nyt itseltäni,tekisinkö toisin,jos vain voisin?
Mä mietin ja mietin,tulin tulokseen,että en,en tekis mitään toisin. Vaikka voisin.
Raskaus,tämä pieni poika,se on muuttanut minua. Se on muuttanut myös muita. Se tekee minusta minut.
Vaikka sukset ovatkin ristissä lapsen isän kanssa,en muuttaisi mitään.
Vaikka kaikki sattuu yhä uudelleen,asioita ajatellessa.
Vaikka mikään ei mennyt,niinkuin piti. Olen tyytyväinen. Tämä on nyt elämääni.
En kadu mitään. En syytä ketään. En pyydä,enkä halua mitään.
 !!! REMEMBER THAT,ASSHOLE!
Olenko liian vaatimaton?
Jos annan isän tavata poikaa,onko se hyväksi?
Jos kiellän sen,onko se oikein?
Päässä pyörii nii paljon asijoita. Sellaisiakin,mitä ei kuuluisi miettiä.
Välillä pääni on täynnä vihaa. Välillä niin paljon kaikkea paskaa. Mutta kun katson poikaa,se kaikki haihtuu.
Mun sydämeen sattu,ihan todella,kun näin pojan isän pitävän poikaa. Mua sattu. Taas kerran. Pitikö sen tuntua näin pahalta. Vaikka samaan aikaan se tuntu hyvältä.. Se lämmitti mun mieltä. Että edes hetken,pienen hetken,poika sai olla isänsä kanssa.
_Kaikki_ on niin monimutkaista. Mikään ei ole yksinkertaista,eikä helppoa.
Kuuluiko mun miettiä tällaisia asioita tämän ikäisenä? Ehkä ei..
Onko tosiasia,että rakkaus on se,mikä sattuu ja satuttaa eniten?
ÄSH!

Iloisempiin asioihin.
Pojalla oli neuvola,multa poistettiin samalla hakaset.
Pojalla oli painoa 4070g,eli hyvin kasvaa. Terkka ihmetteli,kun poika itseään kyynärvarsilla kannatteli,päätäkin piti pystyssä,kun mahalle hänet laskettiin. Jäntevä poika. Ikää kun on vasta 10päivää.
Rakastan häntä niiiin paljon <3
Voiko jotain rakastaa liikaa? :)


Samaan aikaan..
 ! Näihin tunnelmiin.

itkusurkuparku,rakas!

Poika nukkuu.
Valot on kiinni. Ainoa valo tulee tietokoneen ruudusta.
On hiljaista. Vain näpytys tietokoneen näppäimistä.
Mietin,kuinka mulle on voinut siunautua noinkin rauhallinen lapsi?
Poika saattaa tunnin,pari vain katsella ympärilleen,välillä päästäen pientä ääntä. Sitte nukutaan. Saatetaan nukkua jopa 5tuntia heräämättä kertaakaan..
Nyt alkaa kapalo heilua,vieressäni. Pojalla vääntää mahaa. Kohta se parkaisee. Tiedän. On kirjoitettava pikaisesti.

Huomenna hakasten poisto,pojan neuvola. Tänään kylpy ja eilen käytiin ekaa kertaa pihalla. Nyt poika itkee. Heips! :)

sektio ja kullannuppuni ;)

On syksy,kun katson ikkunasta ulos,näen usvaisen pihan. Näen puista pois pudonneet lehdet. Aamukaste on vallannut kaiken. Se peittää pisaroidensa alle tuhannet lehdet,ruohon,sen mitä on jäljellä..
Pihalla ei ole ketään. Maanantai-aamu on juuri sellainen. Ei sellainen,kuin muilla minun ikäisilläni. Sen täyttää hetkeksi 8 päivän ikäisen vauvan itku,pieni tuhina,television äänet,imemisen ääni ja sitten hiljaisuus. Vauva nukkuu. Tuijotan koneen ruutua,jolle alkaa pikkuhiljaa kertymään sanoja,lauseita,asiaa.
Ei välttämättä mitään tärkeää,mutta jotain.
Päässäni pyörii vain sanoja,lauseita,riimejä.. Voisin kirjoittaa taukoamatta,loputtomiin.
Sille ainakin tuntuu.
Nyt kun keskiyn omiin ajatuksiini,kunnolla,alkaa pihalta kuulua ääniä. Koululaispoikia,autoja,muuten ei mitään. Iltaisin mieleni valtaa ajatukset kaikesta pahasta,mitä voisi sattua.
Mielessäni kummittelee koko ajan menettämisen pelko. Se on peloistani suurin.
Aina,kun olen saanut käsiini jotain hyvää,johon olen kerennyt kiintyä. Kun olen sanonut 'minä rakastan sinua' , kaikki on kadonnut yhdessä hetkessä.
Jonka jälkeen oloni on tällainen.. Tyhjä,tyytymätön.

