Tahdon sinut vällyihini nukkumaan..

Tahdon nyt kertoa, että olen VIHDOIN löytänyt oman onneni.

Sen tunteen, jonka saa kun jotain rakastaa (HUOM. pojan lisäksi)...

Olen siis nykyään parisuhteessa.

En suinkaan lapseni isän kanssa, vaan miehen, jolla on itsellään 7-vuotias tytär.

Mies välittää pojasta ja poika miehestä.

Miehellä, rakkaallani, ikää on 28, mutta minulle sillä ei ole väliä.

Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän tilanteeseen, lukuunottamatta sitä, että rakkaani on poissa luotamme joka toinen viikko..

Silloin olen yksinäinen enkä oikein tiedä miten päin olisin.

Olen suoraan sanottuna hukassa.

En kehtaa kertoa hirmuisesti,  sillä tiedän, että juttujani kyylätään.

Tiedän myös, että virheistään ja menneisyydestään huolimatta hän on aivan ihana, hyväsydämminen ihminen.

Jotenkin pelottaa vaan, että  kun olen taas saanut  jotain hyvää, se viedään pois minulta..

 

Asalla on nyt 8 hammasta, 4 ylhäällä ja 4 alhaalla.

Lisäksi pojalle on puhjennut ylös  keskelle, molemmille puolille hammas sekä alas vasemmalle puolelle.

Asa oppi kävelemään 10kk  1opvää pidempiä matkoja.

Korvatulehduksia on nyt ollut puolen vuoden sisään 4-5. Putkitus siis edessä.

Asa kehittyy joka päivä:)

Asa osaa potkia palloa, harjata hampaansa itse, harjata hiukset, heittää palloa, kävellä, juosta, TEUVO?!?!?!

Hän osaa avata sekä tyhjentää kaapit.

Hän osaa juoda itse.

Hän osaa juosta.

Hän osaa leikkiä, jopa piilosta.

Hän osaa halata sekä pussata.

Hän on lähes aina erittäin iloinen ja touhukas lapsi.

Häntä minä en vaihtaisi ja häntä minä rakastan enemmän kuin mitään.

 

Tänään Asalla on taas isäviikonloppu.

Hän pääsee ihan uuteen paikkaan,  nimittäin isänsä on muuttanut maalle uuden emäntänsä kanssa.

Minulle asia on täysin fine.

Emme siltikään vaihda isänsä kanssa kovin montaa sanaa kun hän hakee pojan, sillä se menisi vaan tappeluksi. Voitteko kuvitella, kuin pahaisetkin teinit...

 

Oma mieleni on virkistynyt, vaikka  tässä nyt on ollut kaikenlaista.

Huomenna lähden rakkaani luo, hänen kotiinsa. :)

 

Tässäpä pikaiset kuulumiset..

 

Ps. Meillä on  uusi koiravauva, Rölli nimeltään.

Rölli on nöffin ja pyrren sekoitus, mahtava tapaus!!  :))



Vittu mitä paskaa.

Olenko ainut, jolle tulee toisinaan se tunne, että tekis mieli vaan kadota?

Tekis mieli vaan ottaa ja lähtee?

Olenko ainut, joka istuu koneen ääressä ja toivoo maailman katoavan ympäriltään?

Olenko ainut joka kaipaa jotain ''melkein rakastajaa'' ?

Olenko ainut, jota pönkitetään henkisesti alaspäin jatkuvasti?

Olenko ainut joka välittää?

Olenko ainut, jonka elämä tärisee välillä, ikäänkuin sortuva rakennus?

Olenko ainut, joka elää jatkuvassa pelossa, stressissä, ahdistuksessa ja huolessa?

Olenko ainut, jolle on sanottu 'haetaan apua.' ?

Olenko ainut, joka taistelee tätä kaikkea vastaan?

Olenko ainut, josta tuntuu, että vaikka ihmiset ovat ympärillä ja tukena, kuin olisin jatkuvasti yksin?

Onko minulla oikeasti ketään?

Se ainoa hetki, jolloin pääsen irti kaikesta, on se hetki, kun pääsen nukkumaan.

Pala rauhaa.

Hetki ilman huolta ja stressiä.

Joskus nukkumaan mennessä, en tahdo sulkea silmiäni, sillä minusta tuntuu, että jotain kamalaa tapahtuu.

Herään pienimpiinkin ääniin, joita ympäristössä kuuluu.

Kuulen jokaisen pienen rasahduksen ja rapinan illalla ulkona liikkuessani.

Olen varuillani jopa nukkuessani.

Koko maailma tuntuu välillä olevan minua vastaan.

Kaikki tuntuvat hyökkäävän päälleni, ilman syytä, ainakin henkisesti.

Joka kerta minusta rapisee paloja, kun ihmiset jatkavat puheitaan.

Onko minusta pian enää mitään jäljellä??

Joskus ajatukset valtaavat mieleni, laukkaavat kuin villihevoslauma, enkä saa yhdestäkään kiinni.

Silloin tuntuu kuin pääni hajoaisi käsiini.

Tunnen olevani jälleen eksyksissä.

Miksi?

Eikö tämä lopu koskaan?

Enkö saa yhtään armoa?

Onko minut luotu kärsimään?

Onko ihmiset luotu vain luomaan paskaa oloa toiselle?

Mikä minussa on vikana?

Ehkä syy ei tosiaan olekaan muiden, ainoastaan minun.

Minä olen itse syyllinen näihin tuntemuksiin, tähän oloon, tämä on vain minun taisteluni.

Olen yksin kaikkea vastaan ja nyt tuntuu, että en enää pärjää tuolle suurelle joukolle.

Minun on silti yritettävä.

Ainoa syy jatkaa, Atte.

Jos oma maailmani romahtaisi, romahtaisi Atenkin ja silloin olisin tehnyt elämäni pahimman virheen.

Mietitään sitä.

fuck this shit

Mä olen niin vitun positiivinen,että oksennan sateenkaaria ja paskannan päivänsäteitä!

 

Jotenkin musta nyt vaan tuntuu,että tääki päivä on ihan perseestä.
Vaikka onkin kpo rokki ja kaikkee.. -.-'

 

 

Niinhän sitä luulis...

 

Joskus sitä vaan kyllästyy..

 

 

 

 

Ehkä kuitenkin loppupeleissä tässä on vastaus

 

Jospa kaikkeen löytyy vastaus..

 

 

 

If someone just could take my hand..
Tapasin tiistaina yhden miehen,hänellä on 7-vuotias tytär.

Hän vaikutti oikein mukavalta,mutta olen kiinni eräässä pelimiehessä joka ei ole valmis suhteeseen.

Vittu mitä paskaa,mä sanon.
Saatiin onneks uusi asunto pojan kanssa,kolmio nimittäin,joten siitä on hyvä aloittaa uusi raikas elämä :)

 

EI MULLA MUUTA!

-Kettu kuittaa-



se on se eikä muuksi muutu.

Se ei kykene.
Se ei kuule,eikä nää.
Se ei puhu.
Se on sokee,se ei jaksa välittää.
Se ei jaksa kuunnella enää.
Se murenee sisältäpäin pikkuhiljaa.
Se yrittää hymyillä,muttei sano mitään.
Se kattoo hölmönä maailman menoo,sillä on jäljellä vaan rippeet entisestä.
Se ei jaksa taistella.
Sen voimat on loppu.
Se sanoo vaan asiat mitkä pitää paikkansa.
Se ei koe tarvetta valehdella enää.
Sitä on satutettu ja sitä sattuu edelleen.
Se on turhan vaatimaton.
Se tahtoo olla onnellinen,mutta onnellisuus on vaikee tavottaa.
Se ei tiedä kehen kannattaa luottaa.
Se on nähny,kuullu,kokenu paljon sellasta mitä kenenkään ei pitäs.
Se ei oo valmis päästämään irti muutamista asioista.
Sillä on periaatteet.
Se takertuu tiettyihin asioihin pirun lujaa kiinni.
Se kirjottaa pahaa oloo pois.
Se luulee,että se muka helpottaa,idiootti.
Se ei enää tiiä mitä haluaa,tai haluaako mitään.
Se on ilonen ystävien seurassa,mutta yksin ollessaan usein murtuu.
Se ei valita.
Se tietää ettei kukaan kuule,vaikka se kuinka huutas.
Se tietää että ne asiat mitä se on kuullu/nähny/kokenu on tehny siitä sen mikä se on.
Se peittää tän kaiken ilmeisesti aika hyvin.
Se taistelee tunteitasa vastaan joka päivä,eikä se taistelu lopu koskaan.
Se tykkää riepoo itteesä sisältäpäin.
Se tavallaan nauttii kivusta.
Se nauraa kun siihen sattuu fyysisesti.
Se ei jaksa tuntee.
Eikä se halua.
Se ei uskalla.
Se tykkää yhestä ihmisestä,mutta se ei myönnä sitä kellekkään,ei edes itselleen.^
Sitä pelottaa,että taas sattuu.
Se on liian heikko unohtaakseen entisen.
Sillä on kaikkee,mutta se on tyhjä,tyytymätön.
Se ei tiedä saavuttaako se enää mitään.
Se uskoo vain ikuiseen kuolemaan.
 Kestä puhun?
Se joku olen minä.

Miettikää sitä!


Tämä tunne...

Mitä nyt taas?
Juuri kun tuntuu,että nyt muutun ja olen uusi ihminen,kaikki on hyvin ja muuta liibalaabaa tulee tämä tunne ja tämä tunne on perseestä.
Edes hetken toivoisin voivani olla onnellinen.
Haluaisin edes hetken nauttia näistä pienistä iloista mitä minulle on suotu.
Välillä tuntuu ettei jaksaisi mitään,eikä ketään.
Tänään mulla on ollut sellainen tunne.

Tämä tunne syö minua sisältäpäin.
Se nakertaa pala palalta osaa minusta ja jättää tyhjän olon.
Vihaa,surua,rakkautta,onnellisuutta,pelkoa,yksinäisyyttä.
Tuntuu,ettei mikään tunnetila ole pysyvä.
Tämä tunne raastaa minua.
Se riepoo minu edestakaisin,kuin tuuli kevyttä höyhentä.
Se syö minua.
En jaksa tehdä mitään.
Se tunne on vihan,pelon,surun ja yksinäisyyden sekoitus.
Se pistää minut miettimään.
Se saa minut tuntemaan oloni näkymättömäksi.
Se saa minut hyvin vihaiseksi onnellisia ihmisiä kohtaan.
Koko maailma tuntuu olevan minua vastaan.
Ja minä taistelen!
Taistelen hetki hetkeltä enemmän tätä tunnetta vastaan.
Se tuntuu olevan liian vahva,näin pienelle soturille.
Voimani ovat loppu.
Olen lopussa.
Miksi?

Miksi minulle käy näin?
Miksi mikään ei voi onnistua?
Miksi mistään ei voi tulla mitään?
Miksi juuri minun selkäni pitää olla kipeä?
Miksi isäni piti koskaan sairastua syöpään?
Miksi rakkain ihminen vietiin vuosia sitten pois minulta?
Miksi äitini on sellainen kuin on?
Miksi minusta tuli tällainen?
tyhjä,tyytymätön..
Miksi?
Miksimiksimiksi?!

Pieni ihmismieli ei voi käsittää.
Jos jonkun kanssa haluan tätä asiaa puida,niin salaisen kirjoituspaikkani kanssa.
En halua jakaa näitä tunteita,sillä minä pelkään.
Pelkään joka hetki.
Pelossa,sekä epätietoisuudessa eläminen on pelkkää paskaa.
Pelkoni ei katoa koskaan.
Ahdistus.
Tuska.
Viha.
Tyhjyys.
Yksinäisyys.
Onnettomuus.
Yksin olo.
Itkuisuus.
Suru.
Voisin jatkaa loputtomiin.

On asioita,mistä en puhu.
On asioita mitä näen,koen ja kuulen,mutta en puhu.
En sitten tappotuomion edessäkään.
Olen vannonut olevani hiljaa.
En halua kertoa muille,sillä minusta tuntuu,ettei kukaan ymmärrä.
Tai että minut ymmärretään väärin.
En halua huolestuttaa muita.
Taistelen yksin tämän asian kanssa.
Kiitos tästä <3

Mitä Asa osaa?

• Asa osaa sanoa pa-pa-pa-pa
• Asa osaa heiluttaa lelua,josta lähtee jonkinsortin ääntä..
• Asa osaa antaa pieniä pusuja.
• Asa osaa kokeilla tarkasti,esim. kasvonpiirteet.
• Asa osaa ottaa tutin pinsettiotteella hyppysiinsä.
• Asa osaa ryömiä (miltei kontata)
• Asa osaa kokeilla korkeammalta,josko sitä vasten voisi nousta hieman ylemmäs.
• Asa osaa hymyillä,sekä nauraa.
• Asa osaa kääntyä molempien kylkien kautta selältä vatsalleen ja vatsalta selälleen.
• Asa osaa pomppia pomppukiikussa.
• Asa osaa jo olla hieman ilkikurinen... :D
• Asa osaa juoda itse tuttipullosta
• Asa osaa käydä saunassa ja nauttia siitä lämmöstä.
• Asa osaa paukuttaa jaloilla kovaa pintaa vasten.
• Asa osaa nukkua mahalteen :)
• Asa osaa päristellä
• Asa osaa mahalla ollessaan kokeilla käsillä ympäristöään.
• Asa osaa olla hellä.
  
  Tässäpä tämän hetkistä listaa,toivottavasti muistin kaiken :)
  Ihana seurailla,kuinka oma pieni pyllerö kasvaa ja kehittyy ja kuinka paljon hän oppii uutta esim. muutaman viikon sisään..
  Atella on siis nyt 2 hammasta alhaalla,ne puhkesivat helmikuussa Asan ollessa 4kk,molemmat yhtaikaa.
  Nyt Asalle on tulossa ylös yläetuhampaan viereinen hammas,mikä on todella kipeä tulokas.
  Yöllä ei saanut pikku-pingviini nukuttua ja aamu ollaankin valvottu.
  Onneksi äiti valvoi aten kanssa 4-5 sillä itse en olisi millään jaksanut.
  Tää sade tekee musta kauheen alakuloisen,kun ei viitsi edes ulos lähteä itseänsä kastelemaan minkä myötä sitten olisi pian kuumeessa...
  Jospa se pian puhkeisi,saisi pikkuinen nukuttua..
  ja jospa pian tulisi taas aurinko sekä lämpimät ilmat,jotta päästäs ulos pikku-rakkaan kanssa.
  
  Eipä mulla kai tässä sen kummempia..
  tällainen aamuinen pikapostaus..
  
  Kettu kuittaa <3

Ei mulla mitään tärkeetä..

Halusin vaan kertoa kaikille,että..
Ei mulla oo oikeesti mitään kerrottavaa :D
Mulla on aivan hemmetin tylsää ja tahdoin vaan kertoa,että viime lauantain (13.4) Lahden reissu oli upeen mahtavan mukavan kivan hauska! :)
Piristi kummasti maiseman vaihto (edes päiväksi),mutta kun lähdettiin takaisin kotiin,tuli tyhjä olo ja haikea mieli.
Missään ei siis ilmeisesti ole hyvä..







Heheh,noniin siis.. Ollaan nyt äidin luona taas ja huomenna SAUNA!!! <3
En aio selittää enää mitään. :) Teidän parhaaksenne.

-Kettu kuittailee-

Pala palalta mä kokoan itseni. Pala palalta mä täytän toiveesi. Vähä vähältä mä nousen suosta..

Tänään aion avautua kunnolla siitä,miten joskus tuntuu ettei mikään riitä tai mistään ei tule mitään.

Mä luotin taas kerran väärään ihmiseen.
Kerroin sille ihmiselle kaikke maan ja taivaan väliltä.
Annoin sen kertoa mulle kaikkea ihanaa.
Päästin hänet lähelleni.

