En tiedä mistä aloittaa.
Enkä tiedä mihin lopettaa.
Tiedän vain, että aion kirjoittaa..
Enkä tiedä mihin lopettaa.
Tiedän vain, että aion kirjoittaa..
Aloitan, kertoakseni omat tuntemukseni.
Kertoakseni, etten enää edes tiedä olenko vain väsynyt vai todella masentunut.
Minulla ei ole kahta tuntia päivässä OMAA AIKAA.
Vaikka lastani rakastan, enemmän kuin mitään tai ketään,
en enää tiedä, mistä ammentaisin itselleni lisävoimia.
En saa nukuttua, eikä ruokakaan tahdo maistua.
Seksi ei ole käynyt mielessäni puoleen vuoteen.
PUOLEEN VUOTEEN!
(minulla, jolla ennen se oli lähes aina mielessä)
Taas on vain minäminäminä eikä kukaan muu,
PUOLEEN VUOTEEN!
(minulla, jolla ennen se oli lähes aina mielessä)
Taas on vain minäminäminä eikä kukaan muu,
vaikka maailmassa on paljon pahaa.
Monella muulla menee rutkasti huonommin,
mutta saan kai minäkin kertoa olevani väsynyt, että
myös minä, se tukipilari ja kaikkien olkapää saattaisin tarvita seuraa,
juttukaveria, omaa aikaa jne?
Se lienee ei muilta pois ole, jos kirjoitan sen tähän.
Se lienee ei muilta pois ole, jos kirjoitan sen tähän.
En puhu siitä, sillä tukipilarithan eivät tunteile.
Minun täytyy olla vahva, en saa näyttää tunteitani.
En hyviä, enkä huonoja.
Miksi en saisi?
Kai minullakin on oikeus olla ihminen, ja elää? :o
Kai minullakin on oikeus olla ihminen, ja elää? :o
En enää tiedä, mikä olen.
Olenko vain kuori?
En tunne itseäni enää.
Nämä kahleet, jotka puristavat aivan liikaa.
En pääse irti vaikka kuinka riehuisin sisälläni.
En tunne juuri mitään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti