ollakko vai eikö olla?

En tiedä mistä aloittaa.
Enkä tiedä mihin lopettaa.
Tiedän vain, että aion kirjoittaa..

Aloitan, kertoakseni omat tuntemukseni.

Kertoakseni, etten enää edes tiedä olenko vain väsynyt vai todella masentunut.

Minulla ei ole kahta tuntia päivässä OMAA AIKAA.

Vaikka lastani rakastan, enemmän kuin mitään tai ketään, 

en enää tiedä, mistä ammentaisin itselleni lisävoimia.

En saa nukuttua, eikä ruokakaan tahdo maistua.

Seksi ei ole käynyt mielessäni puoleen vuoteen.
PUOLEEN VUOTEEN!
(minulla, jolla ennen se oli lähes aina mielessä)

Taas on vain minäminäminä eikä kukaan muu,

vaikka maailmassa on paljon pahaa.

Monella muulla menee rutkasti huonommin, 

mutta saan kai minäkin kertoa olevani väsynyt, että

myös minä, se tukipilari ja kaikkien olkapää saattaisin tarvita seuraa,

juttukaveria, omaa aikaa jne?
Se lienee ei muilta pois ole, jos kirjoitan sen tähän.

En puhu siitä, sillä tukipilarithan eivät tunteile. 

Minun täytyy olla vahva, en saa näyttää tunteitani.

En hyviä, enkä huonoja.

Miksi en saisi?
Kai minullakin on oikeus olla ihminen, ja elää? :o

En enää tiedä, mikä olen.

Olenko vain kuori?

En tunne itseäni enää.

Nämä kahleet, jotka puristavat aivan liikaa.

En pääse irti vaikka kuinka riehuisin sisälläni.

En tunne juuri mitään.. 

kuinka..

Kuinka voisin antaa itselleni anteeksi sellaista, mitä en ole tehnyt?
Kuinka voisin näyttää, etten ole sellainen?
Olen yksin paskamyrskyn keskellä, jo puoliksi luovuttaneena.

Olen kuin juurineen revitty puu.
Kuin talo tornaadon pyörteessä.

En koskaan voisi satuttaa ketään, niinkuin minua on satutettu.

Miksi minua silti syytetään?

Nykyhetki?

Heips..

Tuntuu, kuin aloittaisin kirjeen kirjoittamista.

Mitä kertoisin, miten kaikki ajatukseni sanoiksi pukisin?

Osaisinko asettaa asiat oikeaan järjestykseen?

Tuntuu, että on pakko kirjoittaa, huolimatta siitä, minkälainen romaani tästä syntyy :D

ELI..

Poika on oppinut paljon uutta.

Hän juoksee, kävelee, kiipeää, sanoo paljon sanoja mm. Rekka, auto, kurkku, mummu, kari, ukki, äiti, Eeli (koira), Hessu (kissa), kisu, kissa, potta, pissi, kakka, niin, ei oo, pois, rasva, kala, tulppa, panta, ruokaa, sipsi, nami, maito, istuu, moi, heihei, kiitos, silmä, korva, varvas, pipi, Henna, Niko, Aino, Vauva jne. En saisi millään kaikkia tähän, vaikka kuinka yrittäisin muistella.

Hän osaa näyttää ja kertoa mitä haluaa tai mitä ei halua. 

Hän kuuntelee ja osaa näyttää asioita. 

Hän menee itse liukumäen, kiipeää raput, painaa hissin napin, leikkii hiekkalaatikolla jne. :)

Suu on täynnä hampaita, tuskin yhtään enää puuttuu.

Uhmaa kyllä, mutta lahjoa voi vielä toistaiseksi ;) 

Hän syö lähes kaikkea ja janojuomaksi kelpaa vesi.

Hän pitää herkuista , niinkuin äitinsäkin ;)

Hän pitää eläimistä, etenkin kissastamme, ehkä liiankin paljon.