Kerroin miltä minusta tuntuu.
Se oli virhe.
Jälleen kerran minua on kusetettu.
Jälleen kerran minua on poljettu henkisesti alaspäin.
Itsetuntoni karisee pala palalta pois,kuin kuivan kuusen havut.
En uskalla enää olla onnellinen.
Kun onnellisuuden tunne tulee,teen niinkuin ystäväni aikoo tehdä. Vedän luotiliivin ylleni,asetan armeijakypärän päähäni ja painun pöydän alle tahi kaappiin piiloon,kunnes se tunne menee ohi ja katoaa kokonaan.
Minulle ei näköjään voida suoda edes pientä onnea.
Tiedättekö miltä se tuntuu?
Olet juuri saanut elämäsi raiteilleen.
Kaikki palat tuntuvat loksahtavan paikalleen.
Kaikki on kivaa ja maailma on taas kaunis.
Sitten se kaikki hajoaa kuin peli,yhdenäkin,pudotessaan maahan.
Edessäni on niiden sirpaleiden keruu ja takaisin laitto.
En jaksa enää edes miettiä mitään.
Kiitos tästä kaikesta HÄNELLE.

Iloisimpiin asioihin.
Oltiin viikonloppuna la-su siskoni luona yötä.
Oli mukavaa pitkästä aikaa viettää heidän kanssaan aikaa.
En voisi toivoa parempaa siskoa <3
Eilen käytiin poijun ja koiran kans ulkona kunnon lenkki ja ekaa kertaa pistin Asan puoli-istuvaan asentoon maisemia katselemaan rattaisiin. Tykkäsi kovasti. Oli ainakin hiljainen reissu.
Tulisi pian kesä,aurinko,rannat ja kaikki se hyväntuulisuus :)
En malta odottaa!
Lisäksi me ollaan lapsuuden kaverin kans lähdössä kahdelleen lahteen lauantaina päiväseltään käymään ihan vain huvin vuoksi,kavereita moikkaamaan..
Asa jää siskolleni hoitoon siis päiväksi. Hyvään hoitoon :)
Ehkä tässä pikaisesti nämä tärkeimmät!

-Kettu kuittaa-

As a day turns to night..

Pakko tulla nyt tännekkin hehkuttamaan,että meidän poika se vihdoin oppi ryömimään.
Siis kunnolla. ja kovaa vauhtia!
Hän aiemmin on mennyt vain pieni matkoja hitaasti,mutta tänään hän meni kuin mittarimato hirveää kyytiä hakemaan lempileluksi osoittautunutta kuutiota,jonka sisässä on jalkapallo ja maali.
Jätkän lempileluja ovat myös siskoni tekemä vaaleansinertävä nalle,kirahvi (oikeastaan kaksi),ja koira jonka häntä on solmussa.
Oon vaan niin tajuttoman ylpee pojastani. VOI ETTÄ!! :)

Tällaiset pienetkin asiat voivat tehdä päivästäni paremman. Upean suorastaan. Ihana seurata kuinka poika kasvaa ja kehittyy <3
Aika se vaan menee niin pirun nopeaa. Liian nopeaa.
Pian hän juoksee ja leikkii ystävien kanssa ja sitte menee jo tarhaan,eskaan ja kouluun.
Voi eeeii,minun pieni päivänsäteeni :( <3

Ei mulla oikeestaan ollu mitään muuta.
Ps. Hyvää yötä kaikille.

-Kettu kuittaa!-

Kuka mInÄ olen?

Noniin,terppa terve vaan!
Tätä postausta moni on varmaan odottanut (jos kukaan edes lueskelee blogiani)..
Aion nyt kertoa muutamia asioita itsestäni ja paljastaa kuka tai lähinnä MIKÄ minä olen.
Tästä lähtee!

Mistäs sitä alottas?
No lähdetään vaikka siitä,että olen pian 18-vuotias Asa-poijan yksinhuoltaja äiti.
Sain poikani kun olin 17. Poika on pian 6kk.
Asun Kuopiossa,täällä jumalan selän takana,kämäisessä kaksiossa koirani,kissani sekä poikani kanssa.
Liikun julkisilla,eikä mulla oo mitään aikomusta hommata ajokorttia.. :D
Tykkään kuunnella musiikkia (kukapa ei?),olla kavereiden kanssa,viettää aikaa rakkaan poikani kanssa,liikkua hienolla säällä pidempiä aikoja ulkona,kirjoitella jotain biisin tapaisia sanoituksia,kirjoitella tänne blogiin,katsella tähtiä täysin pimeässä paikassa.. No okei,lyhkäsesti tykkään melko monesta asiasta.
Ulkokuori voi hämätä,sillä monet luulevat,että olen äkäinen pikkunarttu,joka vihaa kaikkia ja kaikkea.
Ehkä ennen oli niin,mutta todellisuudessa olen melko lämmin ja mukava ihminen. Näin ainakin moni väittää.
En tykkää paskan jauhamisesta,juoruamisesta,toisten ihmisten elämään puuttumisesta,liiallisesta sosiaalisuudesta,Suomesta,kylmästä.. Ehkä mä lopetan tähän ;)
Mulla on siis ollu tuo koira pian 3-vuotta ja jotenki musta tuntuu ettei mulla olis elämää ilman sitä.
Kissan otin heinäkuussa vissiinki ja oi kyllä,välillä tuo otus raastaa hermojani hieman liikaa.
Odotin poikaani kuin kuuta nousevaa,enkä halunnut päästää ketään massuni lähelle.
Oon melko huolehtivainen persoona.
Ehkä hieman liian pelokas.
Hymyilen vaikka muhun sattuu.
Perheeseeni kuuluu 2siskoa (vanhempaa),äiti,isäpuoli,isä,äitipuoli jnejnejne.
Mulla on kuitenkin nyt oma pieni perheeni. :)
Oon ollu koko pienen ikäni heppahommissa ja tallilla pystyn jotenki hengittämään.
Jos en olis tullu raskaaksi,asusin vielä äitini luona.
En osaa kertoa itsestäni hirveemmin :D:D
Mulla on 2 tatuointia,joiden lisäks mulla oli ennen snakebitesit,jotka jouduin raskauden loppupuolella ottamaan pois,koska reiät alko paskoo.. Haluun ne korut takas.
Aion tulevaisuudessa ottaa lisää tatuointeja,huulikoruni takaisin,olla hyvä äiti,kasvattaa poikaani suht. normaalisti.. No tiedättehän te!

Erosin lapsen isästä jo raskausaikana,voitte lukea haukkuja ja kaikenlaista muuta mukavaa kyseisestä motherfuckerista aiemmista postauksista :) Sikäli mikäli kiinnostaa vitun vertaa.

Mulla oli pieni pupu,joka kuoli yllättäen viime vuoden tammi-helmikuun vaihteessa.
Kani oli leijonaluppa,eli toisinsanoen leijonaharjaksen ja kääpiölupan risteytys. Maailman kiltein otus. Sen sai vaikka vääntää solmuun ja se ei ollu millääsäkkään.

Isäpuoleni on ollut minulle enemmän isä kuin oma isäni..
Nyt mua kutsutaan,muokkailen myöhemmin jos jaksan ..

-Kettu kuittaa! <3-

who let the dogs out?

Helöy.
Ajattelin tulla tänne nyt jotain kirjoittelemaan,kun mammalla ollaan ja meinaa hieman tylsää olla.
Poitsu heräs 7 jälkeen ja nyt yritän sitä laittaa tässä samalla takaisin nukkumaan. (Vielä mahtuu vaunuissa köllöttelemään juuri ja juuri)
Hoksasin juuri,että pikkumies on ensikuussa jo puolivuotta!
Mihin se aika on mennyt? :o

Ajattelin,että kunhan ehdin ja saan aikaiseksi,teen kuvapostauksen ultrakuvista,kotiutumiskuva,muutaman viikon ikäisestä poitsusta jne.

Omituista huomata,että ei hää olekaan enää mikään pieni,vaan jo iso!

Asiasta toiseen ja kolmanteen.
Mua todella risoo nää kaikkitietävät ja kaikkiolevat ihmiset,jotka utelee sellaisista asioista,mitkä eivät edes niille kuulu. Miksi heidän täytyy yrittää puuttua minun ja poikani elämään? Eikö heille oma riitä,vai eikö heillä ole?
I DON'T FUCKIN' GET IT!

Hyvin lähti aamu siis käyntiin.
Väsymyksen päälle pukkasi aivan mahdoton vitutus ja kaikkea muuta mukavaa.
No,näilläpä sitten mennään.
Onneksi poika ei ole kiukkuinen. :)

You can hate me.
You can love me.
You can ignore me.
You can talk shit behind my back.
You can say honestly how you feel about me..
You can guess who i am or what my life is like..
But i have something to say about it.. !