Kun pitää jostain kiinni. Kun ei halua päästää koskaan irti. Kun kaikki kaunis katoaa. Kun mikään ei enää tunnu miltään. Kun kipu on se,mikä korvaa muun..
 Nyt minulla on kuitenkin jotain,mistä pidän kiinni aina. Jotain mistä en joudu luopumaan. Minun ei tarvitse.
Tämä "jotain" merkitsee minulle enemmän kuin mikään. Tämä "jotain" saa minut voimaan paremmin,saa minut hymyilemään. Hän tekee minusta ÄIDIN.
Vaikka yksinäisyys valtaisi mieleni yhä uudelleen ja uudelleen.. Vaikka suru tulee kutsumatta.. Vaikka välillä miettii niin paljon,että seinät tuntuvat kaatuvan päälle.. Vaikka mieleni murhe valloittaisi.. Olen onnellinen. Olen iloinen. Olen täynnä rakkautta,vaikka luulin,etten osaa enää rakastaa. Mutta minä rakastan. Todella.
Vaikka rakkaus ei näkyisi ulos,eikä kuuluisi sanoina. Se on sydämmessäni. Tunnen sen. Tiedän sen.
`Millään muulla ei ole väliä. Minulla on nyt kaikki.
Hän on minun kaikkeni. <3


Kerron vielä pikaisesti synnytyksestä.
14.10.12 aamuna mut siirrettiin synnytyssaliin. Kalvot puhkaistiin ja sain samalla epiduraalin jumalattoman kipeiden supistusten takia. Illalla en ollut auennut 4-5cm enempää,vaikka supistukset olivat sitä luokkaa,että olisi pitänyt aueta. (Tilanne tarkastettiin kohdun sisään asetettavalla supistuskatetrilla).. Loppupeleissä mulla ei ollut mitään kivunlievitystä ja koko homma oli yhtä helvettiä. Mä itkin. Kivusta. Koskaan en itke fyysisen kivun vuoksi. Mua todella sattu. Ja se katetri tuntu pahalle. Mä en jaksanu enää. Mä vaadin,että jotain tehtäs ja vihdoin 10 jälkeen illalla sain sektion. Päätös tehtiin ja valmistelut aloitettiin.
Kaikki kävi äkkiä. Pian katetrin laiton ja spinaalipuudutuksen jälkeen mua heiluteltiin pöydällä. Instrumentit kolahteli yhteen. Mua tärisytti. ja oksetti. Ei pelottanut. Eikä enää koskenut.
Tunsin ku mua runnottiin lantion kohdalle. Pian sanottiin syntymäaika,mutta mä en kuullu parkasua. "ONKO SILLÄ KAIKKI HYVIN?!" muistan kysyneeni. Karjaisin. Vaikka ääntä ei muuten lähtenytkään. Sitten parkaisu kuului. Siskoni alkoi itkeä. Se oli elämäni paras hetki. Kuulin poikani itkevän. Hän on terve. Hän voi hyvin. Pieni rakkaani <3
Menin heräämöön ja siskoni meni pojan kanssa synnytyssaliin takaisin,pukemaan vaatetta ja kattomaan painoa. 3910g.
Hän on täällä tänään. Mulla on haavahakasten poisto keskiviikkona,sillon leikkauksesta on 10 päivää. 16 haavahakasta.. Elämäni paras arpi. Elämäni ilon oviaukko tähän maailmaan.
Tarkemmin kertoilen joskus. Nyt poistun koneelta. :))
 

huhhu

Pieni poikani syntyi 14.10.12 klo 23.35! Ei mulla muuta! ;))

