Lörpöttelyä.

Heips.

Aloitan siitä, että kaikki on muuttunut viime postauksen jälkeen.

 

Ensinnäkään en ole enää parisuhteessa kyseisen miehen kanssa.

Olen löytänyt jotain parempaa.

Olemme tunteneet tämän henkilön kanssa pian neljä vuotta.

Olemme olleet yhdessä jo jonkin aikaa, mutta kaikki tuntuu taas hajoavan käsiin.

En halua muuta.

En tarvitse ketään..

 

Poika on oppinut paljon uutta, hän kävelee, juoksee, rakentaa palikoilla, höpöttelee (ei niinkään ymmärrettäviä sanoja, mutta kuitenkin..) jne.

Hän on perusterve, kaunis, hyvätapainen ja kiltti lapsi.

Elämäni keskipiste.

 

Olen itse kuin syksyllä lehtensä pudottanut puu, olen oravan järsimä käpy.

Olen tyhjä sivu.

Rikki revitty kirja.

Rikkonainen lasi.

Kuurankukka ikkunassasi.

Olen talvituulen kylmä henkäys.

Autio hiekkaranta.

Loppuun palanut kynttilä, jonka liekki sammuu.

 

 

Olit kaikkeni.

Sinut menetin täysin turhan jutun takia.

Luulit kaiken muun olevan minulle tärkeämpää.

Olit itse se, joka jätti minut aina toissijaiseksi.

Helppo on toista syyttää omista virheistään.

Enää en jaksa yrittää.

Kulutat minut loppuun.

Annat minun riutua yksin tyhjyydessä, siellä minne valo ei enää loista.

Jätit kuin nallin kalliolle.

Mene pois.

Haluan unohtaa.

Pala palalta sait minut voimaan huonommin, siihenkö pyrit?

Sait sen, mitä halusit ja nyt olet vapaa.

Valitse viisaasti niin ei tarvitse katua.

Ota omasi ja pidä kiinni.

Näin usein hymysi, mutta silmäsi eivät nauraneet.

Taidat itsekin olla loppu.

Älä koita peittää sitä.

Tyhjyys voi olla myös kaunista, ymmärräthän.

Sinun rauhasi on sota minua vastaan..