I don't give a fuck what you think
so you're happily invited to kiss my ASS. ;)

Eipä mulla muuta.

-Kettu kuittaa!-

unelmakoti,unelmatalo,unelma elämä??

Mikä teidän mielestänne olisi unelmakoti?
Unelmatalo ja unelma elämä?
Olisiko se suuri omakotitalo?
Entäpä suuri kartano aivan järven/meren rannalla?
Rivitaloasunto?
Kerrostalokämppä??
Unelmia saa ja PITÄÄ olla.
Ainakin minun mielestäni.
Siitäpä tämän päiväinen UNELMAPOSTAUS..
Sisältää kuvia MINUN unelmastani/unelmistani..
 Ehkä tällainen? Iso piha,iso talo,leikkimökki,unelma..


Ehkä tällainen valkoinen suuri talo,uima-altaalla,ulkomailla,lämmössä,kauniin auringonlaskun nähdessäni olisin ONNELLINEN <3

Isot huoneet,valtavasti valoja,kiiltävät lattiat.
Kolme isoa koiraa,pari kissaa,oma perhe.
Riittävästi rahaa,pari autoa.
Ystäviä viettämässä iltaa kanssamme..

Se voisi olla mitä vain,mutta ei tätä.
Ei tätä nykyistä elämää kylmässä,ankeassa Suomessa.
Ei kämäinen lattiamatoin varusteltu kaksio.
Ei yksinhuoltajana oloa..
Sellainen olisi minun unelmani lyhyesti kerrottuna :)

-Kettu kuittaa-


2710,ihan vaan teillekki tiedoksi.. Jotta ette unohtaisi...

Jotta kukaan,KUKAAN ei pääsisi unohtamaan..
Ei edes randomit.
Aion tässä tekstissä,postauksessa kertoa,kuinka paljon poikaani rakastan ja kaikkea sitä mitä yhdessä koemme,näämme,kuulemme ja olemme.
Jos ei kiinnosta lukea,jätä lukematta. :)

Rakastan sitä,kun saan nukkua poikani vieressä.
Rakastan sitä tunnetta,minkä saan kun olen poikani kanssa.
Rakastan sitä hymyä,jonka saan heti aamulla herättyäni.
Rakastan hänen pieniä sormiaan ja varpaitaan.
Rakastan hänen pitämää tuhinaa hänen nukkuessaan.
Rakastan kylvettää häntä.
Rakastan niitä hetkiä,kun saan touhuta poikani kanssa.
Rakastan hänen hymyään,hänen nauruaan,hänen kosketustaan.
Rakastan sitä tunnetta,kun hän ottaa hellästi kasvoistani kiinni ja hymyilee.
Rakastan sitä tunnetta,kun hän on kainalossani ja katsoo kasvonpiirteitäni hyvin tarkasti.
Rakastan hänen jokelteluaan.
Odotan sitä ensimmäistä kertaa,kun hän sanoo 'äiti'.
Rakastan katsella häntä,kun hän syö.
Rakastan sitä,kun voin kehua häntä hänen syödessään sosetta reippaasti.
Rakastan häntä joka hetki enemmän ja enemmän.
Rakastan sitä,kun hän hymyilee unissaan.
Rakastan sitä,kun hän joskus unissaan silittelee minua ikäänkuin sanoen 'äiti,olethan vielä siinä? Ethän mene pois,rakastan sinua'.
Rakastan sitä poikani innostuksen hihkaisua,hänen nähdessään koiramme tai kissamme.

Olisin täysin hukassa,jos hänelle sattuisi jotain.
En tiedä mitä tekisin,jos häntä ei olisikaan.
En ymmärrä,miten minulle,entiselle rämäpäälle siunautui jotain näin ihanaa.
En muistanut,miltä tuntuu jotain ihmistä rakastaa.
Menetyksen pelko on suuri.
Ajattelen usein 'mitä sitten jos' ja 'entä sitten,kun'.
Vaikka hänellä ei ole ehjää perhettä ja isänsä ei käy kovin usein,aion näyttää hänelle,että rakastan,että välitän,etten koskaan tekisi mitään,mikä satuttaisi häntä.
Haluan pitää häntä,kuin kukkaa kämmenellä.
Se hetki on korvaamatonta,kun hän katsoo minua suoraan silmiin ja kysyessäni 'mitä nyt?' hän punoo valtavan hymyn kasvoilleen.
En vaihtaisi koettuja hetkiä,näitä yhteisiä aikoja ja oleskeluja mihinkään. KOSKAAN.
Rakastan häntä niin PALJON,ettei sitä voi sanoin kuvailla.
Voisin jatkaa ja jatkaa aina jatkamisen jälkeenkin tätä ylistämistä.
Kertomista siitä,kuinka paljon rakastan häntä ja kuinka paljon rakastan näitä hetkiä hänen kanssaan.
Odotan innolla,että voin viedä hänet puistoon keinumaan.
Odotan,että voin viedä hänet rannalle,kastamaan varpaitaan veteen..
Odotan innolla,että hän alkaa kävellä ja puhua.
En malttaisi lopettaa tätä kirjoittamista.
Haluan koko maailman tietävän,että minulla ei olisi mitään,jos minulla ei olisi poikaani.
Haluan joka ilta antaa hänelle suukon ja sanoa 'hyvää yötä,rakas'. Ja sanonkin.
Haluan kaikkien tietävän,ettei meitä erota mikään..
En voi luvata hänelle olevani hänen kanssaan ikuisesti,mutta lupaan rakastaa,hoitaa,lohduttaa,helliä,nauraa,itkeä,tehdä hänen kanssaan kaikenlaista yms. Niin pitkään kuin elän ja voimani riittävät.
Lupaan hänelle myös,etten koskaan,ikinä anna itselleni anteeksi jos hänelle sattuisi jotain.
En edes käsitä,miten näin paljon voi ketään rakastaa.
Hän on minulle kaikki kaikessa <3
Ehkä lopetan tähän,etten liikaa innostu.



<3

xoxo Kettu

American History X...

En tiedä,tiedättekö kyseisen elokuvan.
En tiedä,mitä ajatuksia se herättää niiden mielessä,jotka ovat sen nähneet.
En tiedä miksi haluan katsoa sen yhä uudelleen ja uudelleen..
Elokuva sisältää kohtauksia,jotka ensimmäisellä kerralla saivat minut melkein itkemään.
Elokuva saa aikaan monenlaisia tunteita.
Myös sellaisia,mitä ei aiemmin yhtäaikaa ole tuntenutkaan.
Tässä kuva eräästä kohtauksesta.

En tiedä,miksi otin elokuvan puheeksi.
Elokuva kertoo siis uusnatseista jotka vastustavat laittomien maahanmuuttajien tuloa omaan maahansa.
Heillä on johtava henkilö,rantatalosta hän ohjailee näitä miehiä ja naisia.
Vankilassa erään henkilön silmät kuitenkin aukeavat,johtuen myös siitä,että luotettavin ystävä vankilassa on musta. Derek ei pidä siitä,että Danny-veli veljeilee uusnatsien kanssa ja yrittää saada hänet pois noista vanhoista piireistä.
Loppu on kamalin.

Tuli mieleen,etten itse ole rasisti ja olen vahvasti väkivaltaa vastaan.
Ehkä siksi tämä elokuva vetää puoleensa. Se on todella opettavainen ja suosittelen samanikäisiä katsomaan tuon leffan,ihan vaikka mielenkiinnosta tai huvin vuoksi.

Tänään menen psykiatrini luo,sillä jouduin perumaan keskiviikon ajan. Mulla oli tosiaan angiina ja kuumetta,niin en sitten mennyt sille ajalle,vaan siirsin tuon ajan nyt perjantaille.
Jospa päästäis eteenpäin,eikä jummattais vaan samassa aihepiirissä.
Lähdettäs tutkimaan oikeesti mikä mua vaivaa.

Eipä mulla kai sen enempää.
-Kettu kuittaa <3-

I'm a desert child..

CocoRosie...