Tänään pääsin käymään äitini luona. Kertoilen nyt sen verran pikaisesti,että 11 jälkeen olin vain sormelle auki,kätilöitten mukaan. Eli ei muutosta. Mihinkään. Hmph. No,menin joskus puoli 1 lääkärin luo,katsoi pojan hyvinvoinnin,hyvin voi siis,sitten katsottiin kohdunsuuntilanne.. Varmuuden vuoksi. Että mietittäisiin seuraavaa siirtoa. Olin jo niin varma,että eikun kotiin ja jatketaan huomenna,tai ylihuomenna,mutta..
Kappas. Lääkäri kysyi 'oletko huomannu että sulta tulee täältä lapsivettä?' ja olin ihan O.o,tuleeko?
'Kävitkö suihkussa äskön?' no kävin kävin..
'Otetaanpas nyt kuitenkin pikatesti varmuuden vuoksi..' selvä ok ok..
Noniin,sitten katsottiin tilanne. Herrajestas,3-4cm auki,sormet sai vauvan päähän mukavasti.
Testin tulos oli positiivinen. Jostain tihkuu lapsivettä.. Tänään siis saan antibioottia,koska mulla oli pallonki.
Tänään puhkaistaan kalvot,tai viimeistään aamulla,jos ei ne itseksee puhkea.
Tässäpä nämä.. Tärkeimmät.. :)

rv 38+6,odottelua,odottelua.

Noniin,otsikosta siis selviää viikot ja en taas tiiä mitä tänne lässyttäsin.
Täysin turhaa paskaa? vai asiaa? joka tuskin ketään kiinnostaa.. NO,minäpä kerron silti..
Eli..
Mä muistan ku kattelin joskus sillon toisten blogeja ja ajattelin,et WAU,noil on enää !viikko! ja ne saa hyvällä lykyllä oman mukeron syliin,joskus kun olin itse viikolla 15-24.. :)
Arvatkaas mitä! Mulla on enää reilu viikko! Vitsi aika on menny nopeesti!!
Ihan kadonnu aika,kokonaan,minne lie? :) Usein mä huokailen edelleen,miten aika sais mennä hitaammin,mutta toisaalta sitten taas nopeemmin.
Huomenna mulla on synnytyksen käynnistyksen aloitus,ainahan se on hyvä yrittää,right!? : )
Tänään ne vielä tsekkas äitipolilla kohdunsuun tilanteen ja just ja just sormelle auki.
Oon kuitenkin itse tosi kipee,en saa nukuttua,en voi liikkua yms. Joten tilanne on nyt tämä. Se voi olla,että mulla on pian oma poika sylissä ja tuhisemassa vieressä,enkä olekaan enää yksin. Taaai,se voi olla,että menee vielä aikaa ennenkuin näen pienen herran.
Maltan vielä hetkisen odottaa. Todellisuus iski vasten kasvoja,jälleen kerran. Käynnistys on HUOMENNA. Huhu..
Jospa se johtais sit johonki.

Asiasta toiseen ja kolmanteen.. Sen ronklauksen jälkeen,kun kävelin kotiin,tuntu,että koko alaselkä olis ollu jumissa. Nyt iltaa myöten on tullu taas 'vatsakramppeja' ja se tunne ku tekis miel paskoo koko ajan,mut mitää ei tuu. Tää on aina tätä. Johtas ees johonki ni oisin HAPPY,mutta eeei.. :<
Turha kipuilu ja jatkuva arpominen on.. Sanoisinko.. Perseestä?
Tärkeintä minulle kuitenkin on,että poikani voi hyvin. Häntä rakastaa jo niin moni ja kovin moni odottelee minun lisäksi myös poikaa <3
Ukkokin soitti tänään,kyseli kuulumisia,kun oli siskon luona hesassa iltaa istumassa. On mukava,että vihdoin isäkin vaivautuu soittamaan,kyselläkseen kuinka voin.
Aiemmin näin ei nimittäin ollut. Ollaan mietitty,että ehkä.. Ehkä hänellä on sittenkin sydän,siellä jossain piilossa,sisällään. Isä on kovin huono näyttämään tunteitaan. Tänään kuitenkin pyysi,että ilmoittaisin jos ja kun jotain sitten tapahtuu. Soittaisin,tai pistäisin viestiä,kun jaksan. Näinhän minä aion tehdä. :)

Meinasin vallan herkistyä,kun ajattelin,että kohta koirani,silmäteräni,rakkauteni,ei olekaan ainoa 'vauvani'. Lisäksi tänne saapuu pian lähetys,joka parkuu. Koira on hyvin valpas kuullessaan lapsen itkevän. Saas nähdä,miten suhtautuu uuteen perheenjäseneen. :)
Noh,näihin tunnelmiin.. :D

Kuvapostaus ja viimesiä viedään.

