väsynyt

Mitä rakkaus on?
Mitä siltä vaaditaan?
Onko hetken onnellisuus liikaa pyydetty?
Oli väärin edes kuvitella,että voisin olla onnellinen.

Kun elämä todella on siinä pisteessä,ettei mikään tunnu miltään.
Kun on väsynyt kuuntelemaan,näkemään,olemaan,tuntemaan..
Väsynyt siihen,että jatkuvasti sattuu..
Väsynyt heräämään ja hengittämään.
Väsynyt olemaan se kuka on.
Väsynyt sanomaan.
Väsynyt olemaan oman elämänsä vanki.
Väsynyt olemaan tyytyväinen siihen mitä on ja mitä saa.
Väsynyt olemaan olemassa..
Kun on väsynyt itkemään,väsynyt nauramaan.
Väsynyt olemaan ahdistunut ja masentunut.
Väsynyt kaikkeen.
Kun ei jaksa enää mitään.

Onko silloin ainoa keino päästä siitä tunteesta,tappaa itsensä?

Ennen pelkäsin mennä nukkumaan,siinä tunteessa,etten enää herääkkään.

Nykyään menen nukkumaan siinä TOIVOSSA,etten enää herääkkään.
Minun ei enää tarvitsisi mitään.
Eikä ketään.
Nykyään kaikki paska valtaa myös uneni.
Ennen se tuntui hyvältä,kun pystyi sulkemaan silmänsä kaikelta,oli hetken aikaa irti kaikesta paskasta..
Nykyään kaikki on sitä samaa. Joka VITUN päivä.
Oon kyllästyny siihen.

Juteltiin ystävän kanssa,että onnellisuus on vain kemiallinen suggestio,eli pelkkä pilleriharha.
Vihaan katsoa ihmisiä,jotka ovat onnellisia.
Vihaan tätä kaikkea.

Ehkä minua ei ole tarkoitettu elämään tämän pidempään.
En tiedä,mitä oikeat äidit ovat
Sitä minä en ainakaan ole.
Poikani ansaitsee parempaa. Minä en pysty hänelle parasta tarjoamaan.

Ei mulla muuta, take care.

-KETTU KUITTAA-

1892

Mun pää lyö taas tyhjää. Silti oli pakko päästä kirjottaa jotain.
Pojan kans menee erittäin hyvin,ellei täydellisesti,mutta muuten oloni on kuin potkitulla jäätyneellä paskakokkareella.
Äidin kissa,joka oli meillä jotain 14-15 vuotta ja ikää sillä kerty päälle 18-vuotta,lopetettiin sunnuntaina,koska sillä halvas takaraajoja ja siellä oli joku trombi tai vastaava +veritulppia. Neljän tunnin välein olis pitäny antaa lääkettä,joka EI VÄLTTÄMÄTTÄ edes olisi enää auttanut mitään,joten toisiksi vanhin siskoni ja äitini tekivät päätöksen päästää kissa pois tuskistaan,kissojen taivaaseen,parempaan paikkaan.. R.I.P Nunnu </3

Viime yö oli ehkä taas mahtavin,sillä joku jota todella rakastan,jota kuitenkaan en voi saada,nukkui vieressäni ja lähti aamulla töihin. Nyt olo on taas tyhjä kuin keksipurkilla ilman keksejä..
Jos se olisi vain minusta kiinni,hän olisi kanssani all the times.
Ikäero kuitenkin painaa päälle,vaikka ikähän on vain numeroita. Vanhemmat eivät välttämättä katsoisi hyvvällä vaikka minulle sillä ei olekaan mitään väliä. Tänä vuonna täytän kuitenkin 18.
Sen jälkeen kenelläkään ei ole sanavaltaa mihinkään.