I mean,i found this song yesterday and i thought to myself 'what the fuck,this is freakin' awesome!' ;)http://www.youtube.com/watch?v=mF_8RH_S1qw

Asiasta toiseen.. Elämä on alkanut taas maistumaan. Jaksan tehdä taas kaikenlaista,eikä kauppaan tai ulos lähteminen enää ahdista. Ainoa vaan,että joka ilta n. viikon ajan on satanut tuota lumentapaista paskaa taivaantäydeltä ja tuullut niin tajuttomasti,että ei sinne ulos ole kehdannut jäädä vitkastelemaan.
Minulla on perjantaina taas psykiatrin aika,ei oikeastaan kiinnostaisi mennä sinne,sillä olen ravannut koko pienen ikäni kaikenmaailman tantoilla,jotka ovat yrittäneet tyrkyttää minulle jotain jutteluapua. Ei siitä ole mitään hyötyä. Tuskin kuitenkaan haittaakaan. Ensimmäistä kertaa puhuin ammatti-ihmiselle lapseni isän väkivaltaisesta kohtelusta (kun hän kävi päälleni) ja oikeastaan se hieman helpotti kun sai jakaa asian jonkun ammattilaisen kanssa. Traumaperäistä kaikki,no kappas.. :)

Ollaan sunnuntaista asti oltu äidin luona. Eilen muistinkin,miksi halusin muuttaa täältä pois. Kyylänaapurit oli yksi syy,ahdistava ilmapiiri toinen,kylmä asunto kolmas..
Täällä on hyvö olla,äidin kanssa,mutta silti haluan jo kotiin. Kotona on lämmintä,täällä on kesällä ja talvella kylmä. Äitikin muuttaa täältä isäpuolen kanssa pois,kun saavat asunnon.
Seutu on hyvä asua,sillä täällä harvemmin tapahtuu mitään suurempaa. Paikka,missä minä asun on kuin Kuopion oma/ainut lähiö. Siellä on enemmän rikollista toimintaa kuin laki sallii. Siellä ammatilais alkoholistit notkuvat jo heti kulmakuppilan auettua siellä ottamassa olutta ja toiset katkokävelevät kauppaan 9,jolloin olutta saa jo ostettua.
Säälittävää,eikö?
Siellä olen osittain kuin kotona,vaikka Suomessa ei olekaan paikkaa,eikä kaupunkia,jossa tuntisin 100% olevani kotona. Se tunne puuttuu,vaikka menisin koko suomen halki.

Mennään miljoonanteen asiaan. Aloin todella ikävöidä snakebitesejäni,jotka jouduin raskausaikana ottamaan pois. Jouduin myös luopumaan kolmannesta korviksestani (minulla on ainoastaan oikealla puolella 2 korvista) .. Vasen korva on siis tyhjä.
Oikeassa kädessä minulla on myös tatuointini. En tiedä mistä johtuu se.että vasen puoli on tyhjä.. Ei ole tullut mieleen alkaa sinne mitään suunnittelemaan :D
Haluaisin jo lisää tatuointeja,mutta rahatilanne ei anna periksi..

Olisikohan siinä taas kaikki tältä erää?
Kiitos!
-Kettu kuittaa :)-

2381!

Tänään kävin ostamassa itselleni uusia vaatteita.
Potulle en ostanu mitään.
Olenko itsekäs?
tuskin!

Ostan siis aina potulle jotain,kun sattuu mukavan näköisiä vaatteita tulee vastaan. Nytkin tuli,mutta en ostanut mitään. Tuli huono mieli,mutta luulen,että välillä on hyvä ostaa myös itselleen jotain,ei aina vaan muksulle.
Äiti oli siis pojan kanssa sen aikaa kun käytiin Julian kanssa shoppailemassa ja oi kyllä,piristi kummasti!
Enää en ole niin väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen,niinkuin aiemmin.
Maanantaina minulla oli vapaailta ja käytiin hyvässä seurassa Varpaisjärvellä ja sitten ajeltiin takaisin. Ilta jatkui hyvässä seurassa oikein loistavasti! :)


Ostin siis 3 uutta paitaa,3 toppia,hameen,uudet kengät ja hupparin. <3
Hetkeen ei tarvitse mennä shoppailemaan.

Ajatus kulkee taas ihmeen hyvin,pystyn hengittämään normaalisti ja jaksan paremmin niin kotona kuin ihmistenilmoillakin. Liekö lääkkeillä vaikutusta asiaan?
Enää minulle ei tuota hankaluuksia lähteä esim. kauppaan,tai muuten vaan ulos.
Ainoa,että ahdistaa hieman EDELLEEN viedä koira iltapissille. Se johtunee eräästä ihmisestä. Psykiatrini oli sitä mieltä,että ahdistus on traumaperäistä. Voi olla hyvin mahdollista.
Ihanaa kirjoittaa nyt,kun poika nukkuu.

Olin toissa yönä/eilen päivällä yrjötaudissa,onneksi äiti oli tässä  sitten apuna,että sain levättyä.
Mitä tekisinkään ilman äitiä?
Tuskin mitään.

Tässä oli kai tältä kertaa kaikki.

-Kettu kuittaa,aamen!-

kuulumisia. Pitkästä aikaa!

On taas vierähtäny tovi,viime kirjoituksesta.
On tapahtunut kaikenlaista sillä aikaa. Niin hyvää kuin pahaakin..
Aloitetaan vaikka siitä,että sain vihdoin lääkärille ajan ja oikeat lääkkeet. (minulla siis on masennus ja erittäin vaikea ahdistuneisuus) NÄIN. Sain lähetteen samointein nuorisopsykiatrille,jonne menen tänään sitten jauhamaan paskaa sen psykiatrin kanssa (joka lässyttää samaa kuin muutkin ''kyllä minä ymmärrän,tiedän miltä susta tuntuu,et ole yksin'' lässynlässyn. Eipä se kuitenkaan varmaan pahitteeksi olisi.
Tuli mieleen,että ehkä ei olisi pitänyt kirjoittaa edellistä,jos vaikka joku vainoojamumppeli käy blogiani lueskelemassa tylsien iltojensa ratoksi ja päättää tehdä jonkun ilmoituksen sossutantoille. Kyseisille mumppeleille tiedoksi,minulle soitti jo sossutantta nuorisopsykiatrian puolelta ja todettiin,ettei lapsellani ole mitään hätää ja voin mainiosti poikani seurassa!

Perjantaina,viikko sitten,lapseni isä tuli tänne MINUN ja POJAN kotiin huutamaan. Multa palo käämi ja nousin tuolista niin,että kukat ja tavarat vaan lens. Jätkä seiso ovella,kädet karmeissa nojaillen ja minä  menen ja tuuppaan häntä taaemmas ja karjaisen ''Jos haluat tapella,ni tapellaan sitten kunnolla,PERKELE''. Jätkä kuitenki peräänty ja sano ettei haluu tapella. Käskin sitten pitää pienen leipäläpinsä ummessa. Ilme oli kertakaikkisen yllättynyt,luuli varmaan,ettei minusta ole hänelle vastaan pistämään. ÄHÄHÄ.

Kolmanneksi,pojalle on nyt puhjennut kaksi alahammasta. Alakulmahammas on kovaa vauhtia tulossa ja kiukkuilua riittää. Nukkuminen jää päivällä puoleen tuntiin ja yöllä nukkuu sitten pidemmän ajan putkeen. Kyllä minä valtavasti poikaani rakastan,ei sitä voi edes sanoin kuvailla,mutta minäkään en ole mikään supermies,ylivoimainen,mahtipontinen,minäkin väsyn joskus.
Onko se todellakin väärin? Väsyä,kun joutuu olemaan lähestulkoon aina lapsen kanssa yksin. Pesemään kaikki pyykit,siivoamaan,tiskaamaan,syöttämään pojan,vaihtamaan vaipat,vaihtamaan vaatteet (sosesotkun takia),käyttämään koiraa yms?
En koe olevani huonompi äiti,jos väsyn.
Enkä edes häpeä myöntää sitä!

Minulla on nyt murtuma oikeassa ranteessa,vasemmanpuoleisessa luussa,noin puoleen luuhun saakka (vaakasuunnassa).
Kiitos rakkaan koirani.

Tänään unet loppuivat,kun heräsin todellisuuteen,että poika oikeasti itkee.