Kashniin rakkaat karvavarpaani. Eli varmastikin ainoastaan minä,minä ja minä..
Tänään on siis rv 38+2 ja napotan kämpillä,vain ja ainoastaan siksi,että ajattelin tänne nyt pistää taasen masukuvaa..
Kuulumisista sen verran,että ihan hyvin on mennyt,meinaa vaan taas olla kipeänä kannattimet,pojalla kun painoa on kertynyt jo ihan reilulla mitalla. :)
Tänään löysin myös uudet arvet alamahastani,minä kun luulin,että niitä ei enää tule.. :>
Noh,niitä tulee,ne ajan kanssa häviää,tai jos ei,niin ainakin haalenee. Olen muutenkin täynnä arpia,joten asia ei minua niinkään vaivaa.. :) Pian poika on täällä! Se on vain ajan kysymys milloin <3

 Pieni hassutassuni aamu-unilla <3

 Venkulainen <3

rv 38+0 . . .

 rv 38+0 . . .


 Arvet... rv 38+2 :)

 Vähäks oon ylpee pallostani <3 38+2

Siinäpä hieman tämän hetkisiä. :)

38+0

No hei vaan!
Eilen mulla oli se äitipoli,tehtiin taas synnytystapa-arvio. Sekinhän siis on vain ja ainoastaan arvio,eli vaikka he arvioisivat,että sieltä hää mahtuu tulemaan,voikin käydä niin,että eipä mahdukkaan. Tultiin siihen tulokseen,että mulle varattiin elektiivinensektio,eli suunniteltu sektio,jonka päivämäärää en blogissani kerro. Jos synnytys käynnistyy ennen kyseistä päivää,yritetään alakautta.
Tänään on suht. hyvä päivä,saunakin olis iltamassa :) AHH!
En vain malta odottaa,että pääsen rentoilee saunaan,enkä sitä,että saan rakkaan pikkuprinssini syliin. Onneksi ei ole enää pitkä aika! :)

REINO REINO,MISSÄ AINO?
Sain tänään siis ukoltani (isältäni) Reinot!
Voihan REISKA! Muuten on tosi mukavat,mutta oikea jalka on kyllä niin turpeissa,että pitänee pistää joku venyttelee mun reinoo. :D

Ilmoillaan taas!

rv 37+5 ja öö?

It depends on you what you decide to do. With your life..
It goes how it goes and rolls on.
Never let them go who you love the most.
Keep on dreamin'.
You have to make your own rules.
People hurt you,life doesn't make it easy to stay here.
When you're alone.
When you feel that nobody cares 'bout me,you have to say to yourself 'i'm good enough,here is people who loves me the way i am.'
You have to keep those things what makes you happy very close..
You'll never know when god decide to take you away. Or those who you love the most..

rv 37+4 with spongebob.

Jahah! Se on taas karu paluu arkeen.
Karu paluu todellisuuteen. Paluu ei mistään,ei mihinkään?
Jos voisi mennä ajassa taaksepäin,kuinka monta asiaa tekisin toisin?
Kuinka paljon muuttaisin jos voisin?
Oletko koskaan miettinyt näitä elämän turhimpia kysymyksiä yksin,tai yhdessä jonkun kanssa?
Itse mietin usein. Hyvin usein. Yksin. Enkä löydä vastauksia puoliinkaan itseltäni kysymiin kysymyksiini.
En kuitenkaan muuttaisi mitään. Enkä ketään.
Tapahtuneet asiat,koetut asiat,sanotut sanat,ne kaikki ovat tehneet minusta sen,joka olen tänään.
Sen,joka olin eilen ja sen joka olen myös huomenna.
Rujoa.!

Minulla on keskiviikkona pelkopolilla käynti,jonka jälkeen menen äitipolille.
Pelkopolille lähinnä siksi,että minua hirvittää lapsen koko,enkä oikeasti osaa luottaa kätilöihin,saati kehooni,enkä myöskään lääkäreihin. Pelottaa,että lapselle käy jotain synnytyksessä.. Hmph..
Viimeisin painoarvio on eiliseltä,se oli 3570g,iso poika :)
Noh,jospa se päättäis pian tulla ulos,ei kasvais mahdottomaks möllykäks,vaikka pääasia on,että poika voi hyvin. Että hän on terve <3 Hää tulee ulos tavalla tai toisella!