Tänään minulla on vapaailta. Aion istua iltaa naapurini kanssa,ollaan samalla aaltopituudella,molemmat yhtä hulluja ja juttua riittää. Meillä on aina hauskaa keskenään :D
Käytiin sunnuntaina viemässä tämän naapurin poika Iideniin (iisalmeen) jonnekki tosi korpeen ja siellä oli arktista pakkasta! FOR REAL!!
Raaputeltiin fordin paskan ikkunoita _SISÄPUOLELTA_ koska ne jääty.. Ainoastaan silloin suli,kun auto oli tyhjäkäynnillä.. Poika oli sen aikaa äitini luona.
Reissussa oli tosi mukavaa ja käytiin myös naapurini entisen naapurin luona joka vaikutti aivan mahtavalta tyypiltä.
Kyllä sai taas nauraa sen reissun aikana. Huomasi,että teki hyvää käydä muuallakin edes muutama tunti ilman poikaa.
Sen jälkeen naapurini heitti minut äitini luo ja sellast.

Olisikohan tässä nyt nämä tärkeimmät? Taidan painella suihkuun kun Antte-Swantte nukkuu vielä. :)

-Kettu kuittaa-

P.S. Kiitos lukijamäärästä ;)


haha

Nyt ku vielä kerkeen,naputtelen tänne jotain ylitsepääsemättömän tylsää ja sekaista tekstiä.
Eikö yksi päivä voisi olla sellainen,ettei koskis yhtään mihinkään?
Mulla on viikon verran sattunut niin s**tanas** alamahaan ja alaselkään,että eilen,juurikin tuon kivun takia,putosin valehtelematta polvilleni. Sit eiku varaamaan lääkärille aikaa,mutta kuinkas kävikään? Pyörön haistavittuterveysasema ottaa vain soittopyyntöjä vastaan ja voi perkele! Kyllä kyrsii,ihan heti aamusta. No,eihän tässä.. Sitäpä sitten odotellessa.

Tämä kuva siis siksi,että voi KYLLÄ,panen edelleen eksäni kanssa ! ;>
Ah,miten mä oonkaan kaivannu sitä! Voi taivas!
En eksääni,vaan sitä jotain,krhmh.

Tää on tällasta vuoristorataa,mun tunteet,kaikki mikä vaikuttaa hyvältä,on seuraavana päivänä täysin päinvastoin. Kerroin siis lapseni isälle,että kiusaan itseäni tällä touhulla vaan tietoisesti lisää ja lisää. Ja vaikka kuinka panen vastaan,minulla on ne tietyt tunteet häntä kohtaan. Välillä hän on aivan tajuttoman raivostuttava,kun taas toisena hetkenä rakastettava ihanainen mies. Hän ei vastannut mitään. Enkä oikeastaan odottanutkaan sitä häneltä. Hän on aina ollut sellainen. Minkäs teet. Mitäpä sitä muuttamaan..

 NÄI O.

Kirjoittelen myöhemmin,adios!

kuittikaput!

Tällä hetkellä en ees jaksa välittää. Miks välittäisin. Miks mun pitäis?
Minkä helvetin takia mä kiusaan itteeni ja taas huomaan olevani tyhjä,tyytymätön?
Minkä takia täytyy väenvängällä leikkiä ja pettää itseään hetki hetkeltä lisää?
Mua ärsyttää ihan todenteolla. Mikään ei mene niinkuin tahtoisi eikä mistään tule oikeasti mitään,vaikka toivoisi. Kun ei ain rakkaus riitä.. Ei kaikki osaa kiittää siitä..
and i'm lost WITH you.
vitut siitä.

Ehkä mä en enempää tänne angstaile tänään,tai ihan teidän kiusaks voisin myöhemmin yrittää saada itsestäni jotain edes puoliksi järkevää ja älyllistä tekstiä ulos.
-Kettu kuittailee-

kesken?

Hmm,juuri kun asiat tuntuvat menevän taas mallikkaasti ja alan vihdoin tuntea taas jotain (erästä ihmistä kohtaan) ottaa lapseni isä puhelimen käteen ja pirauttaa. ''Minä rrrrakastan sinua. Minä rrrakastan sinua,ja poikaa'' Tjoo,niimpä niin. Harmi,etten voi sanoa samaa. Tai voinhan minä,vaan kun enää ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa. Olen saanut tarpeekseni. En aio enää satuttaa itseäni lipumalla takaisin suhteeseen,jossa kärsin. Ei minun kuulu tuntea niin,ei kenenkään tarvitse. En voi pakottaa itseäni olemaan hänestä erossa,mutta en voi olla myöskään hänen kanssaan. Ristiriitaista?