Luulin että näin unta.
Kävin lämmittämässä maidon ja puhelimeni värähti. Whatsappi (mä luulin ettei se edes pelitä ja olin ihan ihmeissäni,miks mulle tuli viesti)...
Olihan se pakko lukea ja väkisinhän sitä jää whatsappin ihmeelliseen maailmaan seikkailemaan,kun löytää tuollaisen uuden tuttavuuden. WAU. Sinne jäi unet ja väsyttää niin s**tana*ti.
Ei auta,ei auta,töihin on lähdettävä ;)

Tässäpä kai nämä tämänhetkiset viimeisimmät tapahtumat.
Jonkinsortin kohokohdat!
Eipä mulla kai muuta. Hyvää alkavaa viikkoa!

-KETTU kuittaa :) -

väsymykseen on tultava loppu!

Noniin,viime postaukset ovatkin olleet väsymyksestä ja siitä,etten enää jaksa.
Otin yhteyttä toissapäivänä lääkärille ja kerroin,että minua ahdistaa välillä niin paljon,ettei meinaa henkeä saada. Oma henkilökohtainen henkinen helvetti on.. Sanoisinko.. Perseestä.Hoitaja pahoitteli,ettei heillä tällähetkellä ole lääkäriä,joten täytyy loppuviikosta soitella uudelleen aikaa.
Saan mahdollisen lääkityksen ja lähetteen eteenpäin.
Taistelin sitä tunnetta vastaan pitkän aikaa,vuosia.
Enää en jaksa. Se syö minua sisältäpäin ja ulospäin kaikki näyttää silti olevan hyvin.
Vaikka taistelin vastaan,ettei minun tarvitsisi hakea apua,tulin itseni kanssa siihen pisteeseen,että nyt on pakko. Mentiin syteen tai saveen.
Kun on poljettu,henkisesti täysin hajalla,eikä pääse enää sieltä syvyydestä yksin,omin avuin ylös,on tajuttava tilanteen vakavuus ja haettava vihdoin apua.
Olisinpa älynnyt tehdä sen aiemmin,ajoissa,ettei oltaisi tultu tähän pisteeseen missä nyt ollaan.


Eilen oli se lastenvalvoja. Luulin,että siellä menee n. 20min,mutta siellä menikin tunnin verran.
Puhuttiin tapaamisista ja siitä,että minullehan automaattisesti jää yksinhuoltajuus ja isä tapaa poikaansa ns. 1-2krt  viikossa. Ehkä useamminkin,mutta papereihin täytyi laittaa jotain.
Elatusmaksuista myös jaariteltiin,lopputulos on se,että saan häneltä elatusta 220e.
On se enemmän kuin nyt ja varsinkin,kun minun tulot ovat miinuksella!!!!
Mun pitäis alottaa koulu nyt syksyllä,mutta tuskin jaksan.
Pelkkä ajatus siitä stressaa ja saa minut voimaan entistä huonommin.
Itkin eilen jotain 1½h putkeen,sillä kaikki kasaantuneet ajatukset ja tunteet ottivat vallan.
Silloin kun itkettää,on itkettävä.
Lapseni isä oli silloin täällä ja hän tokaisi ''nyt nään,että ei sulla oikeesti oo kaikki  hyvin'' ja
minä,että no EI SHIT,SHERLOCK!!
Jospa tähän siis saataisi sitä kaivattua apua. Muuten mistään ei tule mitään.

Tässäpä kai nämä tärkeimmät...

-KETTU KUITTAA!!-

väsymys (jatkuu)..

Kashniin! Tänään on sitten ollut ihana aamu/päivä..
Poika on mummon luona hoidossa ja itse sain vihdoin siivoiltua ja tsekattua pojan vaatekaapista käyttökelpoiset ja sopivan kokoiset vaatteet käyttöön. Huhu.
Koneellinen pyykkiä pyörimään ja vielä olisi tiskattava tuo kammottava tiskivuori!
Mun on jo pidemmän aikaa pitänyt siivota. Monta päivää katsoin sitä paskan määrää ja tiedostin,että pitäis siivota. Sitten ajattelin että ''ja vitut'' , ei se paska minnekkään katoo,sen voi tehdä huomennakin. Oon ollu siis henkisesti jotenki niin väsynyt etten oo jaksanu edes siivota. Pojan kanssa kyllä jaksan olla ja viettää aikaa,rakastan nimittäin häntä niin paljon,ettei sitä voi sanoin kuvata!!

Isyystestin tulokset tulivat eilen,jos olen unohtanut mainita,että sellainenkin tehtiin,pahoittelen.
Eli siis tilanne on se,että lapseni isä on yli 99,999%varmuudella lapseni isä.
Hän ei vaan voinut uskoa eikä luottaa.
Se tarkoittaa käytännössä sitä,että nyt hän alkaa maksaa minulle elatuksia.
Tapaamisista lähdetään tappelemaan lastenvalvojalle viikolla 7.
Helvetti,sehän on jo ensiviikolla,eikö? :o
Oikea kinostuksen kivivyöry!!
Onneksi meillä on nyt kuitenkin paremmat välit kyseisen ''en edes sano minkä'' kanssa.


Asiasta toiseen ja kolmanteen. Poika on oppinut kääntymään nyt siis vatsalta selälleen ja selältä vatsalleen. Masulta selälleen poika kääntyi tarkoituksellisesti jo n. 2kk iässä,mutta nyt viime viikolla hän pyörähti selältä vatsalleen,mikä oli melko shokki mulle.
Enää ei voi poikaa jättää minnekkään yksin..
Sen verran pakko kirjoittaa,että luulen 2h välein heräämisen olevan osasyy väsymiseeni.
Eli poika siis heräilee yöllä n. 2h välein syömään. EN KÄSITÄ!
Pakko aloittaa nyt sitten soseetkin hieman ennen 4kk suositusta. Vaikkakaan ei ole paljoa vaille.
Mistähän soseesta olisi turvallista aloittaa?
Maissi?

Haluaisin kovasti itselleni pysyvän,kestävän parisuhteen,mutta tiedän etten pystyisi siihen.
Vaikka olenkin kotona melkein aina ja en käy koulua tms.
Ei minulla ole aikaa suhteeseen. En jaksaisi panostaa sekä poikaan,että toiseen rakkaaseen. Parisuhde kuolisi alta aikayksikön. :/
Tavallaan se olisi mahdollista,mutta kaikki ajatukset ja voimat menevät tähän pienempään rakkaaseen ja jos täysin rehellisiä ollaan,pieni breikki ei olisi pahitteeksi. Edes päivä pois näistä tutuista ympyröistä ja maisemista. Alan todella ahdistua ja stressaantua.
En oikein tiedä mitä tekisin. En uskalla hakea lääkäristä apua,sillä eräästä henkilöstä oli tehty lastensuojeluilmoistus (lääkärin toimesta) koska hän meni ja puhui,kuinka väysynyt on lastensa kanssa ja kuinka väsynyt on arkeen.... ? : o
Luulin,että lääkärillä on vaitiolovelvollisuus. Olin väärässä!!
Lisäksi en halua popsia mitään pillereitä,poikani kanssa ollessa.
Haluan olla normaali,hyvinvoiva äiti,jonka kanssa voi touhuta yms.
En halua olla missään pillerihuuruissa,tajuamatta maailmanmenosta yhtikäs mitään...

Melko monet ystävistäni ovat kadonneet.
Eipä ollut mikään yllätys.
Kyllähän minä sen tiesin jo raskausaikana,että he eivät käsitä,kuinka paljon aikaa menee lapseen ja kuinka väsynyt voi olla illalla,kun lapsi menee yöunille.
He eivät ymmärrä,että on siivottava ja tehtävä muut kotihommat kun lapsi nukkuu. (Ainakin  minun kohdallani on näin,sillä poika on aika vaativa.)
He eivät myöskään käsitä,että esim. Kaupungille lähtö ei olekaan niin helppoa,ettänoniiin,nytpä sitten lähdetään. Se on sellaista säätämistä.
Jeps..
En jaksa sen enempää tästä aiheesta avautua,enkä koe sitä tarpeelliseksi. Asiat menevät omalla painollaan.
Hyvin menee,mutta menköön. :D

Ei mulla kai muuta,sori postaustauosta!