Hän ei tapaa isäänsä ollenkaan, 17.8 tapahtuneen selkkauksen vuoksi.

Hän ei käy päiväkodissa, vaan on kanssani kotona ainakin ensi syksyyn saakka.

Siinä kai tärkeimmät.

¨

Meidän elämässä on nyt myös uusi ihminen, josta pidän paljon. Niin poikakin.

Vaikka ihmiset ovat puhuneet hänestä pahaa, on hän täysin erilainen ihminen kun puheet antoivat ymmärtää.

Hellä, lämmin, ajattelevainen, hieman hölmö, ehkä välillä hieman outokin.. :D

Pidän tästä tunteesta, että olen edes jollain tapaa onnellinen. Hänen kanssaan.

Kunhan vain mikään ei menisi vikaan..

Minua itseäni stressaa raha-asiat paljon, sekä selkäkipu vaivaa lähes päivittäin.

Olemme olleet nyt viikon kipeänä, joten odotellaan, milloin mahtaisi syysflunssa mennä ohi.

Jatkossa minulla ei ole omaa aikaa juuri lainkaan, joten olen aika väsynyt jo nyt.

Pelkkä ajatus saa minut huokaisemaan syvään.

Olen kotini vanki..

Täällä minua kuitenkin tarvitaan, joten täällä aion myös olla.

Käyn nuorisopsykiatrian poliklinikalla taas enkä todella syö lääkkeitä vaikka muuta psykiatrilleni väitänkin. Yök!

Asiasta toiseen.. Isäni oli sairaalassa muutama viikko sitten, hänen sydämensä reistaili. Toivon, ettei niin enää tapahdu ja Atte saisi myös isona olla ukkinsa kanssa esim. mökillä..

Tässä nämä tältä erää..

Lörpöttelyä.

Heips.

Aloitan siitä, että kaikki on muuttunut viime postauksen jälkeen.

 

Ensinnäkään en ole enää parisuhteessa kyseisen miehen kanssa.

Olen löytänyt jotain parempaa.

Olemme tunteneet tämän henkilön kanssa pian neljä vuotta.

Olemme olleet yhdessä jo jonkin aikaa, mutta kaikki tuntuu taas hajoavan käsiin.

En halua muuta.

En tarvitse ketään..

 

Poika on oppinut paljon uutta, hän kävelee, juoksee, rakentaa palikoilla, höpöttelee (ei niinkään ymmärrettäviä sanoja, mutta kuitenkin..) jne.

Hän on perusterve, kaunis, hyvätapainen ja kiltti lapsi.

Elämäni keskipiste.

 

Olen itse kuin syksyllä lehtensä pudottanut puu, olen oravan järsimä käpy.

Olen tyhjä sivu.

Rikki revitty kirja.

Rikkonainen lasi.

Kuurankukka ikkunassasi.

Olen talvituulen kylmä henkäys.

Autio hiekkaranta.

Loppuun palanut kynttilä, jonka liekki sammuu.

 

 

Olit kaikkeni.

Sinut menetin täysin turhan jutun takia.

Luulit kaiken muun olevan minulle tärkeämpää.

Olit itse se, joka jätti minut aina toissijaiseksi.

Helppo on toista syyttää omista virheistään.

Enää en jaksa yrittää.

Kulutat minut loppuun.

Annat minun riutua yksin tyhjyydessä, siellä minne valo ei enää loista.

Jätit kuin nallin kalliolle.

Mene pois.

Haluan unohtaa.

Pala palalta sait minut voimaan huonommin, siihenkö pyrit?

Sait sen, mitä halusit ja nyt olet vapaa.

Valitse viisaasti niin ei tarvitse katua.

Ota omasi ja pidä kiinni.

Näin usein hymysi, mutta silmäsi eivät nauraneet.

Taidat itsekin olla loppu.

Älä koita peittää sitä.

Tyhjyys voi olla myös kaunista, ymmärräthän.

Sinun rauhasi on sota minua vastaan..