Voi jos voisinkin vain olla päättämättä mitään. Olla tuntematta mitään. Sanomatta mitään. Kuulematta mitään. Ilman vaikeeta,ei olis helppoo  vai miten se meni? Välillä haluaisin palata yhteen ja katsoa miten asiat etenisivät,olla perhe,olla joku jollekkin. Ei vaan äiti,vaan myös tyttöystävä tai ehkä kihlattu. Niin ei kuitenkaan ole,eikä niin tule tapahtumaan. Ainakaan lapsen isän kanssa. Otapa hänestä nyt sitten selkoa. Pää tuntuu olevan taas niin täynnä ajatuksia,ettei tiedä,mitä oikeasti ajattelisi. Mitä tekisi? Miten päin olisi? Mitä sanoisi? uskoisiko ketään,tai mitään? ÄÄSH!
Eikö asioiden vaan voisi antaa olla? eikö millään?
Pääni on täynnä kysymyksiä,vertauksia,ajatuksia,kuvia,muistoja jne.
Voiko päänsä tyhjentää? olisiko se edes kerran mahdollista? Voisiko olla sellainen kuuluisa kristallipallo,josta näkisi,mitä tuleman pitää. Vai pitääkö mitään?
Jummaan itseni ja ajatusteni kanssa paikallaan. En pääse eteen,enkä taakse. Enkä oikeastaan haluakkaan,ainakaan taakse. 

ei mulla muuta!

Haluanko palata entiseen?
Tahdonko enää olla se sama ihminen,joka uskoo ja luottaa kuin lammas sokeeseen vuoheen?
Onko tällä mitään tarkoitusta?
Muuttuvatko mitkään asiat,jos olisimme yhdessä?
Olisiko mikään helpompaa?
Jatkuisiko kaikki vaan samaa rataa? Sillä tavoin kuin aiemminkin?
Olisiko se vieläkään pysyvää?
Ottaako mieli taas molemmista vallan?
Olenko juuri minä,varmasti se,ketä etsit ja kaipaat vierellesi?
Oletko voinut unohtaa?
Olenko itse valmis anteeksi antamaan?
Pystynkö koskaan oikeasti sinua ja menneisyyttä rakastamaan?
Olisiko se tällä kertaa sama asia?
Tunnetko todella rakastavasi minua? vai pidätkö vain sen takia,että olen poikasi äiti?
Mitä voisimme tehdä eri tavalla?
Pystyisimmekö menemään takaisin ajassa ja muuttamaan kaiken?
Pystytkö vielä katsomaan minua silmiin,vaikka näet kuinka kärsin?
Huomaatko kuinka kaipaan ja olen kaivannut sinua (tai sitä tunnetta kun saan olla kanssasi) ?
Luuletko,että voisimme rakentaa syvällisemmän parisuhteen ja olla kiva pieni perhe?
Miksi nämä kysymykset valtaavat taas mieleni?
Enkö itsekään pysty päästämään irti?
Mitä sitten,kun mieli ja sydän ovat eri mieltä?
Kumpaa pitäisi kuunnella ja kumpaan pitäisi luottaa..?

Tapahtuipa niin,toissailtana,että lapseni isä tuli luokseni. Minulla oli vapaapäivä. Otimme muutamat ja niimpä niin,taas nähtiin miten kävi. Alettiin muistelemaan vanhaa,juteltiin kaikesta. Hän kehui taas minua kauniiksi. Sanoi säihkysilmäksi ja miten kävikään? Nukuin hänen vieressään.
Se tunne oli toisaalta mahtava,mutta odotinko siltä mitään muuta?
En. En odottanut,että jatkaisimme tästä pariskuntana tai että kehittäisimme tunnetta ja olisimme perhe.
Hän oli sitä mieltä,että aika näyttää,pitää katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan..
Olenko kuitenkaan itse valmis palaamaan tämän ihmisen viereen?
Haluanko sitä sittenkään?
Juuri kun olin päässyt hänestä yli ja kaikki tuntui olevan kohdallaan,pystyin taas tuntemaan jotain,olin iloinen. Hän tulee ja muuttaa taas kaiken. Saa minut jälleen miettimään. Hän on se syy,miksi pääni on täynnä kysymyksiä,taas jälleen kerran.
Pitäisikö vielä antaa mahdollisuus? Muuttaisiko se todella mitään? Pleäh. Kaikki tuntuu olevan niin....!! AAARGH!!