-Kettu kuittaa!!!!!!!!-

väsynyt

Mitä rakkaus on?
Mitä siltä vaaditaan?
Onko hetken onnellisuus liikaa pyydetty?
Oli väärin edes kuvitella,että voisin olla onnellinen.

Kun elämä todella on siinä pisteessä,ettei mikään tunnu miltään.
Kun on väsynyt kuuntelemaan,näkemään,olemaan,tuntemaan..
Väsynyt siihen,että jatkuvasti sattuu..
Väsynyt heräämään ja hengittämään.
Väsynyt olemaan se kuka on.
Väsynyt sanomaan.
Väsynyt olemaan oman elämänsä vanki.
Väsynyt olemaan tyytyväinen siihen mitä on ja mitä saa.
Väsynyt olemaan olemassa..
Kun on väsynyt itkemään,väsynyt nauramaan.
Väsynyt olemaan ahdistunut ja masentunut.
Väsynyt kaikkeen.
Kun ei jaksa enää mitään.

Onko silloin ainoa keino päästä siitä tunteesta,tappaa itsensä?

Ennen pelkäsin mennä nukkumaan,siinä tunteessa,etten enää herääkkään.

Nykyään menen nukkumaan siinä TOIVOSSA,etten enää herääkkään.
Minun ei enää tarvitsisi mitään.
Eikä ketään.
Nykyään kaikki paska valtaa myös uneni.
Ennen se tuntui hyvältä,kun pystyi sulkemaan silmänsä kaikelta,oli hetken aikaa irti kaikesta paskasta..
Nykyään kaikki on sitä samaa. Joka VITUN päivä.
Oon kyllästyny siihen.

Juteltiin ystävän kanssa,että onnellisuus on vain kemiallinen suggestio,eli pelkkä pilleriharha.
Vihaan katsoa ihmisiä,jotka ovat onnellisia.
Vihaan tätä kaikkea.

Ehkä minua ei ole tarkoitettu elämään tämän pidempään.
En tiedä,mitä oikeat äidit ovat
Sitä minä en ainakaan ole.
Poikani ansaitsee parempaa. Minä en pysty hänelle parasta tarjoamaan.

Ei mulla muuta, take care.

-KETTU KUITTAA-

1892

Mun pää lyö taas tyhjää. Silti oli pakko päästä kirjottaa jotain.
Pojan kans menee erittäin hyvin,ellei täydellisesti,mutta muuten oloni on kuin potkitulla jäätyneellä paskakokkareella.
Äidin kissa,joka oli meillä jotain 14-15 vuotta ja ikää sillä kerty päälle 18-vuotta,lopetettiin sunnuntaina,koska sillä halvas takaraajoja ja siellä oli joku trombi tai vastaava +veritulppia. Neljän tunnin välein olis pitäny antaa lääkettä,joka EI VÄLTTÄMÄTTÄ edes olisi enää auttanut mitään,joten toisiksi vanhin siskoni ja äitini tekivät päätöksen päästää kissa pois tuskistaan,kissojen taivaaseen,parempaan paikkaan.. R.I.P Nunnu </3

Viime yö oli ehkä taas mahtavin,sillä joku jota todella rakastan,jota kuitenkaan en voi saada,nukkui vieressäni ja lähti aamulla töihin. Nyt olo on taas tyhjä kuin keksipurkilla ilman keksejä..
Jos se olisi vain minusta kiinni,hän olisi kanssani all the times.
Ikäero kuitenkin painaa päälle,vaikka ikähän on vain numeroita. Vanhemmat eivät välttämättä katsoisi hyvvällä vaikka minulle sillä ei olekaan mitään väliä. Tänä vuonna täytän kuitenkin 18.
Sen jälkeen kenelläkään ei ole sanavaltaa mihinkään.

Tänään minulla on vapaailta. Aion istua iltaa naapurini kanssa,ollaan samalla aaltopituudella,molemmat yhtä hulluja ja juttua riittää. Meillä on aina hauskaa keskenään :D
Käytiin sunnuntaina viemässä tämän naapurin poika Iideniin (iisalmeen) jonnekki tosi korpeen ja siellä oli arktista pakkasta! FOR REAL!!
Raaputeltiin fordin paskan ikkunoita _SISÄPUOLELTA_ koska ne jääty.. Ainoastaan silloin suli,kun auto oli tyhjäkäynnillä.. Poika oli sen aikaa äitini luona.
Reissussa oli tosi mukavaa ja käytiin myös naapurini entisen naapurin luona joka vaikutti aivan mahtavalta tyypiltä.
Kyllä sai taas nauraa sen reissun aikana. Huomasi,että teki hyvää käydä muuallakin edes muutama tunti ilman poikaa.
Sen jälkeen naapurini heitti minut äitini luo ja sellast.

Olisikohan tässä nyt nämä tärkeimmät? Taidan painella suihkuun kun Antte-Swantte nukkuu vielä. :)

-Kettu kuittaa-

P.S. Kiitos lukijamäärästä ;)


haha

Nyt ku vielä kerkeen,naputtelen tänne jotain ylitsepääsemättömän tylsää ja sekaista tekstiä.
Eikö yksi päivä voisi olla sellainen,ettei koskis yhtään mihinkään?
Mulla on viikon verran sattunut niin s**tanas** alamahaan ja alaselkään,että eilen,juurikin tuon kivun takia,putosin valehtelematta polvilleni. Sit eiku varaamaan lääkärille aikaa,mutta kuinkas kävikään? Pyörön haistavittuterveysasema ottaa vain soittopyyntöjä vastaan ja voi perkele! Kyllä kyrsii,ihan heti aamusta. No,eihän tässä.. Sitäpä sitten odotellessa.

Tämä kuva siis siksi,että voi KYLLÄ,panen edelleen eksäni kanssa ! ;>
Ah,miten mä oonkaan kaivannu sitä! Voi taivas!
En eksääni,vaan sitä jotain,krhmh.

Tää on tällasta vuoristorataa,mun tunteet,kaikki mikä vaikuttaa hyvältä,on seuraavana päivänä täysin päinvastoin. Kerroin siis lapseni isälle,että kiusaan itseäni tällä touhulla vaan tietoisesti lisää ja lisää. Ja vaikka kuinka panen vastaan,minulla on ne tietyt tunteet häntä kohtaan. Välillä hän on aivan tajuttoman raivostuttava,kun taas toisena hetkenä rakastettava ihanainen mies. Hän ei vastannut mitään. Enkä oikeastaan odottanutkaan sitä häneltä. Hän on aina ollut sellainen. Minkäs teet. Mitäpä sitä muuttamaan..

 NÄI O.

Kirjoittelen myöhemmin,adios!

kuittikaput!

Tällä hetkellä en ees jaksa välittää. Miks välittäisin. Miks mun pitäis?
Minkä helvetin takia mä kiusaan itteeni ja taas huomaan olevani tyhjä,tyytymätön?
Minkä takia täytyy väenvängällä leikkiä ja pettää itseään hetki hetkeltä lisää?
Mua ärsyttää ihan todenteolla. Mikään ei mene niinkuin tahtoisi eikä mistään tule oikeasti mitään,vaikka toivoisi. Kun ei ain rakkaus riitä.. Ei kaikki osaa kiittää siitä..
and i'm lost WITH you.
vitut siitä.

Ehkä mä en enempää tänne angstaile tänään,tai ihan teidän kiusaks voisin myöhemmin yrittää saada itsestäni jotain edes puoliksi järkevää ja älyllistä tekstiä ulos.
-Kettu kuittailee-

kesken?

Hmm,juuri kun asiat tuntuvat menevän taas mallikkaasti ja alan vihdoin tuntea taas jotain (erästä ihmistä kohtaan) ottaa lapseni isä puhelimen käteen ja pirauttaa. ''Minä rrrrakastan sinua. Minä rrrakastan sinua,ja poikaa'' Tjoo,niimpä niin. Harmi,etten voi sanoa samaa. Tai voinhan minä,vaan kun enää ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa. Olen saanut tarpeekseni. En aio enää satuttaa itseäni lipumalla takaisin suhteeseen,jossa kärsin. Ei minun kuulu tuntea niin,ei kenenkään tarvitse. En voi pakottaa itseäni olemaan hänestä erossa,mutta en voi olla myöskään hänen kanssaan. Ristiriitaista?