En tiedä miten päin olla. Mitä ajatella. Mitä mieltä olla. En tiedä taaskaan mistään mitään.
Hänen entinen paras ystävänsä sanoi minulle melkeinpä heti pojan syntymän jälkeen että 'minä jotenkin kuvittelin teidät niin ihanana pienenä perheenä ja niin että olisitte onnellisesti yhdessä' yms.
Olisiko minusta kuitenkaan enää siihen?
En jotenkin vaan pysty ajattelemaan meitä enää niin. Minuun on sattunut. Ja minua on nimenomaan hän satuttanut.
Onko se todella niin,että aika näyttää??
-Kettu kuittaa- näihin tunnelmiin!

herra siunaa ja varjele. WHOSAA!

Tänään,tänään se tapahtuu. Jälleen,jo toistamiseen,joudun menemään lastenvalvojalle. Kiitos yli-innokkaan the baby daddyn,joka ei edelleenkään,vieläkään usko,että poika on hänen. JEP. Ai että mua ottaa päähän. Mitä varten on pakko tunnustaa isyys jos kerran ei edes luota siihen,että poika on varmasti hänen. Enhän minä sitä muulla voi todistaa,kuin isyystestillä (joka siis tullaan tekemään),sillä jollen suostu siihen,koko helahoito menee oikeuden kautta. Siihen en lähde. Ei mulla oo mitään pelättävää. Minkä takia kusettaisin,jos mulla olis oikeesti vara parempaan? LUOJA.

Uusvuos oli ihan mahtava,näin asiasta toiseen ja sitä rataa.
Poika oli siskon luona,hänen perheensä kanssa,joten itse otin uudenvuoden melko railakkaasti,erittäin hyvässä seurassa. :) (Nyt varmaan tulee ajatus,että kamala mutsi ku ei ees uuttavuotta ole poikansa kanssa) Niinpä niin. Onhan mulla paska fiilis siitä,etten Aten ensimmäistä uuttavuotta ollut hänen seurassaan,mutta eipä poika siitä mitään muista ja tuleehan niitä uusiavuosia vielä moooonia!
Oltiin tässä meijän kämpillä ja olihan nuita tovereita ihan mukavasti. Vanhempia kavereita. Parvekkeelta näky aivan tajuttoman makeesti tyyliin kaikki ilotulitukset ni ei tarttennu minnekkään ulos lähtee tsippailemaan. Enkä kyllä olis lähtenykkää. Loppupeleissä yks kaveri nukahti ennen yhtätoista ja toinen jäi viereen nukkumaan. Heräsin sitte seuraavana aamuna,olin lähinnä saada paskahalvauksen,kun toi kaveri siirs käden mun mahan päälle ja pomppasin ylös tyylillä 'nytkö se sota tulee,TÄÄLTÄ TULLAAN LENNART!' :D
Suu oli kuiva ku saharan autiomaa ja koski päähän niin maan julmetusti. Ties kyllä ottaneesa.
Puolet ihmisistä vittuili mulle pitkin iltaa,koska olen lyhyt ja muut oli varmaan puolta pidempiä. Harmi ku ei tullu otettua kuvaa,kui mun toverit on 3-4päätä pidempiä ku minä ite. Tunsin kyllä oloni kieltämättä lyhyeksi. :D Meinas kriisi iskee.. No muttaa,ei siitä sen enempää.

Tosi sekalaista settiä tänään,mä en osaa enää kirjottaa.
Mitään. Mistään.
Why oh why,please god help me taii jotain.
Mun pää lyö tyhjää,no ei oo eka kerta. Siis jos nyt mä voisin vuokrata pääkoppaani,siellä olis leppäkerttujen häät.Mut ei. Mun pää on täysin tyhjä. TSIRPTSIRPTSIRP. HUOOH.
Paskaakos tässä sitten sen enempää selittämää,yritän saada lähiaikoina selvempää settiä,niin ei muiden päät mene vallan sekaisin. :D
-Kettu kuittaa!-