Voi jos voisinkin vain olla päättämättä mitään. Olla tuntematta mitään. Sanomatta mitään. Kuulematta mitään. Ilman vaikeeta,ei olis helppoo  vai miten se meni? Välillä haluaisin palata yhteen ja katsoa miten asiat etenisivät,olla perhe,olla joku jollekkin. Ei vaan äiti,vaan myös tyttöystävä tai ehkä kihlattu. Niin ei kuitenkaan ole,eikä niin tule tapahtumaan. Ainakaan lapsen isän kanssa. Otapa hänestä nyt sitten selkoa. Pää tuntuu olevan taas niin täynnä ajatuksia,ettei tiedä,mitä oikeasti ajattelisi. Mitä tekisi? Miten päin olisi? Mitä sanoisi? uskoisiko ketään,tai mitään? ÄÄSH!
Eikö asioiden vaan voisi antaa olla? eikö millään?
Pääni on täynnä kysymyksiä,vertauksia,ajatuksia,kuvia,muistoja jne.
Voiko päänsä tyhjentää? olisiko se edes kerran mahdollista? Voisiko olla sellainen kuuluisa kristallipallo,josta näkisi,mitä tuleman pitää. Vai pitääkö mitään?
Jummaan itseni ja ajatusteni kanssa paikallaan. En pääse eteen,enkä taakse. Enkä oikeastaan haluakkaan,ainakaan taakse. 

ei mulla muuta!

Haluanko palata entiseen?
Tahdonko enää olla se sama ihminen,joka uskoo ja luottaa kuin lammas sokeeseen vuoheen?
Onko tällä mitään tarkoitusta?
Muuttuvatko mitkään asiat,jos olisimme yhdessä?
Olisiko mikään helpompaa?
Jatkuisiko kaikki vaan samaa rataa? Sillä tavoin kuin aiemminkin?
Olisiko se vieläkään pysyvää?
Ottaako mieli taas molemmista vallan?
Olenko juuri minä,varmasti se,ketä etsit ja kaipaat vierellesi?
Oletko voinut unohtaa?
Olenko itse valmis anteeksi antamaan?
Pystynkö koskaan oikeasti sinua ja menneisyyttä rakastamaan?
Olisiko se tällä kertaa sama asia?
Tunnetko todella rakastavasi minua? vai pidätkö vain sen takia,että olen poikasi äiti?
Mitä voisimme tehdä eri tavalla?
Pystyisimmekö menemään takaisin ajassa ja muuttamaan kaiken?
Pystytkö vielä katsomaan minua silmiin,vaikka näet kuinka kärsin?
Huomaatko kuinka kaipaan ja olen kaivannut sinua (tai sitä tunnetta kun saan olla kanssasi) ?
Luuletko,että voisimme rakentaa syvällisemmän parisuhteen ja olla kiva pieni perhe?
Miksi nämä kysymykset valtaavat taas mieleni?
Enkö itsekään pysty päästämään irti?
Mitä sitten,kun mieli ja sydän ovat eri mieltä?
Kumpaa pitäisi kuunnella ja kumpaan pitäisi luottaa..?

Tapahtuipa niin,toissailtana,että lapseni isä tuli luokseni. Minulla oli vapaapäivä. Otimme muutamat ja niimpä niin,taas nähtiin miten kävi. Alettiin muistelemaan vanhaa,juteltiin kaikesta. Hän kehui taas minua kauniiksi. Sanoi säihkysilmäksi ja miten kävikään? Nukuin hänen vieressään.
Se tunne oli toisaalta mahtava,mutta odotinko siltä mitään muuta?
En. En odottanut,että jatkaisimme tästä pariskuntana tai että kehittäisimme tunnetta ja olisimme perhe.
Hän oli sitä mieltä,että aika näyttää,pitää katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan..
Olenko kuitenkaan itse valmis palaamaan tämän ihmisen viereen?
Haluanko sitä sittenkään?
Juuri kun olin päässyt hänestä yli ja kaikki tuntui olevan kohdallaan,pystyin taas tuntemaan jotain,olin iloinen. Hän tulee ja muuttaa taas kaiken. Saa minut jälleen miettimään. Hän on se syy,miksi pääni on täynnä kysymyksiä,taas jälleen kerran.
Pitäisikö vielä antaa mahdollisuus? Muuttaisiko se todella mitään? Pleäh. Kaikki tuntuu olevan niin....!! AAARGH!!

En tiedä miten päin olla. Mitä ajatella. Mitä mieltä olla. En tiedä taaskaan mistään mitään.
Hänen entinen paras ystävänsä sanoi minulle melkeinpä heti pojan syntymän jälkeen että 'minä jotenkin kuvittelin teidät niin ihanana pienenä perheenä ja niin että olisitte onnellisesti yhdessä' yms.
Olisiko minusta kuitenkaan enää siihen?
En jotenkin vaan pysty ajattelemaan meitä enää niin. Minuun on sattunut. Ja minua on nimenomaan hän satuttanut.
Onko se todella niin,että aika näyttää??
-Kettu kuittaa- näihin tunnelmiin!

herra siunaa ja varjele. WHOSAA!

Tänään,tänään se tapahtuu. Jälleen,jo toistamiseen,joudun menemään lastenvalvojalle. Kiitos yli-innokkaan the baby daddyn,joka ei edelleenkään,vieläkään usko,että poika on hänen. JEP. Ai että mua ottaa päähän. Mitä varten on pakko tunnustaa isyys jos kerran ei edes luota siihen,että poika on varmasti hänen. Enhän minä sitä muulla voi todistaa,kuin isyystestillä (joka siis tullaan tekemään),sillä jollen suostu siihen,koko helahoito menee oikeuden kautta. Siihen en lähde. Ei mulla oo mitään pelättävää. Minkä takia kusettaisin,jos mulla olis oikeesti vara parempaan? LUOJA.

Uusvuos oli ihan mahtava,näin asiasta toiseen ja sitä rataa.
Poika oli siskon luona,hänen perheensä kanssa,joten itse otin uudenvuoden melko railakkaasti,erittäin hyvässä seurassa. :) (Nyt varmaan tulee ajatus,että kamala mutsi ku ei ees uuttavuotta ole poikansa kanssa) Niinpä niin. Onhan mulla paska fiilis siitä,etten Aten ensimmäistä uuttavuotta ollut hänen seurassaan,mutta eipä poika siitä mitään muista ja tuleehan niitä uusiavuosia vielä moooonia!
Oltiin tässä meijän kämpillä ja olihan nuita tovereita ihan mukavasti. Vanhempia kavereita. Parvekkeelta näky aivan tajuttoman makeesti tyyliin kaikki ilotulitukset ni ei tarttennu minnekkään ulos lähtee tsippailemaan. Enkä kyllä olis lähtenykkää. Loppupeleissä yks kaveri nukahti ennen yhtätoista ja toinen jäi viereen nukkumaan. Heräsin sitte seuraavana aamuna,olin lähinnä saada paskahalvauksen,kun toi kaveri siirs käden mun mahan päälle ja pomppasin ylös tyylillä 'nytkö se sota tulee,TÄÄLTÄ TULLAAN LENNART!' :D
Suu oli kuiva ku saharan autiomaa ja koski päähän niin maan julmetusti. Ties kyllä ottaneesa.
Puolet ihmisistä vittuili mulle pitkin iltaa,koska olen lyhyt ja muut oli varmaan puolta pidempiä. Harmi ku ei tullu otettua kuvaa,kui mun toverit on 3-4päätä pidempiä ku minä ite. Tunsin kyllä oloni kieltämättä lyhyeksi. :D Meinas kriisi iskee.. No muttaa,ei siitä sen enempää.

Tosi sekalaista settiä tänään,mä en osaa enää kirjottaa.
Mitään. Mistään.
Why oh why,please god help me taii jotain.
Mun pää lyö tyhjää,no ei oo eka kerta. Siis jos nyt mä voisin vuokrata pääkoppaani,siellä olis leppäkerttujen häät.Mut ei. Mun pää on täysin tyhjä. TSIRPTSIRPTSIRP. HUOOH.
Paskaakos tässä sitten sen enempää selittämää,yritän saada lähiaikoina selvempää settiä,niin ei muiden päät mene vallan sekaisin. :D
-Kettu kuittaa!-